| NauravaNappi: Synttärijuhlia ja vinkki moniallergisellekin sopivaan tarjoiluun!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Synttärijuhlia ja vinkki moniallergisellekin sopivaan tarjoiluun!

Lauantaina vietettiin siis Veetin ja Aavan yhteissynttäreitä eli paikalla oli kummit ja sukulaiset. Tai siis ne heistä, ketkä paikalle sattuivat sovittuna päivänä pääsemään. Lapset olivat mielissään ja odottivat kovasti yhteissynttäreitä. Oli kiva nähdä taas kaikkia sukulaisia kerralla ja lapset saivat ihania lahjoja! Veetille mieleisimpiä taisivat olla Lego Ninjago Airjitzu, sekä muut Legoihin liittyvät. Lisäksi Veeti sai esimerkiksi krokettipelin, mitä jo eilen testailtiinkin ulkona. Veeti sanoikin, että oli toivonutkin krokettia ja kun kysyin, että ai keneltä muka niin totesi, että mielessään :) Eli mieleinen oli peli ja niin oli äidillekin, koska meillä ei sitä ole ollut ja sen pelaaminen on omastakin mielestä mukavaa puuhaa. Veeti oli yllättävän hyvä ja voitin vain yhdellä portilla ekan pelin!


Aava sai mm. kirjoja, keppihevosen, ensipelin ja palapelejä. Niin ja uuden, ison legoalustan, että ei tarvitse Veetin kanssa tapella enää niistä kahdesta pienestä alustasta. Keppihevosella Aava on päästellyt pitkin kämppää hokien hepp hepp eli varmaan niinkuin heppa? Vaikka eihän heppa sano hepp hepp. Saapa nähdä millon pitää alkaa tallia rakentamaan!


Tarjolla juhlissa oli mustikkavalkosuklaa-kakku , raparperijuustokakku tällä kertaa ilman paahdettua valkosuklaata, pizzaa, poroleipäjuustopiirakka, kinkkumakaronisalaati, karjalanpiirakoita munavoilla sekä cakepopseja. Cakepopseja tein ihan vain sen vuoksi, että jouduin tekemään kolme (!) kakkupohjaa, ennen kuin sain kakun onnistumaan. Siksipä mulla olikin köhöm vähän tuota kakkupohjaa ylimääräisenä niin sekoitin siihen vaniljatuorejuustoa ja tein popseja. Päälle pistin sulatettua suklaata ja mariannecrushia. Itse tykkään tosi paljon noista popseista ja ovat semmoinen kivan pieni ja makea suupala.


Kakun koristeluun käytin ensimmäistä kertaa tuommoista nonparellikuorrutusta. Tein kakun normaalisti ja levitin sen päälle kreemin, johon laitoin 100g voita, 100g vaniljatuorejuustoa sekä 1,5dl tomusokeria. Siihen päälle sitten vaan kauhoin nonparellit. Tässä videossa näkyy hyvin tekniikka, millä laitoin ne kakun päälle. Eihän siitä nyt ihan täydellinen tullut, mutta erilainen ainakin!


Juustokakkuun tein tuommoiset puolen minuutin pursotukset, Veetin kummi voi todistaa, että ei ainakaan minuuttia kauempaa kestänyt ;) Sattui nimittäin olemaan kaapissa purkki ylimääräistä kermaa niin pitihän se käyttää pois.




Viikonlopun synttärihulinoiden perään Veetillä oli maanantaina ensimmäiset kaverisynttäri ja paikalla oli viisi Veetin kaveria. Lapset kun tunnetusti eivät niin kakuista perusta, niin pistin pystyyn jätskibaarin. Veetin kavereissa on yksi moniallerginen, jolle ei sovi viljatuotteet, maitotuotteet eikä munakaan. Leivonnassa tuo tuottaa melkoista päänvaivaa, mutta jätskibaari olikin sitten huomattavasti helpompi ratkaisu.


