| NauravaNappi: toukokuuta 2016

tiistai 31. toukokuuta 2016

Parempia yöunia etsimässä unikoululla

Olen monessa Viian kuukausipostauksessa puhunut siitä, että en ole saanut aikaiseksi edes yrittää lopettaa Viian yösyöntejä, joita oli parhaillaan 3-5kpl/yö. Pikkuhiljaa Viia alkoi kuitenkin nukkua niin, että ensimmäisen syöttö oli puolen yön sijasta vasta ennen kolmea. Ajattelin,että josko nyt olisi aika kokeilla, että onnistuisiko nukkuminen ilman tissiä ja maistuisiko ruoka sen jälkeen päivällä myös paremmin. Päätettiin siis pitää jonkin sortin oma unikoulu.

Unikoulu

Meidän "unikoulu" oli sellainen, että pari viikkoa sitten perjantaina ja lauantaina nukuin yöt sohvalla ja mies nukkui Viian kanssa meidän huoneessa. Nukuin Viian vieressä siihen asti, että mies tuli makkariin nukkumaan (valvoi siis myöhempään kuin minä) ja minä siirryin sohvalle. Koska en oleta, että vauvan yö on 12h, niin olen määrittänyt ajan 24-06, jolloin meillä nukutaan eikä syödä. Tuota ennen voin vielä antaa maitoa ja tuon jälkeen, mutta tuo aika on pyhitetty nukkumiselle. Alkuyö meni hyvin ja Viia suopui helposti nukahtamaan silittelyihin, mutta tuossa viiden maissa Viia alkoi kitistä ja itkeskellä, eikä oikein meinannut rauhoittua. Ensimmäisenä yönä kävin tuossa vaiheessa syöttämässä Viian aikomusten vastaisesti, mutta toisena yönä mies hoiti yön yksin. Sunnuntaina minä menin takaisin makkariin nukkumaan ja nostin vasta joskus aamuyöllä Viian meidän viereen, kun kitinä alkoi. Silittely  riitti nukahtamiseen ja jossain vaiheessa annettiin sitten pillipullosta vettä, jota Viia ottikin isot kulaukset ja jatkoi uniaan.


Unikoulun tulokset

Pari viikkoa ollaan nyt siis nukuttu ilman yösyöntejä ja yleensä viiden maissa alkaa se kitinä ja pyörinä eikä Viia meinaa silloin rauhoittua. Kuudelta olen sitten antanut maitoa, että saadaan jatkaa vielä unta eikä tarvitse silloin nousta vielä ylös. Parhaimmillaan Viia kuitenkin nukkuu nykyisin kasista jopa puoli seiskaan heräämättä kertaakaan!

Yllättävän kivuttomasti tuo meni, vaikka oletin Viian huutavan koko yön tissin perään! On kuitenkin syönyt ihan kunnolla öisin eikä vain huvikseen roikkunut tississä kiinni.  Hieman on haikea olo, kun Viia nukkuu niin hienosti myös omassa pinnasängyssään ja saatan ottaa vasta aamuyöstä viereen. Aamutissin jälkeenkään ei meinaa viereen nukahtaa, mutta kun laittaa omaan sänkyyn ja silittää hieman, jatkaa vielä unia seiskaan tai sen yli.


