| NauravaNappi: lokakuuta 2015

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Mummokakku?

Olen varmasti alkanut mummoutua, koska mieleni tekee leipoa koko ajan jotain kuivakakkuja! Niitähän leipoo vain mummot vai voiko joku väittää, että ne olisi erityisen nuorekkaita ja trendijuttu nykypäivänä? Tai ehkä olenkin vain aikaani edellä! Annoin kuitenkin viikonloppuna vallan sisäiselle mummulleni ja tein Kinuskikissan kirjasta fariinikakun. Kuvassa se näytti niin herkulliselta, että oli pakko kokeilla.


Mies oli sitä mieltä, että ei kyllä tehdä meidän perheelle kokonaista kakkua, joten ratkaisin ongelman ja kutsuin Viian kummitädin perheineen meille kylään. Eipä tarvitsisi syödä omalla porukalla kokonaista kakkua. Näin sain hyvän tekosyyn testata tätä herkullisen näköistä ohjetta.


Sen lisäksi, että kakku oli herkullisen näköinen, se myös maistui herkulliselta. Sopivan mehevä kuivakakuksi, ei ollenkaan siis kuiva. Tai en tiedä, onko tämmöinen piimään tehty maustekakku sitten virallisesti kuivakakku vai piimäkakku vai mikä. Ohje löytyy siis tuosta Kinuskikissan helpot suosikit-kirjasta. Suosittelen muutenkin noita Kinuskikissan kirjoja, mikäli leipominen kiinnostaa. Kirjoista löytyy kattavasti ohjeita ja kuvia ihan perusteista koristeluun.


Tuntui tuo kakku maistuvan vieraillekin, joten eiköhän se ollut hyvää myös muiden kuin minun mielestä. Myös paisto onnistui, toisin kuin täytekakkujen kanssa! Saatoin ottaa ehkä iltapalaksi myös palasen, hups...


tiistai 27. lokakuuta 2015

Hauskoja kasviksia+sosekeitto-ohje

Kasvikset saattavat olla monelle lapselle sellainen ruoka, joka ei välttämättä maistu kovinkaan hyvin. Meillä Veeti tykkää paljon esimerkiksi porkkanasta ja punajuuresta, mutta Aava on melko kranttu kaiken salaatin/vihannesten suhteen. Ennen Veetillekin kelpasi porkkana vain raakana ja paistettu tai keitetty porkkana oli ehdoton ei. Nykyään kelpaa myös kypsennettykin. Sosekeitotkaan eivät ole olleet suuressa suosiossa, mutta nyt olen keksinyt keinon, millä ainakin Veeti syö mielellään sosekeittoa.


Salaisuuden taisin paljastaa jo aiemmin punajuurikeittopostauksessa . Salaisuus on nimittäin se, että tarjoa keiton kanssa esimerkiksi paahdettuja ruisleipäviipaleita tai kuten minä tässä, ruisnappeja! Omaan keittooni musersin napit tuohon päälle, mutta lapsille annoin läjän lautasen viereen ja käskin dipata niillä keittoa. Veeti söikin innoissaan koko keiton ja kauhoi hyvällä ruokahalulla "dippiä" ruisnapin päälle.


Tekemällä ruuasta normaalista poikkeavaa tai ottamalla siihen mukaan tällaisen hassun jutun, lapsikin syö melkein huomaamattaan kasviksia. Tämä keitto on porkkanafetasosekeitto ja sen ohje tulee tässä:

Porkkanafetakeitto (n. 4-5 annosta)

1kg porkkanaa
200g fetajuustoa
sipuli
5dl vettä
kasviliemikuutio
rakuunaa ripaus

Kuori ja paloittele porkkanat ja sipuli ja laita kiehuvaan veteen, johon olet lisännyt kasvisliemikuution. Keitä pehmeäksi ja soseuta. Lisää soseutusvaiheessa feta, mutta jätä myös keittoannoksen päälle ripoteltavaksi hieman. Lisää tarvittaessa vettä ja mausta rakuunalla. Ripottele valmiin keiton päälle fetaa ja esimerkiksi ruisnappeja sekä auringonkukansiemeniä tai muita siemeniä.