Tarjolla oli mansikka, suklaa ja vaniljajätskiä sekä mansikkaa ja vaniljaa kaurajätskinä. Tuo alla oleva Oatlyn jäätelö on siis moniallergisillekin sopiva, eikä se eronnut minusta maultaan yhtään tavallisesta jätskistä.


Jäätelön päälle sai laittaa oman maun mukaan täytteitä ja tarjolla oli vaahtokarkkeja, karkkeja, hilloa, hedelmäcoctailia, nonparelleja, Marianne crushia, suklaakastiketta sekä mansikkavohveleita. Karkeista ainakin nuo tuttikarkit sekä tietyn merkin vaahtokarkit ovat maidottomia sekä myös tuo Mariannecrush ja Ohoj suklaakastike. Näistä päällisistä ainoastaan vohvelit eivät käyneet allergiselle.


Suolaisena meillä oli poppareita sekä coctailtikkuja, joissa oli viinirypälettä, kirsikkatomaatteja sekä lihapullia tai nakkeja. Ainakin Rainbown nakit olivat sellaisia, että eivät sisältäneet kiellettyjä aineita. Eli jos teillä on vieraissa moniallergisia lapsia ja mietitte tarjottavaa, niin tämmöinen jätskibaari toimii ainakin tosi hyvin! Jotenkin tympeää, jos sille allergiselle on tarjolla vain yksi ruoka mitä voi syödä, jos muille on katettu pöytä koreaksi hänelle sopimattomia herkkuja.


10 kommenttia:

  1. Hienot tarjottavat. Meillä on moniallerginen lapsi, pidän mukanani aina varuilta jotain herkkuja mikäli häntä ei ole huomioitu juhlissa. Olen kuullut tarinoita kuinka allergisia lapsia ei aina pyydetä kaverisynttäreille allergioiden vuoksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämänkin vieraan äiti sanoi jo viime vuonna, että voi tuoda omat mukana, mutta musta on jotenkin kohteliasta huomioida edes jotenkin itsekin! Aika karua, jos allergian vuoksi ei pyydetä ollenkaan mukaan! Kun tosiaan jos on liian vaikeaa itse miettiä niin voi aina pyytää, että jos vois tuoda omat eväät. Tuskin moniallergisen äiti siitä pahastuu :)

      Poista
  2. Kiitos! Pelastit meidän perjantain. Jätskillä on menty tähän asti jo monet kaverisynttärit, eikä tee tämä kertakaan poikkeusta, mutta noista täytteistä saa kyllä tosi kivoja ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä :) Maistui kyllä äidillekin ;)

      Poista
  3. Meillä on moniallergisia lapsia, mutta sattuivat jokainen olemaan eri aineille allergisia (yhdelle ei sopinut kaura ja toiselle kävi kaura mutta ei suklaa tai hedelmät). Siksi jokaisen vieraan kohdalla ei päde sama menu. Hyvä, jos kutsussa on järjestävän äidin puhelinnumero, niin asiat hoituvat sitä kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eihän tämä sovikaan kuin tuolle kombolle tai sellaiselle, jolla on vain jokin noista :) Meillä tämä lapsi on muulloinkin kylässä niin tiedetään jo, mitä pystyy syömään. Mutta puhelinnumero kutsussa on muutenkin hyvä lisä, jos tulee ihan muuta asiaa mieleen vaikka juhliin liittyen niin saa sitten kiinni :)

      Poista
    2. Hienoja ja varmasti hyvänmakuisiakin tarjottavia olet taas loihtinut.

      Poista
    3. Ilmeisesti ainakin maku oli hyvä, kun ei kovinkaan paljoa rääppeitä jäänyt. Seuraavana päivänä juotiin vielä yövieraiden kanssa kakkukahvit ja sitten olikin kaikki hävitetty. Yllättävän sopivasti siis ruokaa :)

      Poista
  4. Ihana näkösii :) cake popsit on aina niiin varma valinta että !

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...