Nukuttaminen

Perhepetiin nukuttaminen ei ole ratkaisu, kun en saa siihen Viiaa rauhoittamaan, joten ollaan nukutettu omaan sänkyyn ja tuntuisi tyhmältä nostaa meidän sänkyyn Viia nukkuvana, jos mitään hätää ei ole. Pahimmassa tapauksessa vain heräisi, eikä heti nukahtaisi uudelleen. Olen nyt myös yrittänyt saada Viian nukahtamaan yksinkin ilman, että vieressä tulee koko ajan silitellä ja edistystä on tapahtunut! Ennen Viiaa piti silitellä ja silitellä, eikä olisi malttanut millään nukahtaa, mutta jos huoneesta poistui, alkoi kamala huuto. Olen nyt laulanut iltalaulun ja silitellyt ensin ja sitten jos ei malta rauhoittua makuulteen, niin poistunut hetkeksi huoneesta. Kun tulen takaisin, niin menee äkkiä takaisin omalle paikoilleen makaamaan. Alussa jäin tuohon ovelle laulamaan silittelyn jälkeen, että Viia huomasi, että olen vielä samassa huoneessa. Pikkuhiljaa lähdin pois huoneesta, mutta jos Viia alkoi itkeä, kävin rauhoittamassa ja olin taas hetken vieressä ja katsoin, että voiko poistua. Nyt pääsen huoneesta pois ja viia saattaa jo jäädä itsekseen sinne hetkeksi möyryämään ja nukahtaa sinne yksin ilman itkua.

Nukkumisasiat ovat siis aika hyvällä mallilla tällä hetkellä! Voisin siis kuvitella joskus pääseväni jonnekin yöksikin, jos joku meno sattuisi tulemaan. Näin nopeasti ne tilanteet muuttuvat, kun on kyse lapsiperheen asioista :) Mikään pakkohan tuon ikäisen ei ole osata nukahtaa itsekseen eikä sitä kannata välttämättä vaatia, mikäli lapsi vain huutaa ja itkee. Itselle on kuitenkin helpoin tämmöinen nukuttamistyyli, missä ei tarvitse jäädä lapsen viereen odottamaan unen tuloa ja mikäli lapsikin siihen suopuu, on se minusta ihan ok. Oma pinna on niin lyhyt, että se katkeaa heti, jos lapsi temppuilee mun ollessa huoneessa ja lapsikin varmasti aistii sen oman ärsytyksen, eikä sitten millään nukahda.

Miten kävi ruokailujen yösyönnin jäätyä pois?

No miten sen ruokahalun kanssa kiinteiden suhteen kävi? Ei mitenkään! Aamupalalla ei mene yhtään sen enempää ruokaa kuin silloin kun yössä oli yli kolme syöntiä eikä muillakaan ruuilla, vaikka kiinteät tarjotaan ennen maitoa. Epäilen, että tuskin se paino tällä lailla ainakaan älyttömästi nousee, kun nyt yömaidon kalorit jäävät saamatta, mutta muuta ruokaa ei mene yhtään sen enempää. No, tuo tyttö kuluttaa niin kamalasti kaloreita jo pelkästään ruokailun aikana, että hurjaa painonnousua on tuskin odotettavissa lähiaikoina :D

Summa summarum: yöt saan nukkua todella hyvin ja nukutuskin helpottuu joka päivä. Unikoulu meidän tyyliin ei ollutkaan monen tunnin itkukonserttia joka yö vaan nopea ja helppo tapa päästä yösyönneistä eroon.

Onko teillä kokeiltu unikouluja? Jos on niin minkälaisia ja onko ollut apua? Onko kiinteiden määrä lisääntynyt yösyöntien vähetessä?

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kaikki mikä kimaltaa, ei ole kultaa

Jo keväällä tein Aavalle kesäksi yhden perushupparin. Tai no, oikeastaan kaksi, mutta toisesta en ole saanut vieläkään otettua kuvia, hups... Tämä huppari on malliltaan niin simppeli kuin huppari vain voi olla, mutta jujuna on tuon kangas, joka on kimallecollegea. Pientä blingblingiä siis muuten niin tylsään huppariin. Mietin silityskuvan laittoa tuohon, mutta aloin epäilemään, että miten tuo kimallekangas kestäisi silitystä?


Valmistumisesta on niin kauan aikaa, että en edes muista millä kaavalla se on tehty! Luulen, että jollain tavallisen paidan kaavalla, johon olen yhdistänyt jostain toisesta kaavasta hupun.



