| NauravaNappi: Kolme turvaistuinta takapenkille?

torstai 25. helmikuuta 2016

Kolme turvaistuinta takapenkille?

Meillä on jonkin ajan kuluttua edessä se tilanne, että Viia pitää siirtää kaukalosta pois. Aava ja Veeti ovat molemmat olleet alle vuoden ikäisiä, ehkä noin 10kk vanhoja siirtyessään isompaan penkkiin. Kokonsa puolesta olisivat varmasti mahtuneet pidempäänkin kaukaloon, mutta itseä ahdisti kun pitkät jalat jäivät niin kovasti koukkuun. Tokihan myös viihtyvyys on istuimessa parempi, kun sieltä näkeekin jotain. Aava varsinkin vauvana kaukalossa huusi kaikki matkat ja se oli todella raskasta kuunneltavaa, kun asialle ei voinut tehdä mitään.

Suurin ongelma meidän autossa on pieni takapenkki! En ymmärrä, miksi farmariautosta (jonka pitäisi olla perheauto) tehdään niin kapea, että sinne ei mahdu istuimet. Tarkoitus on vaihtaa ehkä seitsenpaikkaiseen autoon jossain vaiheessa, mutta nyt jäädessäni kotihoidontuelle se ei taida olla mahdollista. Siksi yritin katsella markkinoiden kapeimpia istuimia mm. Lekmeriltä, Babystyleltä ja Ozbabylta. Ozbabylle laitoin facebookin kautta kyselyä heidän kapeimmista malleistaan ja ne olivat Klippan sekä Sirona. Otin tähän kuitenkin mukaan myös Britaxin, joka on myös kapea, vaikka jostain syystä tuossa tuo leveysmitta onkin reilusti leveämpi! Muualla oli mielestäni 45cm.

Britax Multi-tech II oli ensimmäinen mitä katsoin. Näyttää hyvältä perusistuimelta, eikä hinta kaada maata. Ystävillä on kuitenkin tämä malli ja vöiden kiristyksessä tuntuu olevan sekä heidän että isovanhempien istuimessa ongelmia. Sen takia tämä jäi ehkä vähän taka-alalle vertailussa. Alla kuitenkin tiedot tästä istuimesta.




Mitat: 67 x 49 x 50 cm
Paino: 10.1 kg


-5-pistevaljaat, jotka soveltuvat myös 25 kg painoisille lapsille
- Hyvä sivutörmäyssuoja
- Voidaan käyttää 9-25 kg painoisella lapsella joko kasvot tai selkä menosuuntaan.. 
- Asennusvaihtoehdot: selkä menosuuntaan lapsi turvaistuimen valjailla 9-25 kg, kasvot menosuuntaan lapsi turvaistuimen valjailla 9-18 kg, kasvot menosuuntaan lapsi auton turvayöllä 15-25 kg. 
 
Klippan Triofix Comfort Tämä istuin on puolestaan toisella ystävällä, joka sanoi istuimen olleen hyvä käytössä. Iso plussa tässä penkissä on se, että se on suomalainen! Hinta toki vähän enemmän kuin Britaxilla, mutta toisaalta siinä maksaisi suomalaisuudesta. Tämä on painorajan mukaan todella pitkäikäinen istuin! Tosin voi olla, että tämä jäisi ahtaaksi jo reilusti ennen kuin tuo painoraja saavutettaisiin. Leveys vain 44cm eli hitusen kapeampi kuin meidän Brion selkänojallinen korokeistuin!



-isofixeillä tai ilman kiinnitys
-suomalainen!
- 9-36kg suurin painoraja
- Mitat selkä menosuuntaan asennettuna (syvyys x leveys): Isofix-kiinnikkeistä S 60 x L 44 cm
- Mitat kasvot menosuuntaan asennettuna (syvyys x leveys): Isofix-kiinnikkeistä S 69 x L 44 cm