Toinen loistovinkki on tehdä juhliin tai vaikkapa iltapalalle (kuten meillä) tällaiset kasvisdippikupit. Veetin synttäreiltä jäi pahvikuppeja, joiden pohjalle laitoin dippikastiketta ja tyrkkäsin sinne pystyyn suikaloituja vihanneksia. Tässä tapauksessa kurkkua ja porkkanaa, koska niitä sattui kaapista löytymään.




Lapset olivat innoissaan tästä uudesta tavasta syödä vihanneksia, vaikka itsessään dippi ja kasvikset ei meillä uusi juttu olekaan.


Rehujen kaveriksi leipänopposia, jotka ainakin minun mielestäni lapsena maistuivat niin paljon paremmalle kuin kokonainen leipä :)



Hyvin kelpasi nämä eväät lapsille saunareissun jälkeen :) Testatkaapa teidän lapsiin, jotka eivät muuten ole kamalan innostuneita kasviksista, että uppoaisiko näillä tempuilla edes yhtään paremmin!



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Aamun ärsytykset ja ilot

Herättiinkö muilla tänään epäinhimillisen aikaisin? Meillä Viia on alkanut tällä viikolla aikaistaa heräämistään ja onkin herännyt nyt muutamana aamuna hieman seiskan jälkeen. Tänään se tietenkin aikaistui, kun yöllä oli se typerä kellojen siirto ja mun aamu alkoi kello kuusi. Aava alkoi huudella sängystään vartin yli kuusi. Veeti nukkui kuitenkin melkein seiskaan!


Aika turha tuo kellojen siirto! Kaksi kertaa vuodessa pistetään lasten rytmit sekaisin ja vielä en ole keksinyt, että mikä se hyöty tuosta siirrosta on. Ihmiset ovat päivät töissä, joten talviaikaan siirtyminen vain lyhyentää sitä valoisaa aikaa, mitä töiden jälkeen voisi hetken olla ilman kellojen siirtämistä. Kesällä nyt on valoisaa joka tapauksessa. Mieluummin ottaisin sen yhden valoisan tunnin enemmän iltapäivään, mitä aamuun. Mulle nyt on aivan sama tuleeko se valoisa aamulla seiskalta vai esimerkiksi ysiltä. Ei me kuitenkaan olla siihen aikaan vielä ulkona ja se nyt on ihan sama onko työmatkalla pimeää vai ei. Pitääkin muistaa heti mennä laittamaan nimi siihen kansalaisaloitteeseen!


Mutta tiedättekö, meillä on tapahtunut ihmeitä tässä pienen ajan sisällä! Veeti ja Aava ovat alkaneet leikkiä keskenään melko onnistuneesti, Kellojen siirrosta johtuen Viia meni päikkäreille jo kasilta ja siitä asti nuo kaksi ovat leikkineet Veetin huoneessa omiaan.


Ehdin katsella pikakelauksella perjantaisen Vain Elämää ja juoda pari kuppia teetä. Virkkasin vähän ja nyt ehdin siistiä vähän kuvakansioista pois turhia kuvia ja siirrellä niitä oikeisiin paikkoihin. Sitten jäi vielä aikaa kirjoittaa tätä tekstiäkin. Mies vielä nukkua posottaa, kun on nyt herännyt useana aamuna lasten kanssa kun piti pari päivää ylityövapaita.


