| NauravaNappi: Hyötyliikuntaa Pokemonien kanssa

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hyötyliikuntaa Pokemonien kanssa

En tiedä onko kukaan voinut välttyä tässä viimeisen viikon aikana kuulemasta Pokemon Go:sta?  Kyseessähän on siis puhelimeen ladattava peli, jossa jahdataan virtuaalisia pokemoneja, mutta reaalimaailmassa puhelimen ja sen gps:n avulla. Peli tuntuu jakavan aika voimakkaasti mielipiteitä. On niitä, jotka asensivat pelin heti ja koukuttuivat siihen sekä niitä, joiden mielestä koko touhu on aivan naurettavaa. "Menisivät harrastamaan jotain oikeaa urheilua" he sanovat. Itselle pokemonit ovat tuttuja ja lapsuudesta ja muistan, kuinka ohjelman lopussa ollut räppi (kaikki kerätään kaikki kerätään) jouduttiin poistamaan, koska se antoi lapsille mielikuvan, että heidän pitäisi ostaa kaikki pokemonit tai jotain muuta yhtä typerää. Muistan myös alkutunnarin vieläkin :)

Meillä on ladattu tämä sovellus sekä miehelle, että minulle. Mainittakoon, että harrastamme satunnaisesti myös geokätköilyä, mistä tämä ei ihan älyttömän paljon eroa. Mies latasi kokeilumielessä pelin, että voisi lasten kanssa pelata. Minä puolestaan siksi, että käytän hyväkseni kaikki apukeinot, joilla saan houkuteltua lapset lenkille ja liikkumaan kanssani. Pullojen keräys toimi aikansa, mutta koska täältä löytää aika vähn pulloja, alkaa sen teho jo hieman heiketä. Niinpä ajattelin, että tässä on uusi lenkkihoukutin. Ja oikeassa olinkin.


Pokemon Go:ta on kritisoitu siitä, että ihmiset liikkuvat tuolla kylillä puhelin kourassa peliä samalla pelaten. Terveellisempää olisi mennä vaikka poimimaan mustikoita metsään tai muuten vain pyöräilemään. Nämä Pokemonia pelaavat ihmiset ovat kuitenkin todennäköisesti osittain myös niitä, jotka pelaavat myös muita pelejä esimerkiksi tietokoneella. Itse olen sitä mieltä, että jos vain on olemassa peli, joka saa lapset, nuoret ja vanhemmatkin ihmiset pois sisältä koneen äärestä liikkumaan, niin voiko siinä olla mitään pahaa? Liikunta on aina hyvästä; kävitpä sitten lenkillä sen puhelimen kanssa tai ilman. Olen lukenut lukuisia juttuja, joissa muutoin täysin liikuntaa harrastamattomat ihmiset ovat tämän pelin ansioista kävelleet ja pyöräilleet päivässä toistakymmentä kilometriä. Minusta ei voi jaotella liikuntaa oikeaan ja väärään, vaan kaikki liikunta on hyväksi kropalle liittyi siihen sitten peli tai ei.

Lasten kanssa muutaman reissun aikana kerättyjä Pokemoneja

Meillä tämä on siis toiminut myös hyvin liikunnan motivaattorina. Minä työnnän tyttöjä tuplissa ja pidän puhelinta hollilla, että huomaan ilmestyvät pokemonit ja Veeti pyöräilee ja saa sitten napata poket pokepalloon mun puhelimella. Koskaan ennen en ole myöskään pyörälenkillä kuullut lausetta "Äiti onko pakko mennä jo kotiin, voidaanko vielä vähän pyöräillä?".  Jos tämän saa aikaiseksi yksi pieni sovellus puhelimessa niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että se on mahtava asia. Ja minustakin on mukavampaa käydä pidemmillä pyörälenkeilläkin kun on jotain mitä odottaa. Kilometrejä kertyy huomaamatta kivasti ja kaikilla on hauskaa. Kotona Veeti sitten näyttää Aavalle, että minkälaisia pokemoneja saatiin sillä kyseisellä lenkillä kiinni. Eilenkin käytiin kävellen kahdeksan kilsan lenkki ja Veeti ja Aava olivat mukana pyörällä. Aava meni potkupyörällä koko matkan tulematta kertaakaan levähtämään rattaisiin! Tähän mennessä pisin potkittu matka on varmaan parin kilsan luokaa. Tuossa pokejahdissa tulee mukavasti lepotaukoja Aavalle sillä välin, kun pysähdytään nappaamaan örkit kiinni.


