| NauravaNappi: Varustautumista talveen lämpöpussilla

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Varustautumista talveen lämpöpussilla

Ilmat alkavat pikkuhiljaa kylmetä ja täällä ainakin yksi aamu herätessämme oli vain aste lämmintä! Viia nukkuu joka päivä vähintään yhdet päiväunet vaunuissa ja tällä hetkellä olemme pärjänneet vielä äitiyspakkauksen makuupussilla, jonne on laitettu alle sisäjumppis tai windfleece-haalari. Niin ja tietenkin pipo, tossut ja tumput! Mutta sen varmaan hoksasitte itsekin :) Kylmempiä kelejä varten meillä on jo Veetin vauva-ajasta lähtien ollut kaukalossa sekä vaunuissa jonkin sortin lämpöpussi. Pussi helpottaa niin paljon elämää, kun ei tarvitse sulloa miljoonaa vaatekerrosta vauvalle päälle, vaan pienille pakkasille riittää esimerkiksi villahaalari. Murulit-blogin Meeri kirjoittelikin hyviä vinkkejä pussissa nukkuvan lapsen vaatetukseen, kannattaa käydä tsekkaamassa se täältä.


Meillä on myös joskus saman päivän aikana käytössä kahdet eri rattaat eli tuplat ja yksöisrattaat. Jos käydään puistossa tai lenkillä koko porukalla, on mukana tuplat ja nukkumiseen tai pelkästään Viian kanssa lenkkeilyyn käytetään sitten yksöisrattaita. Siinä vaiheessa kun Viia alkaa nousta ylöspäin, pitää pussin olla valjailla kiinni rattaissa ja olisi rasittavaa vaihdella pussia parhaimmillaan useamman kerran päivässä rattaista toiseen. Niinpä otin mielelläni tarjouksen vastaan, kun Jollyroomilta tarjottiin testattavaksi Petite Cherien lämpöpussia.


Nyt saadaan meidän Nordlysin lampaantaljapussi toisiin rattaisiin ja tämä vaaleanpunainen unelma toisiin. Vielä pitäisi päättää, että kummin päin pussit laitetaan! Tämä meidän pussi on siis Petite Cherien untuvapussi, joka vaikuttaa ihanan muhkealta ja lämpimältä. Näitä katselin jo Aavan odotusaikana, mutta en sitten kuitenkaan ostanut ja sitten saatiinkin se Nordlysin pussi, joten ei ollut tarvettakaan toiselle pussille. Veetin vauva-aikana en ollut kuullutkaan muista kuin Eisbärchenin pusseista, jotka olivat hyviä käytössä, mutta ehkä vähän tylsän värisiä. Erivärisillä pusseilla saa kivasti ilmettä muuten yksivärisiin rattaisiin.

Meidän pussi on kokonaisuudessaan 100cm pitkä ja tässä Viia rapiat 60cm pitkänä havainnollistamassa pussin kokoa.


Aava on puolestaan jo yli 90cm pitkä, eikä ehkä mahtuisi tuonne jalat suorana nukkumaan, mutta hyvin menisi varmasti rattaissa istuessa. Silloin ei olisi niin nuukaa, vaikka pää ei tuonne huppuun täysin jäisikään.





Pussissa on eri kohdilla reikiä valjaille, jotta pussi sopisi useimpiin markkinoilla oleviin rattaisiin. Lisäksi pohjassa on tuommoista nypylämuovia olevat lätkät, että pussi pysyisi paremmin rattaissa eikä liukuisi alaspäin, jos pussia käytetään istuvalla lapsella. Etupuolella on nepparit, jolla saa pussin yläosan taitettua vähän alemmaksi istuvalle lapselle (ei mene pussi naamalle) ja sitten taas vaihtoehtoisesti auki suojaa paremmin.


 Hyvin sujahti pussi rattaisiin, vaikka se näyttää lattialla aika leveältä. Tuo untuvatäyte kuitenkin tekee pussista pehmeän, että se menee hyvin vähän pienempäänkin tilaan.


Ainut mikä itseä mietityttää on se, että kun tuota suuaukkoa ei ilmeisesti saa itse kiristettyä, niin suojaako tuo riittävästi vai pitääkö tuohon viritellä jotain patenttia, että ei kylmä ilma pääse pussin sisään. Onko teistä kenelläkään tuon merkin pussia ja osaisi vastata kysymykseen? 


Kuvissa olen laittanut Bumbleridejen kuomun tässä alemmassa kuvassa oikein päin eli vauvan naama on poispäin työntäjästä. Turvakaarihan tuosta vielä puuttuu, koska se on vielä varastossa.


Kuomun saa kuitenkin laitettua toisinkin päin silloin kun penkki on makuuasennossa. Kuomu laitetaan vain väärinnpäin kiinni kannattimiin ja käännetään tavallaan yli, jolloin se menee noinkin päin. Ihan pienen vauvan kanssa tuo voi olla mukavampi tapa niin kauan kuin vauva ei vielä istu rattaissa.