Jotenkin luksusta, että ihan koko ajan ei tarvitse olla keksimässä tekemistä tai toimia erotuomarina. Ensin lapset leikkivät jotain nukkumisleikkiä. Kyllä, luitte ihan oikein. Menivät Veetin pimeään huoneeseen, johon tekivät Aavalle patjan tyynyistä ja menivät muka nukkumaan. Veeti tietenkin luki ensin sadun ja sitten laittoivat soivasta laulukirjasta yömusiikkia. Voi kun se oikea nukkumaanmenokin olisi Aavalle noin helppoa :)


 Sen jälkeen ovat leikkineet yhdessä pikkulegoilla. Tähän voisi melkein tottua :) Veeti olikin mummulassa huolissaan, että mitä kun Viia kasvaa, niin leikkiikö Aava sitten pelkästään Viian kanssa, eikä hänellä ole enää kaveria. Että ehkä pikkuhiljaa niistä alkaa olla toisilleen seuraa ja Veetikin huomaa, että Aava osaa jo leikkiä kaikenlaista ja on mukavampi ottaa sisko mukaan leikkeihin, mitä leikkiä yksin.


Kuvat tähän juttuun otettiin tuossa muutamia viikkoja sitten, kun käytiin leikkimässä eri puistossa kuin normaalisti. Kauniilla paikalla on tuo puisto joen vieressä. Olisi kiva käydä erilaisissa puistoissa, kuten se oululainen nainen, joka lapsineen aikoi kiertää kaikki Oulun 60 puistoa. Täällä niitä vaan on melko vähän ja katsoin, että niistäkin aika monta ollaan sulkemassa. Tässä meidänkin lähellä on vain tuo yksi pieni puisto ja tuossa puolen kilsan päässä on kuitenkin iso, uusi asuinalue, jolla on varmasti lapsia. Heidän lähellään ei ole puistoa ollenkaan. Muistelen tosin naapurin sanoneen, että johonkin tähän ihan meidän lähelle olisi kaavoitettu puisto, mutta saapa nähdä rakennetaanko sitä koskaan.



Mummulassa ollessamme käytiin leikkimässä Pyhäjoen uudessa puistossa, joka on todella kiva ja iso alue. Siellä on myös pieni alue aikuisille, missä voi treenata samalla kun lapset leikkivät. Siellä taisi olla joku kuutisen lihaskuntolaitetta, millä voi kuntoilla. Tosi kiva idea ja muutenkin puisto oli siisti ja toimiva.



Omat kriteerit hyvälle puistolle ovat ne, että siellä on tekemistä monen ikäiselle lapselle. Normaalien kiikkujen lisäksi tulisi olla myös useampi vauvakiikku, että siitä yhdestä ei aina tulisi riitaa. Jos on liukumäkiä ja kiipeilytelineitä, niin olisi kiva, että niihin kiipeäminen onnistuisi myös pienemmältä lapselta tai sitten tulisi olla useampi vaikeustason mukaan. Täällä esimerkiksi joissakin puistoissa on kyllä hienot liukumäkisysteemit, mutta sitten sinne ei ole portaita ollenkaan, eikä tuommoinen Aavaa pienempi siten pääse sinne ollenkaan.




Laitteita olisi kiva olla monipuolisesti eli jotain muutakin kuin se kiikku ja liukumäki. Penkit ovat aina plussaa, niin voi istahtaa vaikka lasten kanssa syömään eväitä siihen. Tuollaiset kuntolaitteet aikuisille olisivat kyllä mahtava juttu, mutta näytti Pyhäjoellakin lapsia kiinnostavan ne enemmän kuin ne lapsille suunnatut laitteet :)




Joskus olen katsellut isojen kaupunkien bloggareiden kuvia leikkipuistoista kateellisena, kun niissä on vaikka ja mitä vempeleitä. Me käytiin toissakesänä Oulussa Ainolanpuistossa ja lapset olisivat viihtyneet siellä varmasti koko päivän! Tuossa meidän lähipuistossa Aava viihtyy, mutta Veeti meinaa tylsistyä. Varsinkin kun siellä ei käy juuri ketään tai jos käy, niin ikä on maksimissaan kaksi vuotta. Ei siis ole leikkikaveria eikä se pieni liukumäki ikuisuuksia jaksa viehättää.



