| NauravaNappi: Baby born-nuken vaatteita ja pari kaavaa sekä vinkkejä lisäkaavoihin

lauantai 17. joulukuuta 2016

Baby born-nuken vaatteita ja pari kaavaa sekä vinkkejä lisäkaavoihin

Aioin jo viime syksynä tehdä tyttöjen nukelle vaatteita, mutta jostain syystä asia sitten kuitenkin jäi. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja toteuttaa niitä vaatteita pukinkonttiin. Meidän nukke on vanha; miehen ystävien lapselta peritty ja ikää sillä on varmasti ainakin kymmenen vuotta. Mukana oli muutama vaate, mutta itse inhoan niitä oikeita BB:n vaatteita, koska ne ovat aina keinokuituisia ja jäävät kiinni ihoon, jos on vähänkään kuivat sormet. Suurin ongelma urakan aloittamiseen oli kaavojen löytäminen. Olen ihan onneton piirttämään mitään, mikä on vähänkään monimutkaisempaa ja nukenvaatekirja oli aina lainassa, kun sitä kirjastosta yritin etsiä. Joskus marraskuussa sain aikaiseksi piirtää housukaavan ja sillä teinkin jo muutamat housut. Vaatteidenteko innostus palasi takaisin vasta, kun Sonja latasi Dobermami-blogiinsa innolla odottamani jumppiksen kaavan. Itse laiskana tein vain suoralla vetoketjulla, koska inhoan kaikkia alavaroja :D Sonja oli ilmiselvästi tietämättään lukenut mun ajatuksia ja toteuttanut tuon ihanan jumppiksen kaavan kuin tilauksesta mun painiessa kaavattomuuden kanssa.


Jostain syystä onnistun tekemään tällä kaavalla kittanoita vaatteita, vaikka tuohon ylempään leikkasin reilummat saumanvarat, kuin tähän ensin tehtyyn alempaan. No, onneksi nämä vauvat eivät kasva. Aiemmin olen jo pipoja surautellut tälle nukelle ja nyt tein sitten mätsäävän pipon jumppiksen kanssa, koska kangasta jäi pieni pala yli. Tämän yksinkertaisen pipokaavan saat ladattua postauksen lopusta ja se on niin helppo, että sen ehtii tumpelompikin tehdä vielä vaikka joulupakettiin.


Tämä pipo on tehty jo varmaan yli vuosi sitten ja myös tämmöisen peruspipon kaava löytyy tuolta lopusta. Voit tehdä tämän yksinkertaisena tai kaksinkertaisena, ihan miten itse haluat.

baby born clothes pattern

Tässä on ne housut, jotka ihan ensimmäisenä tein ja jonkinlaisen kaavankin sain piirrettyä. Tämmöiset helpot sivusaumalliset, joiden etu- ja takakappale ovat symmetriset. Hieman baggymalliset, jotka on helppo pukea. Nämäkin saa ommeltua pelkästään saumurilla.

baby born clothes pattern

baby born clothes pattern

Mekkokokeilut eivät ole ihan täydellisiä, mutta eivät lapset niitä onneksi niin tarkasti katso. Tämä mekko on kokonaan auki selästä ja tarroilla kiinni, jotta lapsen on helppo se pukea itse. Hihatkin vaatisivat hieman lyhentämistä, mutta veikkaan, että en saa aikaiseksi, kun nukke ei valita. Vauvan sukkahousut on tehty mun vanhoista sukista tällä ohjeella.

baby born clothes pattern

Ensimmäisessä Mekkotehdas-kirjassa oli muutamia kaavoja nukelle ja valitsin tämän, koska se näytti helpoimmalta. Tämä on tehty trikoosta, mutta kirjassa puuvillasta.

baby born clothes pattern

Puuvillainen essumekko on myös Mekkotehdas-kirjasta ja niitä tein kaksi kappaletta. Tuo on hauskan näköinen takaa! Aavalla on ollut tällainen samanmallinen peppi-mekko vauvana. Legginssit on puolestaan tehty  Kangaskorjaamolla-blogin kaavalla ja siellä on myös kattava paketti erilaisia kaavoja nukelle! Myös Dobermamille on tulossa ainakin peplumin ja housujen kaava, joten kannattaa käydä kurkkimassa, jos mielii lisää kaavoja! :)

baby born clothes pattern

Ja näin joulun alla myös nukke tarvitsee tietenkin tonttulakin, joten kaavoitin semmoisenkin ja laitoin teille ladattavaksi, jos haluatte tehdä vaikka samistelutonttulakit nukelle ja lapselle.

baby born clothes pattern

Tässäpä vielä koko setti, minkä olen joululahjaksi ommellut.

baby born clothes pattern

Kaavat ovat tarkoitettu sille isoimmalle(?) Baby born-nukelle, jonka pituus on jotakuinkin se reilut 40cm. Kaavat tulostuvat ainakin meidän koneella oikein niin, että kun aukaiset linkin, valitse oikeasta yläkulmasta se download- nuoli ja valikosta avaa ohjelmalla Adobe acrobat. Sieltä tulostus ja tulostettaessa katso, että sinulla on valittuna se todellinen koko eikä mitään skaalausta ole päällä. Ilmoittakaa ihmeessä, jos jotain ongelmia ilmenee! En ole koskaan ennen ladannut kaavoja sähköisesti :) Jokaisessa kaavassa on kuitenkin tarkistusruutu. Kaavat on myös melko vapaalla kädellä piirretty ja niissä lukee, että sisältävätkö saumanvarat vai eivät. Ethän käytä kaavoja kaupalliseen käyttöön ainakaan kysymättä minulta ensin. Jos ompelet näillä ja laitat vaikka blogiin, olisi kiva jos linkkaisit, mistä olet kaavat saanut. Ompelun iloa!



8 kommenttia:

  1. Onpas ihania vaatteita! Todellakin pikkuisen eri sarjaa kuin ne viralliset nuken vaatteet. Ja nukelle on kyl varmasti aika kiitollista tehdä - hyväksyy mukisematta kaikki värit, tyylit ja hihojen mitat. Toki nuken omistajalla saattaa sit olla omat mielipiteensä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä aika kamalia ja kalliita! :D Meidän nuken omistajat ovat toistaiseksi onneksi aika kaikkiruokaisia, eivätkä varmasti huomaisi, vaikka ne alkuperäiset vaatteet "katoaisivat" näiden tieltä :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. PItäähän sitä olla varaa mistä valita :D Voi olla, että joudun vielä vähän lisää ompelemaan tyttöjen ryhmikseen joululahjaksi. Olisi ainakin käyttöön menevä lahja :)

      Poista
  3. Ihania vaatteita 💕 Kiitos kaavoista, käyttöön menevät!

    Sinulla on mukava blogi ja viikoittain tuleekin luettua sitä. Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi.

    T. Vakkarilukija Essi Kotkan suunnalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä,että oli kaavoista ja vinkeistä apua ja kiitos kauniista sanoista <3 Mukavaa joulunodotusta myös teille Kotkan suuntaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...