Tästä tuli oikein kiva maailman tylsin huppari pienellä blingblingillä. Aavakin tykkää, koska vaaleanpunainen ja kimalle :)



torstai 26. toukokuuta 2016

Oma tyyli hukassa

Olin kerrankin sanoista tekoihin nainen ja kävin tänään parturissa leikkaamassa sen polkkatukan! Yläkuvasta lähdettiin liikkeelle ja alakuva on se, miltä näytän nyt! Tukka on ihana, mutta nyt tarvisin suoristusraudan. Vinkkejä otetaan vastaan, mikäli olet ostanut jostain ulkomailta Suomea halvemmalla Cloud nine raudan!



Olen jonkun aikaa tuskaillut sen kanssa, että mun oma tyyli on ihan hukassa. Nyt on pää päivitetty ja haluaisin päivittää myös tyyliäni tai oikeastaan keksiä, että mikä sen MUN juttu oikein on. Olen monta vuotta pitänyt vain äitiys- sekä imetysvaatteita, enkä oikein enää tiedä, että millainen oma tyylini nykyisin on. Pikkuhiljaa olen hävittänyt kaapista niitä vaatteita, joita en osaa päälleni kuvitella enää. Värikkäät kuosit ovat saaneet väistyä ja kaappi odottaa hillitympiä vaatteita. Olen ajatellut, että siinä vaiheessa kun imetys loppuu, alan pikkuhiljaa laittaa vaatekaappiani uusiksi.

Varsinkin nyt kesän ollessa täällä haluaisin hankkia uusia vaatteita, koska kesävaatteita ei kaapissa oikein ole. Tai opetella ompelemaan semmoisia "aikuisempia" vaatteita. Mutta ei mulla ole hajuakaan, että millaisia vaatteita haluaisin kesällä käyttää! Kaipaisin vaatekaappiini jotain simppeliä ja selkeää. Sellaista, mitä on helppo yhdistää muihin vaatekaapin vaatteisiin (jos sellaisia sattuisi olemaan!). Hempeitä sävyjä, mutta sekaan myös mustavalkoista kontrastiksi. Tyylikkäitä, mutta kuitenkin rentoja ja semmoisia, missä on hyvä olla ja hengittää. Kesäksi ehkä jotain kivoja toppeja, joita voi talvella käyttää neuleiden kanssa. Neuleet ovatkin yksi sellainen juttu, minkä tiedän olevan mua ja tykkään tosi paljon pitää neuletakkeja. En osaa pitää tavallisia t-paitoja ollenkaan, joten paitojen tulisi olla toppeja tai sitten t-paitoja jollain erilaisella leikkauksella.

Raitamekko iso kuva // Raitamekko // Minttu paita // harmaa mekko // Persikkamekko
Inhoan myös vaatekaupassa kiertelyä ja varsinkin sovittamista huonoissa sovituskopeissa. Mikään ei näytä hyvältä, kun sitä katsoo puolen metrin päästä peilistä. Tulee hiki ja kiire ja sitten sitä nappaa mukaansa ahdistuneena ne vaatteet, jotka suunnilleen mahtuvat päälle. Onneksi nettishoppailu on kuitenkin tehty helpoksi ja illalla voi selata rauhassa verkkokauppojen valikoimia. Jos merkki on tuttu, on helpompi osata valita myös oikea koko.