lauantai 24. lokakuuta 2015

Kipinä retkeilyyn

Siitä asti, kun Veeti on osannut kävellä, on meillä ollut tapana käydä silloin tällöin metsäretkillä. Joskus ihan kodin vieressä ja joskus hieman kauempana. Joskus on ollut vain pillimehu eväänä ja joskus otetaan sitten makkaranpaistovärkit mukaan. Vaikka en koskaan ole ollut mikään huippuhyvä leikkijä ja omaan todella köyhän mielikuvituksen, niin metsään lähden aina mielelläni lasten kanssa. Omasta lapsuudestanikin muistan metsässä olemisen. Tosin silloin olin äitini mukana esimerkiksi marja- tai sienimetsässä. Vanhempana metsä tuli tutuksi partioharrastuksen myötä. Jollakin tavalla se on siis aina kuulunut elämään ja sen takia tuntuu luonnolliselta viedä lapsiakin metsään ja luontoon.


Syksy on mukavaa aikaa metsäretkeilyä ajatellen. Ei ole liian kuuma ja hikinen ilma ja jos on ruskaa, niin luonto on todella kaunis. Loppusyksystä ensimmäisten pakkasten jälkeen myös hirvikärpäset ovat jo kadonneet.


Kun kotona alkaa lapsilla seinät kaatua päälle tai muuten vain tuntuu ylimääräistä energiaa olevan, on hyvä lähteä vähän retkeilemään. Lapsia ei koskaan tarvi kahdesti kehottaa metsäretkelle mukaan, vaan eteisessä on heti kaksi innokasta matkaan lähtijää vaatteita etsimässä. Nytkin on satanut monta päivää putkeen ja ulkoilu on ollut melko vähäistä, joten metsäretki ja auringonpaiste tuli tänään kuin tilauksesta.


Minusta on mukava, että Suomessa sitä metsää on eikä sitä varten varmasti missään päin Suomea tarvitse matkustaa pitkää matkaa. Uskoisin, että etelän isoissa kaupungeissakin metsää tai luontoa löytyy varmasti kohtalaisen matkan päästä? Korjatkaa, jos olen väärässä. Se on tietenkin eri asia, että vievätkö kaikki lastaan metsiin, vaikka se lähtisi omalta takapihalta.


Luonnossa kävely opettaa kuitenkin kaikenlaista hyödyllistä lapselle ja miksei aikuiselle. On kiva lähteä pois kaupungin hälinästä kuuntelemaan metsän ääniä. Lapset oppivat tunnistamaan kasveja ja eläimiä ja myös motoriikka kehittyy hyvin metsässä, jossa harvoin on tasainen maasto. Meillä kummatkin lapset ovat pienestä pitäen liikkuneet ketterästi metsässä. Tästä oli juuri lasten vasu-keskustelussa puhetta, että sen huomaa helposti lapsesta, jos ei koskaan ole tuollaisessa maastossa liikkunut niin se voi olla vanhemmallekin lapselle hankalaa. Meillä lasten hoitopaikassa ovat myös siis käyneet metsäretkillä.


Toki lapselle on hyvä nykypäivänä huomata myös se, että mukavaa voi olla ilman mitään tabletteja ja muita älyvempeleitä.


On mukava valita retkikohteeksi sellainen paikka, jossa ei ole ennen käyty. Kaikille se on siis uusi ja jännä kokemus, kun odotetaan, että millainen se tämänkertainen paikka on. Harmi,että täällä Ylivieskassa ei ole kovinkaan montaa paikkaa, missä ei vielä oltaisi ehkä käyty. Tai ainakaan ei tiedetä niitä! Huhmarlampi on vielä kokematta ja toki reviiriä voi sitten ulottaa lähialueille, kuten ollaan jo välistä tehtykin. Sievissä ilmeisesti on paikkoja, koska työkaverin perhe harrastaa tätä samaa. Pistähän Hanna siis vaikka facen puolelle paikkojen nimiä parhaista paikoista ;)


