| NauravaNappi: Euron kehyksiä ja uudet aurinkolasit

tiistai 13. joulukuuta 2016

Euron kehyksiä ja uudet aurinkolasit

*yhteistyössä Instrumentarium

Viime kuussa kirjoittelin innostuksestani silmälaseihin, vaikka oma näköni ei laseja vaadikaan. Mainitsin myös siitä, että en ole saanut aikaiseksi ostettua niitä kunnollisia aurinkolaseja, vaikka olen monta vuotta sellaiset aikonut hankkia. Kävimme juhlimassa muutamia viikkoja sitten lasten serkkujen synttäreitä Jyväskylässä ja poikettiin samalla Instrumentariumiin tsekkaamaan mulle vihdoin niitä aurinkolaseja.

Instrussa on menossa tällä hetkellä (26.12.2016 asti!) kampanja, jossa normaalihintaisten kehyksien ostaja saa eurolla toiset kehykset itselleen. Euron hintaan voisin jopa niitä imagolaseja harkita, kun tietäisi kehysten kuitenkin olevan ihan "oikeat" ja laadukkaat, jotka eivät heti väänny. Tätä tarjoustahan voisi hyödyntää vaikka silloin, kun mies uusii omia lasejaan ;) Ensimmäinen mielikuva euron kehyksistä on itsella tietenkin se, että siellä euron seinällä ovat kaikki ne kehykset, joita ei kukaan normaalihintaisena osta. Itse harvemmin vierailen silmälasiliikkeessä, joten tämän parempaa tietoa ja mielikuvaa ei asiasta ole. Tämän(kin) asian suhteen jouduin taas pyörtämään mielipiteeni. Itse asiassa löysin niin monet kivat vaihtoehdot euron kehyksistä, että en osannut valita niistä yksiä, parhaita, joten kuvautin miehellä itseni useiden erilaisten lasien kanssa! :) Ehdottomasti itse ostaisin näistä toiset kaveriksi, jos olisi muutenkin laseja uusimassa. Toki linssit joutuu maksamaan itse erikseen, mutta saisi kivasti vaihtelua ulkonäköön, kun ostaisi vaikka kahdet ihan erityyppiset kehykset! Eurolla uskaltaisi jo testata joitakin vähän erikoisempia.


Euron kehykset on merkitty selvästi tarralla tuohon linssiin.
Alla pieni kuvakollaasi euron kehyksistä, joihin itse tykästyin. Omat suosikkini ovat nuo ylimmän rivin oikeanpuoleiset kehykset, mutta yllätyin myös siitä, että punaisetkaan kehykset eivät olisi olleet pahan näköiset, lähinnä siis väriltään. En tiedä vaikuttaako kehyksen malli vai kuvakulma siihen, että tuossa suosikkikehyskuvassa kasvot näyttävät kapeammilta kuin muissa kuvissa!




Sitten niihin aurinkolaseihin! Kohtahan ne ovat taas ajankohtaiset, kun kevätaurinko alkaa porottaa ja autoa ajaessa pitäisi nähdäkin jotain. Mulla on aina ollut niitä ehkä kympin laseja ja ne ovat kestäneet tasan sen kesän. Mun korvat ovat myös eri korkeudella, joten on ollut haastavaa ostaa laseja, jotka eivät ole älyttömän kierot tai ottaneet silmäripsiin kiinni. Tuo ripsiongelma mulla on ollut jo ennen volyymiripsiä.

Tämmöisissä ostoksissa arvostan myyjän apua ja asiantuntemusta, koska itsellä ei ole oikein silmää sille, että mikä mulle sopii ja mikä ei. Kerroin myyjälle siis speksit siitä, mitä laseilta suunnilleen ulkonäöllisesti haluaisin ja myyjä kiikutti vaihtoehtoja ja kertoi, mikä näytti hyvältä ja mikä ei. Aika monet lasit tuli kokeiltua ja lopulta voiton veivät nämä Michael Korsin aurinkolasit. Ja siis ne speksit olivat, että ei värillä väliä kunhan ovat mustat ja muoto isohko.


Nämä kyseiset lasit ovat mukavan naiselliset, olematta silti liian kissamaiset. Tarpeeksi isot, mutta istuvat hyvin päähän eivätkä paina poskea, kuten osa malleista. Vaikka kehykset ovat aika isot, tuo näihin sopivasti keveyttä nuo ohuet sangat. Älkää välittäkö rumasti hapsottavasta tukasta, en jaksanut paria kuvaa varten panostaa ;)


Pitäisi melkein muistaa kiikuttaa nämä heti autoon laseille varattuun lokeroon, jotta ne varmasti olisivat mukana heti kun aurinko alkaa paistelemaan töistä kotiin tullessa. Nyt todellakin toivon, että nämä kestävät ehjänä vuosia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...