Ainoat miinukset tässä pelissä ovat ne, että se vie tuhottomasti akkua ja mun puhelimen muutenkin huono akku kestää juuri ja juuri sen tunnin pari pokemetsästyksen eikä täältä löydy kamalasti pokemoneja muuta kuin tuolta keskustasta. Kartta ei esimerkiksi tunnista meidän tietä ollenkaan eikä täällä taajamassa vilise mitenkään älyttömästi mitään kiinni napattavaa.

Vaikka tämä on ns. yksinpeli ja kännykällä pelattava, edistää tämä omalla laillaan myös sosiaalisuutta. Tuolla kylillä kulkee jatkuvasti porukkaa puhelin kourassa ja heistä näkee, että he etsivät myös pokemoneja. Ventovieraille ihmisille tulee juteltua, kun tietää, että he ovat touhuamassa sitä samaa mitä sinä itsekin. Meillä Veetikin juttelee sujuvasti oudoille lapsille, jotka ovat myös pokejahdissa, mutta silti Veetiä ei meinaa saada mennä kysymään tuttuja naapurin lapsia leikkimään. Missä muussa yksin harrastettavassa harrastuksessa keskustelet luontevasti harrastamisen lomassa vieraille ihmisille? Tässä Heikki Luodon Hesariin kirjoittamassa mielipiteessä oli nostettu esiin samoja asioita, mitkä itsekin olin pistänyt merkille.

Toki pelissä on haittapuolena ne ihmiset, jotka pelatessaan eivät huomioi ympäröivää maailmaa ollenkaan vaan ryntäilevät autojen eteen ja muutenkin ovat tiellä pelatessaan. Itse en ymmärrä, miksi sinne autojen eteen pitää rynnätä, kun kaikki poket saa kyllä pyydystettyä vähän kauempaakin, eivätkä ne tietääkseni mihinkään karkaa, vaikka hetken odottaisikin. Toisaalta tuolla liikenteessä on paljon sellaisiakin törppöjä, jotka ovat törppöjä ihan muuten vain, ilman peliä mitä syyttää.

Mitä mieltä te olette tästä ilmiöstä? Onko Pokemon Go hyvä vai huono juttu ja joko se on asennettu teidän perheessä jonkun perheenjäsenen puhelimeen? Onko joku, joka on välttynyt kuulemasta koko pelistä?

5 kommenttia:

  1. Mitkä teidän turvaistuimet ovat? Pitäisi ostaa tytölle isompi istuin (mielellään sellainen jonka saa kiinnitettyä molemminpäin) niin poika saisi syksyllä tytön istuimen. Ja plussaa tietty jos mahtuis vielä turvakaukalokin takapenkille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Viialla Gracon cosmic comfort tällä hetkellä. Haluaisin vaihtaa sen Sironaan tai Klippaniin että saisi isofixillä. Isommilla on tällä hetkellä meidän kakkosauton penkit eli ihan Brion Carot jotka on auton vöillä kiinni. Tilauksessa on kuitenkin Btiraxin Kidfixit ja Carot siirtyy miehen työautoon. Tosin en tiedä saako noita Kidfixejä ainakaan kaikkia MAzdaan isofixeillä tällä hetkellä kiinni kun tila loppuu kesken. Ollaan kuitenkin vaihtamassa autoa, niin on sitten istuimet valmiina :) Nyt tuo vöiden kiinnitys on aika palapeliä kun istuimia saa töniä edes takas että saa kaikkien vyöt kiinni. Eli Viia on ainoastaan selkä menosuuntaan tällä hetkellä.

      Poista
  2. Kiva postaus! Sama kai se on mikä se motivaatio on, kunhan saa lapsen tai aikuisen liikkeelle ja ulos liikkumaan. Jokaisessa harrastuksessa on omat vaaransa. Kyllä se marjastajakin voi metsään eksyä, juoksija taittaa nilkkansa ihan kotiportillakin jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvä pointti! Monesti kun muistetaan toitottaa vaan niitä vaaroja ja haittoja ajattelematta ollenkaan, että siitä on myös paljon hyötyäkin :)

      Poista
  3. Ehdottomasti olen samaa mieltä, että hyvä juttu on! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...