Pussi on vettä- ja tuulta hylkivää, mutta itse ehkä kaipaisin tuohon vielä jalkapeitettä ja aionkin sen jossain vaiheessa tilata. Bumblerideillä ei ole omaa varsinaista jalkapeitettä vaan se on enemmänkin toppapussi ja semmoista en halunnut, koska se ei oikein palvellut meidän tarkoitusta. Löysinkin jo näihin mahdollisesti passaavan peitteen ja kokeilen sen ulkomailta tilata.


Lämpöpussi on kyllä laiskan äidin (tai pukemistilanteissa lyhytpinnaisen lapsen) valinta ja itse olen tykännyt siitä, että melkein koko talven pärjää pelkällä villa- tai fleecehaalarin pukemisella eikä juurikaan tartte toppavaatteiden kanssa pelata. Kun kolmen lapsen kanssa lähtee pihalle, on suuri plussa jos edes yhtä ei tarvitse topata päästä varpaisiin.



Hyvin jää pää suojaan pussin sisään ja kuomun alle, niin ei sada lunta naamalle :)




Lopuksi kokeilin vielä laittaa tuon lämpöpussin rattaisiin vaunukopan ollessa kiinni, mutta aika ahtaaksi menee. Kyllä tuonne vauva mahtuu ja olisi varmasti lämminkin, kun pussi on noin tiiviisti. Mutta toisaalta untuvassahan se ilma siellä välissä lämmittää, että liekö kuitenkin lämpöolosuhteet kärsisivät tuosta tiiviydestä?


Vielä ollaan vasta testailuasteella ja otetaan käyttöön vasta, kun ilma tästä vielä vähän viilenee ja alkaa olemaan lähellä nollaa, mutta näin äkkiseltään hyvältä vaikuttaa. Onko teillä Petite Cherien pusseja ja mitä olette tykänneet? Vai käytättekö ylipäätään lämpöpussia vaunuissa?

Jollyroomilla näyttää muuten olevan tämän merkin tuotteet juuri tarjouksessa, joten kannattaa käydä kurkkimassa, mikäli lämpöpussi on ostoslistalla talvea varten.

*yhteistyössä Jollyroom

15 kommenttia:

  1. Ihana lämpöpussi, täytyy kattoa nuo läpi myös kun meillä ei vauvalle lämpöpussia olekkaan vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä, nyt oli tullut niin herkullisia uusia värejä, että voisin ottaa ne kaikki :D Mutta ehkä me kahdella pärjätään, ehkä? :D

      Poista
  2. Vautsi. Ihana lämpöpussi ja mielettömät kuvat. Tuli ihan hyvällle tuulelle näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän tuommoinen pikkupallero saa kenet tahansa hyvälle tuulelle ;)

      Poista
  3. Onkohan netistä löytyvä 80x33 mitat oikeet tolle vaunukopalle? Mulla ois luvassa lämpöpussi-yhteistyö, mut mietin, et mahtaakohan mennä meijän 81,5x33 -vaunukoppaan. Eemi on tänään tasan kuukauden niin se ei ainakaan vie kopasta tilaa. :D Nordlysin minilämpöpussi ainakin menis, mut tää miellyttää sen verran enemmän silmää ja ois sit vielä ens talvena rattaissaki hyvä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä untuvaversio menee ainakin tuohon meidän koppaan vielä tuon meidän 5kk vauvan kanssa, tosin on melko sirppana tapaus :) Kun se untuva on niin pehmeetä, niin se menee kasaan ja tuossa pussissa on niin iso tuo suuaukko, että sen vuoksi kivempi pitää se vielä tuolla kopassa eikä pelkässä ratasosassa niinkuin ajattelin! Että kyllä se teillekin menee, vaikka näyttää tosi leveältä :) En tiedä mahtuuko sitten se, joka ei ole untuvaa vaan jotain täytettä, että onko se jäykempi?

      Poista
  4. Moi! Ajattelin hankkia tämmösen lämpöpussin, mutta saako tätä laitettua turvakaukaloon kii? Poikani on 2kk ikiä ja ajattelin että tää ois aivan mainio hankinta jos nyt saa kaukaloon asennettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä valjaille reiät takana :)

      Poista
    2. Eli pitäisi mahtua brion kaukaloon? Tää on kuitenki aika muhkeen näkönen :) ootko itse kokeillut?

      Poista
    3. En oo kokeillut, mutta voin kyllä testata kun saan joskus lapset päikkäreille :) Tää mun on untuvaa ja menee kyllä pieneen tilaan mutta jos ostaa sen halvemma niin se on "kovempaa" eikä varmaan mahdu siihen. Meidän rattaiden koppa on tosi pieni ja sinnekin se sulloutuu oikein hyvin :) Laitatko mulle vaikka sun spostiosoitteen niin voin laittaa kuvaa pussista kaukalossa?

      Poista
  5. Kiitos mutta kerkesin hakea Heitmann Felle Eisbärchen talvilämpöpussin :)

    VastaaPoista
  6. Miten ratkaisit tuon suuaukon kiristys ongelman,keksitkö patentin vai? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli ommella nurjalle kanttinauhaa ja pudotta sen alle kiristysnauha, mutta se jäi kun meillä oli kuitenkin koppa rattaissa ja kun se oli sen verran kapea, niin suuaukko pysyi aika hyvin supussa!

      Poista
  7. Miten ratkaisit tuon suuaukon kiristys ongelman,keksitkö patentin vai? :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...