Cybex Sirona on se, johon olen alkanut lämmetä vasta nyt. Näin sen kerran lastentarvikeliikkeesssä ja tuo kaunis väri houkutti heti. Tässä ihan parasta on se, että istuimen saa käännettyä nappia painamalla ympäri ja laittaessa lasta istuimeen sen saa käännettyä ovea kohti, jolloin vyöt on helppo säätää.  Varsinkin sellaisen lapsen kanssa, joka ei vielä itse kiipeä istuimeen, tämä ominaisuus kuulostaa todella houkuttelevalta! Kaikista pienin painoraja on tässä istuimessa, ainoastaan 18kg. Mutta jos Viia tulee yhtään Veetiin, niin painoraja ylitetään vasta yli kolmen vuoden iässä. Tässä ainoa miinus on tuo palkki, joka otetaan käyttöön, kun istuin käännetään naama menosuuntaan. Olen jotenkin aina ollut palkkeja vastaan, mutta tässä sen palkin miinuksen kyllä ehkä alkaa korvaamaan se kääntyvyys! Tässä ei ole painorajaa selkä menosuunnassa, joten meidän pieni sirppanakin pääsisi tähän jo vaikka heti.

Tässä houkuttaa myös hyvät säädöt, kun istuinta saa kallistettua lepoasentoon tai pystympään istuinta irrottamatta ja päätukeakin saa säädettyä kymmeneen eri asentoon. Suurin miinus on kova hinta. Tätä ilmeisesti saa Saksasta tilaamalla jonkin verran Suomea huokeammalla. En tiedä, paljonko näitä liikkuu käytettynä ja mikä on hintataso?




- Asennus selkä menosuuntaan turvavaljailla, 0-18kg ja kasvot menosuuntaan etuturvatyynyllä, 9-18kg
- Helppokäyttöinen istuin voidaan kääntää selkä tai kasvot menosuuntaan irrottamatta sitä jalustasta
- Istuin voidaan kääntää myös sivuttain esimerkiksi lapsen turvaistuimeen laittamisen tai pois ottamisen ajaksi
- Istuin voidaan säätää yhden käden pikasäädöllä matkustus- ja lepoasentoon istuinta irroittamatta
- Päätuki on helppo säätää korkeussuunnassa 10 eri asentoon lapsen kasvaessa

Mitat: (syvyys-leveys-korkeus): 69x44x53-58cm

Jos Viia saisi uuden istuimen, voisi Aava pysyä vielä Gracon penkissä, mikäli ne mahtuvat yhtä aikaa takapenkille. Veeti on joutunut tyytymään korokepenkkiin, kun tila yksinkertaisesti loppuu kesken. 

Millaisia istuimia teillä on autossa ja onko kenelläkään Mazda 6:ssa kolmea istuinta takapenkillä?!? Haluaisin kuitenkin vielä pitää Aavan tuossa meidän nykyisessä istuimessa, enkä siirtää vielä korokepenkkiin.


*sis mainoslinkin

37 kommenttia:

  1. Minuakin kiinnostaa kovasti, mihin henkilöautoon mahtuisi kolme istuinta taakse tai edes kaksi istuinta sivuille niin, että keskelle mahtuisi yksi aikuinen (yhden lapsen istuin olisi tällöin etupenkillä)?? Mitkä istuimet mahtuu, onko esim. Britax Multi-tech ja Kidfix kenelläkään samaan aikaan takapenkillä, mikä mahtuisi näiden lisäksi? Vauvalla vielä kaukalo ja se nyt tuon Multi-tech:n kanssa takapenkillä. Keskellä istuu aikuinen (erittäin ahtaasti) ja etupenkillä Kidfix. Jos Kidfix pidetään jatkossakin etupenkillä, mikä olisi järkevä hankinta nuorimmalle (riittävän kapea), kun siirtyy pois kaukalosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy (joskin vanha) lista autoista, joissa on suurin tila takapenkillä. MEidän autossa tuo keskitila on 44cm eli ihan onneton! Lastahan ei saisi missään tapauksessa kuljettaa mielellään etupenkillä, mutta itse oon mietinyt että Veetillä ei nyt mahdu edes tuo selkänoja autoon, että onko pienempi paha laittaa lapsi etupenkille sen kanssa vai taakse ilman :/

