tiistai 5. heinäkuuta 2016

Gugguu ja Blaa

Kirjoittelin jo kolmisen vuotta sitten tänne blogiin silloin itselle uudesta vaatemerkistä eli Gugguusta. Silloin se oli paljon pinnalla, mutta en tiedä oliko se hypetys kuitenkin vielä pienempää mitä tänä päivänä vai enkö vain ollut itse silloin niin tietoinen merkin suosiosta. Tähän päivään mennessä meillä ei ole ollut yhtään merkin vaatetta, vaikka niistä olen aina kovasti pitänyt. Nyt tilasin kuitenkin jokin aika sitten Gugguun omilta sivuilta alesta Aavalle tämän ihanan mintun värisen Acer-mekon. Tätä mallia olen katsellut jo aiemmin, että osaisinko ommella tällaisen itse. Ajattelin tietenkin lyöväni kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli saan mekon ja voin piirtää siitä myös kaavat itselleni. Tässä pari sovituskuvaa Gugguun mekosta sekä myös Blaa-merkin leggareista.


No, ei riittänyt meikäläisen hahmotuskyky kaavan piirtoon, mutta onneksi sain Paulalta kaavan ja se on testissä tällä hetkellä. Mekko on kokoa 110cm, eikä voisi olla yhtään pienempi, vaikka en tiedä onko Aava vielä metriäkään pitkä. Eli minusta aika naftia mitoitusta ja yhtään pyöreämmälle lapselle auttamattomasti liian pieni.



Toinen uusi, suomalainen tuttavuus on minulle Blaa. Bongasin nämä jonkun ihmisen lapsimessuostoskuvasta ja tilasin meille. Nämä ovat myös tosi pientä mitoitusta, sillä Aavalla on näistä jo koko 116cm ja pienempi ei olisi mahtunut päälle. Lahkeet ovat pitkät, mutta eivät niin pitkät, että vaatisivat kääntämistä.


Tässä siis ainakin pari hyvää mallia sellaisille lapsille, jotka eivät tahtu hoikkuutensa puolesta löytää sopivan kokoisia vaatteita!


Musta tuntuu, että aika moni lastenvaatemerkki on nykyisin todella pientä mitoitusta! Aava ei ole edes mikään pulska lapsi ja silti saa ostaa kolmea kokoa liian isoja vaatteita, että mahtuu päälle! Tämä on tietenkin hyvä uutinen todella hoikkien äideille, mutta sitten taas normaalikokoinen lapsi ei mahdu näihin makkaroihin tai ne eivät varmasti ole "omassa" koossa mukavia enää liikkua ahtautensa vuoksi.


Tähän minttuun mekkoon sopii kivasti myös itse Noshin kankaista ompelemani leggarit, joissa on mintut polvipaikat! Nämä olivat alunperin polvipaikattomat, mutta Aava onnistui saamaan näihin varmaan ekalla käytökerralla reiän.




Siinäpä nyt iso pläjäys sovituskuvia, jos joku on vaikka miettinyt näiden ostamista :)

9 kommenttia:

  1. Oon kuullut että gugguu on tosi pientä ja että kannattaa aina ostaa isompaa kokoa. Vielä ei kuitenkaan mitään meidän kaapista löydy. Ainolle olen juuri tuota mekkoa välillä katsellut. :) Noita Blaan leggareita ihastelin messuilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä pientä kun ei tää 110cm oo mitenkään pitkäkään tuolle meidän metriselle! Meillä tuli Blaan leggareihin pieni reikä ja ne odottaa nyt paikkausta kaapissa. Mut ne on kyllä kauniit <3

      Poista
  2. Itsekin vähän zuumailin, että mahtaa olla melko niukkaa mitoitusta tuo gugguu. Juurikin tuota samaista mekkoa mietin alesta tytsylle, mutta en uskaltanut ostaa, kun hän tykkää enemmän runsaista helmoista. :-) Kummastakaan merkistä ei ole meillä kokemusta. Neiti 6 vee on todella hoikka ja ongelmana on ostovaatteiden kanssa yleensä juuri se yletön väljyys. Verson Puodin leggarit on olleet hänelle sopivia, vaikka nekin on aika niukkoja mitoitukseltaan.

    Olen muutenkin miettinyt tätä merkillistä trendiä vaatteiden mitoituksen suhteen: todella monella valmistajalla - useilla suomalaisillakin - vaatteet on hirvittävän niukkoja makkarankuoria. Miksi? Toisaalta, onhan niitäkin merkkejä, joiden vaatteet on pelkkiä muodottomia säkkejä, joten ääripäät löytyy tässäkin asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aikuisten vaatteissa on sama homma, että koot on mitä sattuu! Ostin just perus tuubitoppeja Coozy-merkiltä (halpa trikoovaatemerkki ainakin kärkkäisellä) ja jouduin ottamaan koon XL ja se on silt makkarankuori, mutta tissien kohdalta vähän reilu. Olen kuitenkin yläosasta kokoa M/L, en mitenkään XL! Ja Aavan kohdalla huomannut saman, että vaatteet on tosi pientä mitoitusta kun saa ostaa parhaimmillaan kolmea numeroa liian isoja, että mahtuu edes päälle! Sääliksi käy lapset, jotka ova vähän pyöreitä, kun ei mene kivat vaatteet päälle :/

      Poista
  3. Gugguu ja blaa ovat markkinoiden kapeimpia lastenvaatteita, ei siis mikään vakio tuo koko asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin varmaan onkin, mut meillä on myös esim hennesin vaatteista käytössä koko 110/116 ja indexiltäkin housuissa jo 110.

      Poista
  4. Meillä on tytöllä pari noita acereita mutta vähälle käytölle ovat kyllä jääneet just tuon kapeuden takia kun ei meinaa sisään päästä ilman pujottelua. Vaikka tyttö on ihan hoikka/normaalivartaloinen.
    Täytyy jatkossa pysyä trikoovaatteissa niin venyy ainakin puettaessa :)

    Anu

    VastaaPoista
  5. Moikka! Millä kiinnitit nuo paikat noihin leggsreihin? :)

    VastaaPoista