| NauravaNappi: Joulukalenterin luukku 1:

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenterin luukku 1:

Teimme viime vuonna ensimmäistä kertaa Blogirinkiläisten oman joulukalenterin. Viime vuoden luukkuja pääset katselemaan tästä . Tänä vuonna haluttiin tietenkin sitten jatkaa samalla mallilla ja toivottavasti saadaan tästä perinne! Sain kunnian olla tänä vuonna vuorossa ihan ensimmäisenä, vaikka se hieman rimakauhua aiheuttikin.


Viime vuonna annoin vinkin DIY-joululahjaan , mutta tällä kertaa ollaankin hieman eri teeman ympärillä. Itse olen siinä onnekkaassa asemassa, että minulla on mahdollisuus ylipäätänsä viettää joulua. Tilillä on sen verran rahaa, että on mahdollista ostaa jouluruokia ja hemmotella lapsia muutamilla lahjoilla sekä hommata myös kummilapsille ja sukulaisille lahjoja. Läheskään kaikissa perheissä eivät asiat ole aina näin hyvin. Voi olla työttömyyttä, äkillistä sairastumista, yllättäviä menoja ennen joulua ja vaikka mitä muita syitä, jotka tekevät joulun odotuksesta synkän ja ajatukset kieppuvat rahahuolien ympärillä. "Miten voin tarjota lapsilleni joulun, jos tilillä on rahaa vain juuri ja juuri siihen tavalliseen ruokaan eikä mihinkään ylimääräiseen lahjoista puhumattakaan?" Joulu jos mikä on aika, jolloin toivoisi kaikkien saavan viettää edes pienen hetken ilman murheita mistään ja keskittyä nauttimaan lasten ilosta ja yhdessäolosta.


Toki joulu on muutakin kuin materiaa, ehkä tärkeimpänä se yhdessäolo kiireettömästi perheen kanssa. En kuitenkaan osaisi kuvitella joulua ilman mitään minun jouluuni kuuluvia asioista, kuten niitä ruokia ja lahjoja. Pakko sanoa, että joulu ei olisi joulu, jos silloin syötäisiin verkkarit jalassa lihapiirakkaa eikä jaettaisi lahjan lahjaa.


Joulun aika saa ainakin minut ajattelemaan kaikkia heitä, joilla ei ole mahdollista joulua viettää taloudellisista syistä. Siksi olen jo useana vuotena halunnut antaa jotain omastani ilahduttamaan yhtä tai useampaa vähävaraista perhettä tai ihmistä. Tähän hyvä apuväline on esimerkiksi Facebookin Jouluapua sivusto. Sinne vähävaraiset perheet voivat ilmoittaa itsensä ja heidän yhteystietonsa on mahdollista saada ylläpidolta yhteydenottoa ja lahjan lähetystä varten. Jouluavulla on myös paikallisia ryhmiä, jos tuntuu tärkeämmältä auttaa esimerkiksi jotakin samassa kaupungissa asuvaa. Jos ei kuulu Facebookiin, niin netissä on myös Jouluapua-sivusto, joka toimii samalla lailla. Kumpaankin voi myös ilmoittaa itsensä, jos tuntuu, että avulle on tarvetta. Tälläkin hetkellä Jouluapua- sivulla facebookissa on yli 300 perhettä jonossa saadakseen apua ventovierailta ihmisiltä.


Perheille voi ostaa tavaraa kaupasta tai lahjoittaa esimerkiksi leluja, joilla omat lapset eivät enää leiki. Kunhan tavara on ehjää ja siistiä tai oikeastaan semmoista, minkä itse huolisit lapsillesi niin sen voi lahjoittaa. Rikkinäistä ja likaista en vieraalle lahjoittaisi. Itse olen antanut esimerkiksi meidän dvd-levyjä, joita meillä ei katsottu enää. Olen myös ostanut uutta tavaraa ja viime vuonna yhdistimme ystävän kanssa rahakukkarot ja ostimme jouluruokakorin eräälle vähävaraiselle perheelle.


Ennen näitä Jouluapu-sivustoja olen osallistunut esimerkiksi Joulupuu-keräykseen, jossa ostetaan jokin lahja vähävaraiselle lapselle tai nuorelle. Tässä keräyksessä ainakin meillä tavaran pitää olla kaupasta ostettu, uusi tavara. Silloin kun itse osallistuin joulupuukeräykseen, oli puutetta eniten niistä vanhempien lasten/nuorten lahjoista, joille ehkä on vaikeampi ostaa jotain, kun lelut eivät ole enää ajankohtaisia. Puusta sai poimia sukupuolella ja iällä varustetun lapun, jolle lahjan ostaa. Yleensä pienten lasten laput lähtevät ensimmäisenä ihmisten matkaan.  Tästä syystä olen itse valinnut niitä nuoria lahjansaajaksi  ja ostin jotain sellaisia hygieniatuotteita, joihin nuorella ei ehkä muutoin olisi vara. Jotain parempaa pesuainetta ja esimerkiksi hajuvettä tai meikkijuttua. Jotain semmosta pientä arjen luksusta, mutta hyödyllistä sellaista.

