| NauravaNappi: Ompeluita arkistojen kätköistä

perjantai 26. elokuuta 2016

Ompeluita arkistojen kätköistä

Kesän aikana on tullut jonkin verran ommeltua,  mutta postaustahti on ollut aika verkkainen ja on tehty enemmän muita juttuja. Kokosin tähän postaukseen muutamia kesän aikana valmistuneita vaatteita, mitä en mielestäni ole tänne vielä ollenkaan postannut.

Miehellä oli tässä kuussa synttärit ja lahjaksi uskaltauduin ompelemaan t-paidan uusimmasta lasten Ottobresta löytyneellä kaavalla. Jostain syystä lasten lehdessä oli siis muutama peruskaava myös miehelle. Mies oli sopivasti työreissussa, joten sain salassa tämän ommeltua. Otin malliksi vanhan t-paidan ja sen mukaan valitsin pienimmän koon eli 48 ja jouduin sitäkin taitteelta vähän kaventelemaan. Eli isohkoa tai löysää mitoitusta oli tuo kaava. Normaalisti mies käyttää vaatteissa pääosin kokoa L. Joskus myös M menisi, mutta hihat ja selkämitta tahtovat siinä jäädä lyhyeksi.


Yhdistin mustaan trikooseen Noshin fantasiajc:n jämät ja nyt sitä ei oikeasti ole enää kuin jonkun pienen taskun verran! Riittoisa kangas, kun puolestatoista metristä on saanut vaatetta niin itselle, miehelle ja Veetille :) Kuosiosuus on itse saksittu valmiiseen kaavaan ja pelkäsin, että se on liian alhaalla, mutta toimii tuo minusta noinkin. Yllättäen mies on valinnut tämän ilman pakottamista kaapista jo pariin otteeseen!


Veetille ompelin kaksivärisen hupparin myös tuosta samasta kankaasta ja yhdistin mustaan joustocollegeen. Kaava on jostain ehkä 2014 tai 2015 vuoden ottobresta, jossa tämä malli oli kannessa olevan pojan päällä. Joku raitainen taisi siinä olla se valmis huppari. Veeti ei oikein ole innokas kuvausmalli enää nykyään, joten tässäpä näitä laadukkaita kännykkäräpsyjä :D


Etuosa nousee tuosta edestä oikeasti korkealle eli hupun reunassa on myös vetskari, vaikka se onkin tässä vain tuohon kuosikankaaseen asti kiinni. Harvemmin Veeti pitää ylös asti hupparia kiinni. Etukappaleen toisessa vinosaumassa on myös vetskarillinen tasku, joka ei kyllä kuvassa oikein näy. Oikein surullisen kuuluisa tasku, jota nyhjäsin tuohon vaikka kuinka kauan ja sen jälkeen huomasin, että olisi varmaan kannattanut se taskupussikin laittaa taskuun! Käsi siis sujahti vetskariaukosta vain paidan sisään... Mutta asia hoidettu ja nyt hupparissa on myös tasku. Nuo housut on muuten ommeltu ompeluleirillä varmaan melkein kolme vuotta sitten ja aina vaan mahtuvat. Melko paljon olen tehnyt kasvunvaraa....



Lisäksi Veetille tein myös yhden uuden pitkähihaisen syksyä ajatellen. Kangas on Aarrekidin alennuksesta ostettua ja tein jopa nepparilistan tähän! Kangas on 100%:sta puuvillaa, eikä juuri jousta niin ajattelin nappilistan helpottavan pukemista. Housut olen myös tehnyt itse aiemmin. Tämä on yksi lempparikaavoista, olisikohan kaavan nimi ollut high jump? Sopivan kapoinen malli hoikalle pojalle.

Kaverilta ostetusta Pehemiän kankaasta ompelin Aavalle uusimman lasten Ottobren kaavalla kivan nyörimekon. Tämä oli kuulemma leveä malli, mutta minusta ihan sopiva Aavalle. Ei tarvitse ollakkaan tässä mallissa mikään ihon myötäinen.



Koko tässä taisi olla peräti 110cm. Nauhoiksi laitoin vain resorikaitaletta, jonka kiristin niin paljon, että se meni vähän rullalle.



Kesällä ompelin myös Aavalle samanlaisen zepra-haalarin kuin Viialle. Kangas on Nappinjalta tilattua ja sopi kivasti tämmöiseen malliin. Harmi, että niitä helteitä ei sitten enää haalarin valmistumisen jälkeen juurikaan ollut. Kokona oli mallin suurin eli 110cm ja pienempi ei kyllä olisi voinut yhtään olla.


Kesällä tilasin myös Noshilta collegea tyttöjen huppareita varten ja kuvissa näkyy Viian versio. Aavalla on siis samanlainen, mutta vähän yksinkertaisempi versio. Onnistun jotenkin tekemään huppareista aina kamalan suuria. No, ison kanssa pärjää aina, mutta pieni harmittaisi. Viian hupparissa on jopa taskut edessä, mutta eipä ne näissä mahtavissa kuvissa näy.






Ainakin tämmöisiä juttuja on syntynyt kesän aikana. Pitää postata näitä lisää, jos sattuu puhelimesta löytymään kuvia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...