| NauravaNappi: Astetta surullisempi pääsiäinen

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Astetta surullisempi pääsiäinen

Tänä vuonna oltiin varmaan ensimmäistä kertaa kotona koko pääsiäinen, koska lasten luistelukoulu oli idiootisti laitettu lauantaille ja sunnuntaille normaalin sunnuntain sijasta. Toisaalta oli kiva olla ihan kotona ja luoda omia pääsiäisperinteitä.


Vähän liian myöhään havahduttiin siihen, että rairuohokin pitäisi varmaan istuttaa ja lasten ruohot ovat nyt vasta parin sentin mittaisia :) Mutta eipä se sitä iloa kylvämiseltä vienyt!







Kotiinkin laitettiin vähän pääsiäiskukkia ja lisäksi meillä oli "pupun papanoita" ja "tipun munia". Löysin viime viikolta eurolla nuo kaksi kivaa, pientä purkkia ja laitoin niihin sitten vähän pääsiäisnamuja.


Me ei viety vielä tänä vuonna lapsia virpomaan, mutta meillä kävi kyllä pieniä trulleja. Harmi vaan, että suurin osa kävi sillä aikaa, kun olin lasten kanssa siellä luistelukoulussa. Onneksi muutama tuttu lapsi kävi sittenkin kun minä olin kotona!


Ehkäpä ensi vuonna meidänkin lapset sitten saa käydä jo virpomassa. Täällä halutaan olla vähän erilaisia ja virvotaan viikkoa myöhemmin kuin muualla Suomessa...



Lauantaina oli kokkopäivä ja käytiinkin lasten kanssa Kantokylän kokolla.




Kahvilla ollessamme kuulimmekin sitten huonoja uutisia, sillä Ylivieskan kaunis, 1700-luvun loppupuolella rakennettu puukirkko oli syttynyt tuleen. Ensimmäisenä mieleen tuli itselläkin, että tahalleen se on sytytetty, kun ajankohta sattui niin "sopivasti" kokkopäivälle. Kävimme kokolta tullessamme katsomassa, että miltä keskustassa näytti ja aika nopeasti oli tuo iso rakennus palanut, koska kuvat on otettu noin tunti paljon syttymisen jälkeen. Tuossa vaiheessa oli jo selvää, että kirkosta ei jäisi mitään jäljelle. Aika sanattomaksi tuo veti.


Vähän sen jälkeen kun tulimme paikalle, kaatui jo tornikin aiheuttaen ison savupilven ja palavaa tuhkaa lensi myös tuonne kauemmas joen toiselle puolelle, missä oltiin paloa katsomassa. Päätettiin poistua paikalta, että ei syty vaatteet tuleen.


Itse en mitenkään uskonnollinen ihminen ole ja kirkossa käyn vain häissä, hautajaisissa ja joulukirkossa, mutta kyllähän tuo aika hiljaiseksi veti. Varsinkin kun melko nopeasti paljastui, että kyseessä tosiaan oli tuhopoltto ja tekijäkin oli saatu kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä. Ei voi käsittää, että mitä ihmisen mielessä liikkuu, kun tekee jotain noin kamalaa. Jollakin tapaa sairas täytyy ihmisen olla, että kykenee tuollaiseen. Tuota virhettä kantaa sitten mukanaan lopun elämäänsä ensin vankilan ja sitten miljoonakorvausten muodossa.

Ylivieska menetti sen ehkä kauneimman rakennuksen ja ison palan historiaa. Itselläni ei kirkkoon ollut samanlaista sidettä, kuin paljasjalkaisilla Ylivieskalaisilla varmasti on. Heitä tämä koskettaa todennäköisesti vielä paljon enemmän. Siellä on kastettu lapset, päästy ripille, menty naimisiin ja saatettu rakkaita viimeiselle matkalle.


Sunnuntaina kävin Viian kanssa vaunuilemassa ja aika lohduton näky oli jäljellä ja paljon on tuo asia pyörinyt mielessä nyt pääsiäisenä. Lapset kävivät vielä viime viikolla pääsiäiskirkossa tuossa samaisessa rakennuksessa, jota ei enää ole.



Muutoin ollaan vietetty aikaa ihan kotona ja syöty hyvin. Ajattelin tehdä meidän pääsiäistarjoiluista ihan oman postauksen. Eilen piilotettiin pääsiäismunia. Se on minun kotoa opittu perinne ja mies piilotti minullekin muutaman Mignonin :D


Tänään mummu ja pappa tulevat kylään ja mennään makkaranpaistoon jonnekin. 

Miten teidän pääsiäinen sujui?

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä pääsiäistä! Tuo Ylivieskan kirkon palo uutinen oli kyllä järkyttävä. Viime kesänä just kyseisessä kirkossa kummipoikani pääsi ripille. Kaunis kirkko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli kaunis ja noissa vanhoissa puukirkoissa on sitä jotakin!

      Poista
  2. Kyllä veti kirkkopalo hiljaiseksi meidänkin kokkoväen :( Päivällä Ylivieskan pappi oli kastamassa suvun nuorinta ja harmittaa ihan suunnattomasti hänen (ja muiden ylivieskalaisten) puolesta. Melkeinpä toivon, ettei olisi ollut tuhopoltto.. Todella surullista ja ei voi ymmärtää, mikä saa ihmisen moisiin tekoihin.

    Muuten pääsiäinen meni Kalajoella liki perinteisesti. Virpomaan ei keretty, juuri ristiäisten takia, mutta tuleehan näitä vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuommoinen henkilö on mieleltään hyvin epävakaa ja jollakin lailla varmasti henkisesti sairas. Harmi, että se aina joskus sitten tulee ilmi tämmöisinä harmillisina tapauksina :/

      Poista
  3. Todella surku tuli täälläkin vanhaa kaunista kirkkoa, vaikken itse ole paikkakunnalla koskaan edes käynyt. Jos kirkko on kolmesataa vuotta seisonut paikallaan ja nähnyt aika monen ihminsen elämän käännekohdat, niin millä ihmeen perusteella yksi idiotti ottaa oikeudekseen tuhota koko rakennuksen?! En voi ymmärtää, en kertakaikkiaan. Meilläpäin oli muutama vuosi sitten vähän samanlainen tuhopoltto, mutta onneksi kirkko oli kivirakenteinen ja se saatiin mittavan remontin jälkeen takaisin käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin samaa mieltä! Eikai sitä voi kukaan käsittää. Harmittaa myös henkilön läheisten puolesta, kun saavat varmasti hekin vihat päällensä, vaikka eihän se heidänkään syytänsä ole :/ jospa tähänkin tilalle rakennetaan kivikirkko, niin ei ole niin helppo tuhota!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...