      Poista
  2. Meillä taitaa ainakin yksi istuimista olla tuo Britaxin malli ja me ollaan saatu se kyllä ihan hyvin paikoilleen. Se on tosin ainoa meidän istuin jossa ei ole isofixiä, itse suosin mielummin niitä mutta tuo saatiin ilmatteeksi niin siksi otin ilmankin niitä :-D Meillä kun on neljä lapsista vielä sen ikäisiä että tarvitsevat joko istuimen tai ainakin korokkeen, niin tuo on tuttua ettei moneenkaan autoon mahdu kolmea istuinta vierkkäin takapenkille. Varsinkin silloin kun nämä nuorimmat oli vielä pienempiä, siis että isommillakin piti olla istuin niin neljän turvaistuimen kanssa oli kyllä tosiaan auton tilat kovilla (ja vanhempien selät kun niitä vöitä kiinnittelee kumarassa vaikka meillä korkea auto onkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei tullut mieleen, että siinä ei ole isofixiä! Mielellään sen kyllä ottaisin, mutta voi olla, että semmoiset ei mahdu kun ne on pakko olla keskellä penkkiä. Veeti ei nytkään saa turvavöitä itse kiinni kun on niin ahdasta!

      Poista
  3. Meillä on tuo cybex sirona ja en voi kun kehua! Hinta toki on kallis mutta minusta turvallisuudesta ja laadusta kannattaa maksaa. Ja onhan se niin kätevä kun saa käännettyä eikä tarvitse selkä mutkalla laittaa lasta istuimeen. Me liikutaan ja reissataan paljon autolla ja siksi haluttiin panostaa istuimeen. Meillä poika viihtyy istuimessa paremmin kun hyvin ja varsinkin pienempänä nukahti heti kun laitettiin istuimeen, ilmeisesti se oli siis mukava :) Suosittelen kyllä kyseistä istuinta! Vaikka meillä on kyllä toistaiseksi takapenkillä vain yksi istuin että en tiedä miten hyvin mahtuu kahden muun istuimen lisäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kääntyvyys ois kyllä niin mahtis ominaisuus! Pitäs käydä kattomassa lastentarvikeliikkeessä! Täällä on vaan yksi, jossa en tykkää palvelun vuoksi asioida, mutta ei tässä taida oikein muuallekaan päästä nyt lähiaikoina.

      Poista
    2. Ainakaan 1.5 vuotta sitten siellä ei ollu kyseistä mallia, jos siis asunmaata tarkotat. Saattaahan tosi olla et nykyään on valikoimassa. Me ostettiin Oulun babystyle:stä ja siellä saatiin tosi hyvää palvelua ja tarkat käyttöohjeet istuimen käyttöön. Suosittelen jos on Ouluun menoa :)

      Poista
    3. No ymmärsin et kaverit oli siellä just käyny kattoon sitä. Mut se palvelu on niin perseestä, että en kyllä mitään tietoa oleta sieltä saavani. Kävin joskus rattaita katsomassa ja kyselin, että miten nämä saa kasaan, että onko helppo kasata ja koota ja vastaus oli "on". Ei mitään, että minäpä näytän :D Ja viimes väittivät semmoisia juttuja, jotka ei ollut totta, niin ei paljon houkuta mennä... Mut OUluunkaan ei oo hetkeen varmaan asiaa, että pitää miettiä. Babystylessä on kyllä hyvä palvelu!

      Poista
  4. Meillä on tuo Britaxin Multi-tech II ja ollaan oltu ihan tyytyväisiä. Eikä meillä ole kyllä ollut mitään ongelmia vöiden kiristyksessä koskaan. Eli voin suositella sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä heille on sattunut molemmille maanantaikappaleet :D

      Poista
    2. Meilläkin on tuo ja vöiden kanssa on säätöä mut en sitä ongelmaksi sanoisi. Vyöt jää nimittäin takaa aina kiinni johonkin eli kun vöitä kiristää, pitää takaa aina nostaa vöitä hiukan "ulospäin". Kuulostaa hankalalta, mut oikeesti tuo on siis puolen sekunnin rutiiniliike. Ärsyttävää toki, mut siihen on tottunu. Ja ollaan tyytyväisiä penkkiin muuten. Se on tilava, mukava ja tukevan oloinen.

      Poista
  5. Tämä sama pohdinta meillä edessä. Tällä hetkellä isommat lapset (4&2) ostuvat Klippaneissa ja vauva kaukalossa. Toivon, että vauva pystyisi mahdollisimman pitkään matkustamaan kaukalossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olette tykänneet Klippanista??

