maanantai 7. marraskuuta 2016

Tonttulakkipaja

Huhheijakkaa! Viikonlopun tsembaloista selvitty ja aloitettu taas se tavallinen arki! Laittelen teille blogitapahtumista kuvia jahka ehdin käydä niitä vähän läpi. Ennen sitä ajattelin laittaa tännekin puolelle vähän juttua siitä, mikä on työllistänyt mua kiitettävästi näin arki-iltaisin. Muutama vuosi takaperin aloin ommella myyntiin tonttulakkeja. Viime vuonna tein pari lakkia, joissa oli mukana samanlainen rusetti kuin pipossanikin. Tänä vuonna ajattelin ottaa sitten ihan yleiseksi malliksi tuon rusettipipon ja asiakkaat ovat tykänneet siitä todella paljon. Ei ole tarvinnut miettiä iltaisin, että mitä tekisi kun on ollut ompeluhommia, että saadaan teille kaikille kivat lakit jouluksi.


Muutin mallia muutenkin hieman aiempaa pidemmäksi. Kangasvaihtoehtoja on nämä raidalliset kankaat, tähtikuvioiset harmaana ja punaisena (valkoiset tähdet) sekä yksivärisenä mm. meleerattu harmaa, musta, punainen, valkoinen. Toki voin tehdä vaikka pinkin, jos se on juuri sinun tonttulakkisi väri! Rusetin sijaan tai lisäksi voit valita perinteisen kulkusen lisäksi myös tupsun esimerkiksi mustana, valkoisena tai punaisena. Kangas on trikoota, joten sama lakki menee usean kokoiseen päähän ja hyvällä tuurilla mahtuu lapsellesi useampana jouluna :)


Tonttulakkeja voit tilata vaikka faceookin Nauravanappi-sivujen kautta tai vaikkapa sähköpostilla nauravanappi@gmail.com. Hintaa peruslakilla kulkusineen on 12e sis pkt. Rusetti maksaa 2e lisää, samoin tupsu. Jos siis mielit saada jouluksi lapsille uudet tonttulakit, on aika tehdä jo tilaus :)

4 kommenttia:

  1. Tuommonen tonttulakki on kyllä tosi hieno! Tyylikäs, vähän erilainen, silti jouluinen..Ompeleva äiti vaan ei "voi" ostaa valmista, varmaan tunnistat tunteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, vaikka musta tuntuu että joudun kohta ostaan omille kun en jaksa niille ommella enää muiden jälkeen :D

      Poista
  2. Aiheesta täysin poiketen, haluaisin virkaten tehdä joulukuuseen sydämiä, mutta tarvitsisin helpot ja selkeät ohjeet (mieluiten) kuvan kanssa, Löytyisikö sinulta, tai voitko vinkata?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko näistä apua: http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee_itse/virkkaus/virkattu_sydan

      http://pikkuinensydan.blogspot.fi/2011/06/virkatun-sydamen-ohje.html

      :)

      Poista