| NauravaNappi: Joulu 2015

perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulu 2015

Meidän joulu täällä omassa kotona sujui todella hyvin, vaikkakin oli tietenkin erilainen kuin aikaisemmat joulut, jolloin ollaan oltu muiden nurkissa. Sainpahan laittaa oman näköistä joulua tällä kertaa. Äidiltäni saatiin pöytäliina, joka on heille liian iso. Minä kun en omista yhden yhtä pöytäliinaa ja jotenkin tuntuu, että jouluna kuuluu olla liina pöydässä :)


Joulukattaukseen meillä kuuluivat tänä vuonna mustat, pellavaiset ruokaliinat, jotka ompelin itse ennen joulua. Niiden kaveriksi tein askartelumassasta ja nauhasta servettirenkaat. Monitoimikoristeet, jotka siirtyivät ruokailun jälkeen koristamaan kuusta :)


Lisäksi punaista jouluisuutta pöytään toi joulutähti sekä kynttiläasetelmat, joissa oli valkaistuja käpyjä sekä kynttilät tietenkin! Laitoin pöytään myös hopeista palloketjua, jota olisi saanut olla enemmänkin.




Yön aikana joulukalenterista tuttu Tonttu Tomera oli tuonut osan lahjoista kuusen juurelle helpottaakseen joulupukin taakkaa. Lahjat oli kuitenkin lupa aukaista vasta pukin tuodessa loput lahjat. Kuusen juurella olevat lahjat olivat lasten kummeilta ja korissa oli meidän aikuisten lahjoja. Lapset meillä tietävät, että saavat lahjoja joulupukin lisäksi myös esimerkiksi kummeiltaan ja niissä useimmiten lukee jo pakettikortissa, että ovat kummeilta. Näin mun ei tarvitse tehdä esimerkiksi omatekoisia lahjajuttuja muille piilossa lapsilta, vaan he tietävät, että auttelen pukkia :) Tämä on toiminut meillä oikein hyvin.



Jouluruuat teimme äitini kanssa puoliksi. Tai äiti taisi tuoda isomman osan, mutta kuitenkin jaoimme vastuuta tässä, että toisen ei tarvinut tehdä kaikkia yksin.


Ruokaa oli kyllä riittävästi ja kyllähän tuosta pienen ähkyn saa aikaiseksi. Taitaa mennä tammikuu salaattia puputtaessa :)


Aattona äidin mies oli töissä, joten äitini ajeli meille etukäteen aamulla ja ehdittiin käydä lenkkeilemässä tyttöjen kanssa haudalla viemässä kynttilä. Isäni kävi meillä jo aiemmin viikolla, että saatiin lahjoja vaihdettua :) Iltapäivällä lämmitettiin joulusauna ja sen jälkeen alettiin pistämään ruokia esille. Ruoka meillä oli kuuden maissa ja ruuan jälkeen saapui tietenkin joulupukki. Pukki oli vielä tänä vuonna pappa, kun lapset eivät vielä jännitykseltään huomanneet, että pukki oli tuttu ihminen.



Veeti taisi odottaa pukkia eniten eikä malttanut oikein edes syödä ruokaa kunnolla. Muistan omastakin lapsuudesta kuinka piinallista sitä oli odotella pukkia, kun aikuiset vain söivät ja söivät rauhassa. Meilläkin pukki tuli aina vasta joskus seiskan maissa kuten se tuli meilläkin.


Veeti toimi tapansa mukaan korttien lukijana ja jakoi vanhan pukin kaverina paketit. Onhan sitä lasten iloa ihana seurata vierestä ja itse ainakin mielenkiinnolla kuulen, mitä muut pitävät minun hommaamistani lahjoista.


Rakastan antaa lahjoja ja meillä ei ikipäivänä toimisi sellainen, että ei ostettaisi aikuisille yhtään mitään, kun oma äitini taitaa olla ihan samanlainen.



Lapset saivat paketeista mieluisia juttuja ja taidan kirjoitella niistä enemmän sitten myöhemmin.




Ennen joulua ompelin kaikille meille tytöille mekot Ainolan Vyyhti-collegesta ja puettiin kerrankin samanlaiset vaatteet päälle jouluksi. Kuvan ottaminen oli lähes mahdotonta, kun kukaan ei oikein pysynyt paikoillaan!


Voin sanoa, että oli työn ja tuskan takana löytää tavalliset, punaiset sukkahousut Aavalle! Kävin kuusi kauppaa läpi ennen kuin lopulta löysin Kappahlista nämä. Mutta kun sain pinttymän saada tytöille punaiset sukkikset niin ne oli löydettävä :D


Oma mekkoni on tehty Onionin kaavaa imetysmekoksi muokaten. Vähän jännitin miten college taipuu mekkoihin, mutta hyvät niistä tuli.

 
Viian mekon selässä oli pieni alue pitsiä ja Aavalla puolestaan pitsivetskari.


Lapset menivät Viia mukaan lukien nukkumaan vasta kymmenen maissa, mutta yllättäen aamulla eivät nukkuneet sen myöhempään. Tämä oli kyllä jo arvattavissa.


 Tänään ollaan sitten koottu uusia leluja ja pelattu montaa lautapeliä sekä käyty kinkunsulatuslenkillä äidin kanssa nukuttamassa Aava ja Viia. Aavakin nukkui rattaissa koko lenkin ajan! Pieni ruokaähky on ollut kyllä päällä koko ajan.





Nyt meillä lapset rauhoittuivat joululahjaleffan pariin, niin ehdin käydä näitä joulukuvia vähän läpi.

Miten teillä sujui aatto?

3 kommenttia:

  1. Me vietettiin joulua melkoisella hulinalla 11 aikuisen ja 11 lapsen kanssa. Oli ihanaa, mutta kyllä minä haaveilen myös joulusta omalla perheellä omassa kodissa. Ehkä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta iso joulu ois ihana, kun itsellä on pieni perhe! Mutta uskon, että se hälinän määrä on kyllä niin suuri, että sen jälkeen varmasti kaipais omaa rauhaa :D

      Poista
  2. Me vietimme joulun sisarten perheiden kanssa vanhempieni luona, niin kuin joka joulu. Kivat samismekot teillä tytöillä :) mukavaa tapsanpäivän jatkoa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...