Selailin Booztin kesävaatevalikoimia tarkoituksena hieman kartoittaa, että mitä omalta tyyliltäni haluaisin. Aika paljon näihin tulikin juuri sellaisia vaatteita, joita kuvailin yläpuolella. Hauskasti muuten Onlyllä ja Mangolla on melko samanlainen mustavalkoraidallinen mekko! Kumpikin pomppasi silmiin tuolta muiden vaateiden joukosta. Tuossa on todella kaunis leikkaus ja mielelläni ostaisin tuon, jos olisi tuon tyyliselle mekolle tarvetta. Hintakin taisi olla jotain kolmenkympin luokkaa, jos en väärin muista. Itselle uusi merkki oli Soyaconsept, jonka vaatteet olivat mielestäni juuri sopivan simppeleitä tyyliltään (ja hinnaltaan). Myös Mangon vaatteista tykkäsin kovasti. Ja nyt kiroan, että tilipäivä on vasta ensi kuussa, kun kesävaatteet ovat nyt alennuksessa! Tuolla oli muuten vaatteiden lisäksi hyvässä alessa esim. Guessin laukkuja. Aleprosentit olivat pääosin -30% tai jopa enemmän, mikä on jo ihan hyvä ale, kun kesä ei ole vielä edes alkanut niin ei tarvitse sinne juhannukselle odotella kesävaatteiden oston kanssa. Näissä kollaaseissa näytti olevan useampi semmoinen vähän juhlavampi vaate, mitä en tuohon kotipihalle laittaisi, mutta mitä voisin kuvitella muutoin käyttäväni tai vaikkapa kesän juhlissa.

Neuletakki // valkoinen toppi // frillatoppi // vaaleanpunainen paita // pitsitoppi
Mulla on pitkään ollut semmoinen, että mielessä on tietty tyyli, mutta mielestäni oma koko ei sovi siihen tyyliin! Tykkäisin käyttää tietynlaisia löysiä paitoja, mutta monesti näytän niissä isommalta mitä normaalisti olenkaan. Mielestäni ne ovat hoikkien ihmisten vaatteita. Tai sitten nyt on muodissa pitää paidanhelmaa vähän housun sisällä. Mutta onko se kovin esteettistä, että sitten siinä on makkara sen housuissa olevan paidanhelman päällä :D

Tästä ajattelutavasta pitäisi päästä eroon! Koska kyllä minulla ainakin oma koko määrittelee sen, minkälaisia vaatteita päälleni puen. Vaate ei saisi ainakaan suurentaa olemusta yhtään entisestään. Toisaalta nyt kun olen hieman saanut painoa tiputttua ja senttejä pois vartalosta, tuntuu vaatteiden ostaminenkin ihan mukavalta ajatukselta eikä ahdista läheskään niin paljon kuin esimerkiksi puoli vuotta sitten!

Lisäksi olen ihan hukassa siitä, minkälaiset vaatteet malliltaan sopivat mulle. Mulla on tosi lyhyt selkä, mutta jalkaa sitäkin enemmän. Olenko malliltani päärynä vai X vai mikälie! Tällä hetkellä pidän lähes ainoastaan tunikoita ja leggareita, koska ne ovat mukavat ja ei ihan ihoa nuoleva tunika antaa myös anteeksi vartalolle, kun makkarat jäävät sinne piiloon.

Ajatteletteko te niin, että ette voi ostaa tiettyä vaatetta, koska olette siihen liian isoja/pieniä/pitkiä tai vaikka lyhyitä? Vai ostatteko sitä mistä tykkäätte välittämättä siitä, miltä se päällä näyttää. Ja näyttääkö se hyvältä oikeasti ja se kuvitelma onkin vain pään sisällä, etä olet liian iso tai pieni siihen vaatteeseen.


Kertokaa nyt hyvät ihmiset, että mitkä ovat teidän luottovaatteenne kesällä! Mitä ilman ette pärjäisi?

*sisältää mainoslinkkejä

tiistai 24. toukokuuta 2016

Tahtoo Bobin!

Mulla on hiuskriisi! Lyhensin joku aika sitten melko pitkää tukkaani aika reippaasti, mutta koska tuota hiusta riittää, on se vieläkin melko pitkä ja paksu. Yleensä se on aina vain ponnarilla, koska mua ahdistaa se paksuus niin paljon, että tuntuu liian kuumalta pää jos se on auki. Aina nauran, että kuin moni tuskailee sen kanssa, että on liian paksusti tukkaa?!? No, ongelma se on siinä missä ohutkin tukka näemmä. Nyt olen saanut kuitenkin pakkomielteen leikata polkkatukan! En vain osaa päättää, että haluaisinko sellaisen puolipitkän mallin, jonka saisi kiinni ja joka olisi kuitenkin takaa vähän lyhyempi vaiko ihan kokonaan tuommoisen lyhyen tukan. Olen koonnut kuvia hiustyyleistä Pinterest-tililleni.