      Poista
    2. Oon tykännyt tosi paljon ja mahtuu hyvin myös isokokoinen 4,5 vuotias

      Poista
  6. Tuttuni teki tuossa pari vuotta sitten "tutkimusta" farmareiden tiloista, kun heille oli kolmas tulossa ja auto meni vaihtoon - tilavimmat olivat V70 ja Mondeo, joihin olisi mennyt kuulemma helposti kolme istuinta rinnan. No, päätyivät Volkkariin ja ratkaisuun, että kaksi lasta ja tukalasti istuva äiti takana ja vanhin lapsista eteen.

    Meillä oli joku Britaxin istuin - ilmeisesti just tuo MultiTech - ja tykkäsin, eikä siinä ainakaan ollut mitään ongelmia vöiden kanssa. Päälliset sai valita tosi laajasta mallistosta ja ne oli irroitettavissa pesuun. Sain myytyä vielä tosi hyvällä hinnalla eteenpäin, joten sekin oli plussaa siinä istuimessa. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä viimeinen vaihtoehto tuo, että vanhempi istuu takana. Mieluummin istun pitkällä matkalla ainakin aikuisen kanssa edessä, mitä pylly jumittuneena kahden istuimen väliin :D Että seuraavan auton tulee olla semmoinen, mihin mahtuu taakse kaikkien lasten istuimet.

      Poista
    2. Meillä on 10 vuotta vanha Ford Mondeo, jonne mahtuu aikuinen hyvin istumaan turvaistuinten (Brio Zento selkä menosuuntaan ja joku Britaxin turvavyöistuin) väliin. Luultavasti väliin mahtuisi myös kolmas istuin. Onneksi ei kuitenkaan ole tarvetta kolmannelle istuimelle :D

      Poista
  7. Vähiten tilaa vaativa vyökiinnitteinen istuin on Britax Hi-way II. Vähiten tilaa vaativat isofixistuimet ovat Klippan Triofix ja Maxi-Cosi 2wayPearl/Pearl XP.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs käydä tutkimassa, kiitos tiedoista! Klippan on kyllä saman levyinen kuin tuo Sirona?

      Poista
  8. Tutustuppa vielä maxicosin axsissfixiin. Me puntarointiim pitkään sironan ja axsissfixin välillä, lopulta päädyttiin axsissfixiin koska en tykänny sironan palkkisysteemistä kun lapsen kääntää kasvot menosuuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei varmaan saa meidän autoon kiinni, koska siihen täytyy löytyä tuo "top tether" kiinnike ja meidän autossa sitä ei mielestäni ole. Eli se on aika uusissa autoissa ainoastaan. Pitää vielä tutkia, mutta luulisin, että meille ei tuota voi asentaa.

      Poista
    2. Maxicosin sivuilta pystyy kattoo soveltuvuuden omaan autoon. Minkään monimutkanen systeemi se ei oo: tavaratilassa on lenksu mihin kiinnitysvyö kiinnitetään. Auton omasta ohjekirjasta voi myös katsoa mitä siellä neuvotaan istuimien kiinnotyksistä.

      Poista
    3. Joo kävin eilen kattoon, ei onnistu meidän autoon laittaa :/ Tuo ois ollut tosi hyvä vaihtoehto! Meillä on liian aataminaikuinen auto :D

      Poista
  9. Meillä on tuo Klippan ja siihen mahtuu hyvin vielä 115cm pitkä ja 21kg painava jäbä :) Istuin on siirtynyt kyllä pikkusiskon käyttöön jo, mutta poika kyllä mahtuu siihen ihan hyvin. Eli ei ole niin pieni mitä vaikuttaa :) Istuimessa on hyvin säätövaraa ja minusta todella hyvät sivusuojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei eli meidän viisvuotias menis vielä siihen! Kaveri vaan puhui, että oli ahtaan näköinen, mutta kukkakeppejähän meillä muut onkin keskimmäistä lukuun ottamatta :D

      Poista
  10. Meillä on se maxi cos 2way jotain ja en tiedä tarkkaa leveyttä, mutta tilaa keskipenkille jää nyt enemmän, kun turvakaukalo vaihtui siihen. Se sai kyllä runsaasti kehuja liikkeessä ja testeissäkin sai hyvät arvostelut. Jossain blogissa mollattiin kovasti tuota sironaa ja meille sanottiin, että siihen kääntömekanismiin tahtoo tulla häikkää, kun lapsen kengistä menee hiekkaa ja muuta roskaa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määkin muistan, että joku ois sanonut tuosta hiekasta! Mut sit toisaalla kehutaan paljon, että tiedä häntä :D

      Poista
  11. Meillä mahtui volkkariin kolme recaron istuinta takapenkille.