Itse retkeilen mielelläni sellaisissa paikoissa, joissa se makkaranpaistopaikka on jossakin veden äärellä. Tokikaan retkeily ei aina vaadi laavua tai muuta valmista paikkaa, mutta kyllä se auttaa, että ei tarvitse lasten ja tavaroiden lisäksi kantaa mukana vielä omia puitakin. Lisäksi kaikilla ei kotoa niitä puita löydy, jos ei ole kotona takkaa. Meidän retkeilyjuttuja löytyy lisää täältä, mikäli kaipaat vinkkejä lähialueen retkimahdollisuuksista.



Retkeily ja metsissä samoaminen on myös mukavaa koko perheen kesken tekemistä, josta kaikki tykkäävät. Joskus saatetaan etsiä samalla esimerkiksi geokätköjä tai yhdistää retkeilyyn juurikin vaikka marjastus tai sienestys.


Ylemmät kuvat on otettu jokin aika sitten, kun käytiin ensimmäistä kertaa Kähtäväjärven laavulla makkaranpaistossa. Sinne pääsi autolla ihan viereen, joten luontopolkuosio jäi hieman köykäiseksi sillä kertaa. Myös tuuli oli järven rannalla valtava ja Aava pelkäsi tuulta jostain syystä. Onneksi lopulta saatiin tulet syttymään ja päästiin syömään eväitäkin.

Tänään tehtiin extempore-retki Oulaisten ahvenlammelle. Aiemmin olemme kiertäneet saman luontopolun sieniretkellä ja silloin jäätiin ruokailemaan Isojärven rantaan. Tuo on ihan kiva reitti lasten kanssa, mutta nyt polku oli paikoittain todella märkä ja omat kengät meinasivat kastua. Olisi pitänyt laittaa kumpparit jalkaan! Lisäksi Aavan elokuussa ostetuista kumppareista kummastakin parista menee vesi sisään! Eli huomenna vissiin Prismaan rekkulaa tekemään...


Metsässä oli todella hieno sumu ja kaunis auringonpaiste. 


Veeti on nykyään meidän opasteiden lukija. Tuolla luontopolun varrella on myös tietoiskukylttejä, joita Veeti tutki.



Matkalla luontopolulle nähtiin paljon hirvimiehiä ja itseä vähän hirvitti (heh heh), että kuinka moneen vauhkoon, takaa-ajettuun hirveen törmätään, mutta onneksi saldo jäi nollaan.


Tämäkin laavu oli pienen lammen rannalla, mutta ei mielestäni niin kivalla paikalla kuin se Isojärven laavu.




Käydäänkö teillä lasten kanssa retkillä metsissä tai muualla maastossa?


Olisi kiva joskus lähteä lappiin tekemään joku pieni vaellus, jonne lapsetkin voisi ottaa mukaan. Olisi hieman erilaiset maisemat, mitä täällä meillä päin!


Vaikka onhan niitä luonnonpuistoja ja hienoja paikkoja varmasti muuallakin Suomessa. Onko kukaan teistä käynyt "vaeltamassa" lasten kanssa lapissa tai vaikkapa Kolilla? Missä olisi semmoisia reittejä, että tuommoinen Veetin kokoinen jaksaisi kävellä tai pystyisi kävellä jonkin reitin kauniissa maisemissa?


Täällä kun tuo maasto on niin tasaista, että olisi joskus kiva päästä kulkemaan aivan erityyppisessä maastossa. Tokihan sitä voisi mennä myös ilman lapsia joskus vaeltamaan, mutta olisihan se heillekin varmasti hieno kokemus.


