| NauravaNappi: Sisarusten neuvolakuulumiset

tiistai 18. lokakuuta 2016

Sisarusten neuvolakuulumiset

Veetillä ja Aavalla oli molemmilla yhtä aikaa neuvola tuossa syyskuun lopulla ja samalla käytettiin Viia siellä painokontrollissa. Mies käytti neuvolan alussa Viian puntarilla ja vei Viian takaisin hoitoon siksi aikaa, että olin itse isompien kanssa neuvolassa niin saatiin rauhassa tehdä tehtävät. Ensin oli Veetin vuoro ja Aava odotteli nätisti sen aikaa omaa vuoroaan.


Veetin pituuskasvu jatkui samanlaisena tänä vuonna kuin viime vuonnakin eli vuodessa oli tullut kuutisen senttiä lisää. Laitan tähän alle 6v neuvolan mitat ja sulkuihin viime vuoden vastaavat. Painoa on tullut aika vähän, mutta tuossa iässä lienee ihan normaalia. Painokäyrä oli tippunut aika alas, kun itse syötin tiedot kasvuseulaan, mutta ihan normaalit arvot ne silti oli. Veeti on tosi huono ollut syömään pidemmän aikaa. Aivan sama mitä ruokaa tarjoaa, ei se kelpaa tai "ei ole nälkä". Tänään vasukeskustelussa tuli ilmi, että ei kovin paljoa syö hoidossakaan. Toivottavasti on kausiluontoista.

Pituus 123,5cm (116,7cm)
Paino 21,9kg (19,6kg)
Pää 52cm (51,5cm)


Veetillä oli jotain pieniä tehtäviä, kuten viivalla kävely takaperin ja kinkkaaminen yhdellä jalalla jne eikä niissä ollut mitään ongelmaa. Rokotteen ottaminen aiheutti pienen itkukitinän, mutta en moiti, itsekin inhoan piikkejä!

Aava puolestaan oli ottanut kunnon kasvuspurtin ja kasvanut jopa niin paljon, että vuorostaan käydään sitten liiallisen kasvun kanssa kontrollissa :D Painoseula ei kyllä maininnut mitään normaalista poikkeavaa, mutta sama kai tuo on ottaa Aava mukaan samalla kun Viia käy 1,5v neuvolan, niin saavat neuvolan puolella rauhan asian suhteen. Itse en pituudesta ole huolissani.


Pituus 103,1cm (90,5cm)
Paino 17,2kg (14,7kg)
Pää 50,4cm (49cm)

Onhan tuota pituutta tullut vuodessa hurjat 13cm, joten ei ihme että tuntuu, että tyttö kasvaa silmissä! Se on kuitenkin sentin per kuukausi lisää pituutta. Aavakin sai tehdä tehtäviä ja selviytyi niistä oikein hyvin. Testattiin mm. näkö ja sitten oli jotain piirtotehtäviä sekä semmoisia, missä piti nimetä korvat, polvet jne. Piti myös käsittää suurempi ja pienempi asioita. 

"Puhelias papupata, ihana olet! Hommat hoituvat, taidot vahvat. Puhe selkeää. Näkö ok. Pituuskasvu hurjaa. Pitkä olet."
 

Aava ei kyllä malttanut alun ujostelun jälkeen olla hetkeäkään hiljaa vaan pälpätti iloisesti koko neuvolan huolimatta siitä kysyttiinkö häneltä vai Veetiltä jotain :)



Meillä tosiaan oli samalla se Viian painokontrolli tuossa samassa ja painoa oli tullut sen verran, että ei tarvitse enää mennä uudelleen kontrolliin. Painoa oli tullut reilussa parissa kuussa n.800g. Viimes paino oli 8,49kg ja nyt 9,285kg ja pituuttakin oli ehtinyt tuossa välissä tulla kaksi senttiä lisää eli nyt sitä oli 80,2cm.


Hoikka sirpulahan tuo vielä on, mutta ei tosiaan voi ainakaan ruokahaluttomuutta enää syyttää! Ruokaa uppoaa nykyisin enemmän kuin kumpaankaan sisarukseen ja viikollakin söi joku päivä kolmatta lautasellista ruokaa. Hoidossakin vetää lähes poikkeuksetta vissiin santsikuppia :D Maha pullollaan sitten kulkee tyytyväisenä täällä ruuan jälkeen.



Kuvat on otettu samalla kun käytiin ottamassa Veetistä ja Aavasta niitä 3v ja 6v kuvia. Näistä tuli aika kivoja, vaikka itse sanonkin. Joitain kuvia laitoinkin jo silloin kun kirjoitin ne vuosipostaukset Veetistä ja Aavasta.


Hyvin omanlaisia persoonoita on kaikista meidän lapsista tullut ja Viia pienimpänä on varmasti silti kovapäisin. Aava puolestaan on semmoin en hellyyttävä höpöttelijä ja halija, joka on aina tulossa syliin. Tosin niin on kyllä Viiakin. Veeti on lukutoukka ja hieman pikkuvanha kaiken sen tiedon kanssa, mitä ahmii kirjoista jatkuvasti. Oli eskarissakin sanonut, että on kävelevä tietopankki ja niinhän se on :D


Pikkuhiljaa Aavalla ja Viiallakin on alkanut olla yhteisiä juttuja, joita tekevät yhdessä ja nauraa hihittävät. Veetillä ja Aavalla ei niinkään ole mitenkään erityisen paljon yhteisiä leikkejä, kun Veeti vain lukee tai rakentelee legoilla, eikä Aava vielä oikein ole legojen perään.

Kumpikin tytöistä tykkää hoitaa nykyisin nukkevauvoja ja ajattelin, että surauttaisin pukinkonttiin vaatteita noille meidän nukeille. Kaavoja vaan tarvisi jostain. Olisiko sille normaalikokoiselle Baby bornille jossain kirjassa kaavoja tai olisiko jollain linkata jotain paikkaa mistä saisi?  Jotain muutakin nukkesälää voisi ommella. Kantokopan tai jotain. Ehkä kantorepun tai liinankin jopa! Mekkotehtaassakin taisi olla, pitääpä mennä heti tsekkaamaan :)


4 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kuvat ♥ ja hyvin siellä lapset kasvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nämä kuvat on aika <3 Varsinkin tuo sisaruskuva takaapäin on hellyyttävä :)

      Poista
  2. Hurjasti Aava kasvanut, mutta itse oon sitä mieltä että välillä senttejä tulee enemmän ja sitten taas välillä vähemmän, eikö kuitenkin tärkeintä ole että lapset kasvaa ja voi hyvin :)
    Enemmän olisin huolissani jos kasvu olisi hyvin hidasta.
    Reippaita muksuja teillä!:)
    Hauska lukea teidän kuulumisia!

    Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en määkään oo huolissani tuosta pituudesta! Me vanhemmatkin ollaan pitkiä niin luonnollista, että lapset on kans :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...