Kävimme eilen äitini kanssa Pyhäjoen kirjastossa, missä oli myös joulupuukeräys. Jäljellä kuusessa oli melkeinpä vain niitä vanhempien poikien lappuja. Heillehän voi hommata esimerkiksi lahjakortin johonkin kauppaan tai vaikka elokuvan. Myös hygieniatuotteet kelpaavat varmasti pojillekin tai vaikkapa leffalahjakortti.


Myös ompeluryhmämme kautta olemme tehneet jouluhyvää ja ommelleet vaatteita esimerkiksi Oulun Hope ry:lle, joka niitä sitten jakoi eteenpäin tarvitseville joululahjoina. Oman kaupungin tai lähikaupungin Hopelta kannattaa kysyä, että tarvitsevatko he jotain. Muiden hyväntekeväisyysprojektien yhteydessä olen huomannut, että moni vähävaraisempikin antaa hyväntekeväisyyteen mielellään edes jotakin, vaikka itselläkään ei paljoa olisi. Taitaa päteä  usein se sanonta, että "köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostakaan".


Aina voi kauppareissulla jättää jonkun turhan asian ostamatta ja sijoittaa vaikka sen rahan auttaakseen tekemään jonkun toisen joulusta hyvän. Tänä vuonna minä olen osallistunut jouluapuun lahjoittamalla kaiken omaisuutensa menettäneelle perheelle meidän lasten pieneksi käyneitä vaatteita. Lisäksi olen osallistunut pariin muuhun hyväntekeväisyysprojektiin.


Avun tarvitsijat voivat olla myös aikuisia, jolloin esimerkiksi omasta vaatekaapista kannattaa tarkistaa ne itselle turhat vaatteet. Mien olisi se paita, jonka ostit joskus sovittamatta ja kotona huomasitkin, että väri ei ollutkaan sinun etkä jaksanut palauttaa. Nyt se on vuoden roikkunut laput paikoillaan. Olisikohan siitä ilahduttamaan jonkun toisen, samankokoisen ihmisen joulua? Tai ne villasukat, mitä olet kutonut muuten vain pitkin vuotta. Lämmittäisivätkö ne enemmän niitä tarvitsevan jaloissa, mitä sinun lipastosi laatikossa?


Joulukuun ensimmäisessä luukussa on teille jokaiselle lukijalle haaste lahjoittaa jotakin kautta osa omastanne vähävaraisten hyväksi! Oli se sitten muutama kolikko Pelastusarmeijan joulukeräykseen tai lelun lahjoittaminen Jouluapua-keräykseen, sinä itse päätät! Koska eletään vasta joulukuun ensimmäistä päivää, ehtii lahjoituksen lähettää vielä myös postin kautta, jos sopivaa kohdetta ei omasta kaupungista löydy. Ennen joulua on muutenkin hyvä ratsata lasten kaapeista ne turhat lelut, joilla ei leikitä ja tehdä tilaa uusille. Tehdään yhdessä useammalle perheelle ikimuistoinen joulu!

Hyvää alkavaa joulukuuta teille kaikille ja käykäähän kurkkaamassa huomisen luukku Meanwhile in Longfield-blogista. Kaikki tulevat luukut näet myös suoraan Blogiringin sivuilta .

7 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaita kuvia! Hauska tuo adventtikynttelikkö <3
    Tosi tärkeää ja ajattelemisen arvoista asiaa sun postauksessa. Haasteessa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät oli kyllä löyty, kun ovat niin meidän sisustukseen sopivia! Kiva, että myös sinä otat haasteen vastaan <3

      Poista
  2. Muistatko milloin Ylivieskassa on se joulupuukeräys halpa-hallissa?

    Auttamisesta tulee niiin hyvä mieli että taidan tänäkin vuonna tarttua tuumasta toimeen.meidän perheessä ns normitulot, mutta silti tykätään auttaa, en tiedä sokeuttaako raha rikkaita, ettei sitten nähdä omaa napaa pitemmälle...tai sitten kun rahaa on niin ihmiset muuttuu piheiksi

    Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylivieska foorumilta kurkin ja siellä sanottiin, että "Kärkkäisellä perjantaina 4.12, Halpa-Hallissa 4. ja 5.12". Kiva että on myös Kärkkäisellä tänä vuonna kun siellä on sitä porukkaa varmasti enemmän kuin Halppiksessa :)

      Poista
  3. Olipa hyviä vaihtoehtoja auttamiseen! Ja hyvä kierroksen aloitus, nyt on tosiaan vielä aikaa tehdä hyvää :)

    VastaaPoista
  4. Huikee joulukalenterin aloitus, kiitos! Tätä on ilo jakaa.

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus. Olen myös auttanut facebookin jouluavun kautta. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli. Suosittelen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...