Lapsi kun ei vaadi sen kummempia kuin sen, että mennään vain sinne metsään ja ollaan yhdessä. Hyvin riittää jo tuossa meidän lähellä oleva mörrimetsä niin lapset ovat iloisia. Mutta toki myös ruokakin maistuu ulkona paljon paremmalle, joten sen vuoksi yleensä yhdistetään retkeilyyn myös ruoka. Ja välttäähän sillä yhden ruuanlaittokerran kotona ;) Tämä on vähän tämmönen luonnon oma Hoplop!






Kun oltiin syöty makkarat, kysyttiin lapsilta, että mikä oli parasta tässä retkeilyssä. Veeti vastasi, että se kun pääsi pitkästä aikaa kävelemään metsäpolkuja pitkin ja Aava vastasi, että keksi... Jotenkin vastaukset eivät yllätä :)


Tuonne nuotiopaikan lähelle pääsisi myös autolla, mutta Veeti itse sanoi autossa, että ei mennä kyllä autolla, vaan kävellään luontopolkua pitkin.


Mietittiin, että pitäisi hommata retkiä varten ensinnäkin kunnon reppu, johon mahtuisi tavarat sekä kahvipannu, että voisi keittää nuotiolla teetä tai kahvia. Nyt meillä oli köyhästi vain vettä juomana ja lapsille otettiin mehua. Pitää pitää silmät auki kirppareilla pannun suhteen :)



Makkaran lisäksi meillä on aina eväsleivät mukana ja nytkin lapset söivät yhdet leivät ja kaksi makkaraa kumpikin sekä karkkipäivän karkiksi palaset eilen leipomiani brownieseja sekä pätkikset. Retkellä pitää aina olla jälkkäriä, muuten ei mistään tule mitään!


Viiallekin ilmeisesti maistui ruoka ulkona paremmin kuin sisällä, kun malttoi syödä ehkä sen viisi minuuttia normaalin kahden sijasta :) Alkumatkan mulla oli Viia ekaa kertaa retkellä liinassa, mutta nuotiopaikalla vaihdoin selkäpuolelle Manducaan, niin oli helpompi itse syödä ja touhuta, kun ei toinen ole tuossa edessä koko ajan. Meillä oli siis varalta Manducakin mukana, jos sattuisi niin, että Aava ei jaksaisi kävellä niin voisi mennä hetkeksi reppuun levähtämään.


Viia oli ensimmäistä kertaa selässä ja hyvin näytti viihtyvän.
Aavakin pääsi isin selkään hieman erikoisemmalla kantotekniikalla :D


Retkeily on muuten hyvä tapa myös väsyttää lapset! Aavakin nukahti melkein ilman tappelua päikkäreille, kun kotiin päästiin. Uskon, että tämmöiset hauskat retket ovat niitä asioita, joita lapset muistavat sitten vielä vanhempanakin. Itsellä ainakin se lapsuuden perusarki muistuu vain semmoisena "tasaisensa mössönä", jonka seasta nousee sitten tiettyjä muistoja ja erityisiä tapahtumia helpommin mieleen.


Jos et itse ole koskaan ollut metsäihminen, etkä retkeillyt ennen lapsia, niin kannattaa silti antaa mahdollisuus. Lähtekää ja käykää vaikka ihan pieni pyrähdys lähimetsässä ja katsokaa, tykkäävätkö lapset ja josko se omakin mieli muuttuisi! Näin talven kynnyksellä siellä metsässä ei ole edes niitä hirvikärpäsiä, jotka ovat monelle (itsellenikin melkein) se syy, miksi metsään ei huvita lähteä. Ehkäpä saattekin luontokipinän siitä yhdestä kerrasta ja menette toisenkin kerran? Samalla sytytätte myös lapsessanne sen kipinän hakeutua silloin tällöin luontoon ja se seuraa heidän mukanansa mahdollisesti myös siihen asti, että sinne metsään viedään sitten joskus myös omiakin lapsia.


Me nimittäin tehdään metsäretkiä myös äitini ja hänen miehensä kanssa, koska hekin molemmat tykkäävät metsien koluamisesta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...