    VastaaPoista
  12. Meillä on Ford Galaxy, jossa keskimmäinen penkki on yhtä leveä kuin sivupenkit, joten kolme istuinta mahtuu taakse hyvin. Tiedoksi vaan, jos auton vaihto tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. Siltikin meinasi olla miettiminen, miten sijoitetaan kaksi selkä menosuuntaan ja yksi kasvot menosuuntaan matkaava siten, että jokainen vielä pääsee penkilleen. Tuolloin päädyttiin palkki-istuimiin (Cybex Pallas) eikä niissä ole kyllä ollut mun mielestä valittamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ford S-Maxia olen katsellut, siinä on myös tilavat takapenkit kun on yksittäiset samalla lailla kuin tuossa teidänkin autossa :) Eikai niissä palkeissa varmaan valittamista olekaan, ehkä se on vaan oma asenne, että mieltää ne ei niin turvalliseksi.

      Poista
  13. Ford S-maxiin mahtuu hyvin kolme istuinta vierekkäin ja väliin jää hyvät raot vöiden laittamista varten. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko siinä hyvä takatila jos on kuus tai seitsemän penkkiä käytössä? Tuota oon nimissäin katsellut seuraavaksi autoksi!

      Poista
    2. Jos on kuus penkkiä niin takaluukkuun menee melkein mitä vain vielä, mut jos seitsemännen tarvii niin alkaa takaluukku tila käydä ahtaalle . Kannattaa käydä liikkeessä katsomassa. Me kyllä yllätyttiin takapenkin runsaasta tilasta.

      Poista
  14. Minä pähkäilin juuri vähän aikaa sitten kovasti samaa turvaistuinasiaa. Päädyin ostamaan Klippanin Triofixin, vaikka se oli selkeästi kompromissiratkaisu. Nimittäin saattaa olla auton vaihto jossain vaiheessa edessä ja ostin sitten semmoisen istuimen, joka käy mihin autoon vain. Meillä ei nykyisessä ole isofixejä, joten se rajoitti jo sinänsä valintaa.

    Meillä on Volvo V70 ja sama ongelma, että takapenkki käy ahtaaksi. Vanhin ei onneksi tarvitse enää mitään istuinta, mutta joko hänen tai usein myös minun täytyy mahtua istumaan taakse keskelle, joten kovin leveitä istuimia sinne ei voi laittaa. Päädyin ostamaan 4-vuotiaalle uuden turvavyöistuimen, jotta saimme maksimoitua takapenkin keskitilan. Vanha vyöistuin siirtyi toiseen autoon, jolla harvemmin ajetaan koko perheellä. Ostin Britaxin Adventuren, joka on kapea (maksimileveys ylhäällä 43cm) ja tosi edullinen (tarjouksessa 69e). Lisäksi siinä ei ole alhaalla niitä käsinojia, jotka hankaloittavat vyön laittamista kiinni. Ja mukitelineetkin löytyy :D. Poika on ollut istuimeen tyytyväinen ja keskellä istuva matkustaa selkeästi mukavammin nyt :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää käydä tuota Britaxia katsomassa, koska se on kapeampi kuin meidän nykyinen turvavyöistuin! Kiitos vinkistä!

      Poista
  15. Itsekin samassa tilanteessa, kaukalo jää pieneksi ja hyvä turvaistuin pitäisi löytää, sellainen joka menee pieneen tilaan/autoon. Ehdoton kriteeri on selkä menosuuntaan niin pitkään kuin mahdollista. Suosittelen muitakin tutkimaan miksi lapsen pitää matkustaa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään. Pää on mielestäni kuitenkin se tärkein suojeltava kohta jos kolari sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko tuo Klippan pitkäikäisin noista kapeista malleista?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...