Tässä ekassa kuvassa olisi tuo ylärivin keskimmäinen tuommoinen long bob ja vielä a-linjainen ja näyttää kyllä kivalta. Mut toisaalta sen molemmin puolin olevat mallit miellyttävät myös todella paljon! Eniten mietin sitä, kuinka työläs tämmöinen tukka olisi pitää? Meneekö tuommoinen a-linjainen esimerkiksi ihan kamalan näköiseksi jos sitä ei joka aamu suoristaa tuohon muotoon vaan antaa hiusten olla miten ovat?



Mulla on kyllä aika nopeasti kasvava hius, joten jos nyt pätkäsit, niin ei kuitenkaan menis ihan kamalan kauan, että sen sais vaikkapa kiinni. Ja jos eka leikkais tommosen short bobin, niin sehän ois parin kuukauden päästä sit long bob :D Ja kamala, pitäs vissiin sit alkaa käymään useammin parturissa kuin kerran parissa vuodessa...



En tiiä mitä tässä tekis! Kunnon first world problem taas :D Kannattaako kesää vasten leikata polkkaa? Mutta sit taas talvella on pipo-ongelma jos on lyhyt tukka! Oisko hitti vai huti?

maanantai 23. toukokuuta 2016

inNOSHtunut

Olen käynyt kevään aikana kaksilla Noshin kotikutsuilla sekä yksillä avoimilla ovilla ja tänään viimein pidin omatkin Nosh-kutsuni! Muuten en olisi enää näin loppukaudesta kutsuja pitänyt, mutta kun torstaina tuli vielä lisäyksiä mallistoon, niin ajattelin kuitenkin sitten, että miksi ei. Kutsut on aina mukava syy leipoa ja kutsua kavereita kylään :)

Kutsuilla herkuteltiin Dr.Sugarin ohjeella tehtyä marenkikakkua. Tässä vähän kaikki tosin meni pieleen kun keltaisten raitojen sijaan koko kakusta tuli keltainen ja perjantaina tehdyt marengit pehmenivät ennen h-hetkeä! Kohteliaasti vieraat kuitenkin kehuivat kakkua ja se olisi varmasti ollutkin todella herkullista, jos marenki olisi ollut rapsakkaa.






Olen vasta tässä vuoden sisällä tutustunut paremmin Noshin vaatteisiin ja varsinkin naisten mallistoihin. Olen todella innoissaan näistä vaatteista! Ovat kohtuuhintaisia ja tyylikkäitä ja semmoisia, että menevät monen ikäiselle ihmiselle. Voisin hyvin kuvitella äiti myös pitävän näistä! Värimaailma on hillitty, mutta kuitenkin löytyy sitä lapsekkaampaakin vaatetta joukosta. Usea vaate on sellainen, että sitä voi pitää kotipihalla tai asustettuna juhlissa. Materiaalit ovat joustavia ja mukavia päällä. Sellaisia vaatteiden tulisi ollakin!


Odotan nyt jo innolla syksyn mallistoa, koska silloin todennäköisesti ei tarvitse enää miettiä, että voiko vaatteen kanssa imettää vai ei ja toivon, että tämä elämäntaparemontti näkyy kropassakin jo sitten :)

Lasten vaatteet ovat pitkäikäisiä ja bodeissa on esimerkiksi käännettävät hihat sekä tuplanepparit, että sama body menee varmaan puoli vuotta. Lasten vaatteita en ole ostanut, mutta kankaista olen tehnyt vaatetta. Itselleni olen ostanut tässä vuoden sisällä hameen, kaksi t-paitaa, kahdet leggarit ja nyt mekon. Kaikki  ovat semmoisia, mitä on helppo yhdistellä eri vaatteiden kanssa. Semmoisia perusvaatteita, joita pitäisi olla kaapissa vielä enemmän.


Plussaa vaatteissa (ja kankaissa) on tietenkin myös se, että ne ovat luomupuuvillaa, mutta pysyvät silti hyvänä pesusta toiseen ilman haalistumista tai pesuhaituvaa. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys kalliissakaan vaatteessa tai kankaassa.


Esittelijänä toimi ihana Sari, joka on niin avoin ja rempseä, että ei tarvitse miettiä, että tuleeko esittelijän kanssa vaivaantunut olo :)


Sari sai Viiasta vaaterekkien liikuttajan kun toinen työnsi noita eteenpäin kaikilla voimillaan :)


Itselleni tilasin tämän Hip maksimekon, tai minun mitoilla tämä on kyllä enemmänkin midimekko, koska helma ei todellakaan yllä nilkkaan asti. Mutta toisaalta tämmöinen vajaa mekko on kivempi, kun siinä on helpompi liikkua kuin täysin pitkässä. Eipä tuo mallinkaan päällä ole täysipitkä.


Otin mekosta koon M, joka on toivottavasti hyvä! Sovituskoko oli S ja sekin olisi mahtunut päälle, mutta toivoisin, että tuossa isommassa koossa olisi vähän enemmän väljyyttä, että ei jokainen makkara paistaisi. Tuo selkäosan syvä leikkaus on tässä kaunis ja tuo vähän jujua :)


Tätä voi myös pitää viileämmillä ilmoilla sitten neuletakin kanssa. Mulla palaa aika helposti hartioiden seutu, niin kiva kun tässä mekossa tuo on umpinainen, eikä olkaimilla varustettu.

Mua harmittaa, että olen joutunut monta Noshin mekkoa jättää ostamatta sen vuoksi, että olen todella lyhytselkäinen, jolloin malli ei ole istunut mulle ollenkaan :/ Tässäkin mallistossa oli noita ihania raitamekkoja, mutta mallit olivat valitettavasti väärät mulle.

Mitkä on ollut teidän lemppareita tästä mallistosta?

torstai 19. toukokuuta 2016

Millainen aktiivisuusranneke?

Jo jonkin aikaa olen kaivannut vanhan sykemittarini tilalle jonkin sortin aktiivisuusranneketta. Pikkuvauva-aikana en kuitenkaan halunnut sitä ostaa ihan siitä syystä, että en halunnut nähdä lukemina sitä, kuinka huonosti nukun. Se olisi todennäköisesti vain harmittanut katsoa, että on herännyt vaikkapa viisi kertaa yön aikana. Nyt kun yöt menevät paremmin ja liikunta on astunut kuvioihin toivottavasti jäädäkseen, olen taas selaillut eri rannekkeita netistä.

Olisi kiva saada yhteenveto aina viikon liikunnoista sekä siitä levosta ja nähdä sitä kautta myös kehitystä. Kävin sunnuntaina ensimmäistä kertaa juoksemassa synnytyksen jälkeen ja jos meinaan sitä harrastaa enemmänkin, olisi kehitystä kiva senkin suhteen pystyä seuraamaan.

Yleisin aktiivisuusranneke taitaa olla Polarin Loop, jota en kuitenkaan halua, koska haluan rannekkeen, jossa on hyvä sykemittari sekä aktiivisuuden mittaus samassa. Loop ei juoksukäytössä esimerkiksi taida kovinkaan hyvin toimia, kun siitä ei tietääkseni voi samanaikaisesti seurata sykkeitä kun on lenkillä. Korjatkaa, jos olen väärässä :)
Vahvin ehdokas on tällä hetkellä Polarin juoksukello M400, josta en ole vielä kuullut moitteen sanaa. Paitsi tuo ulkomuoto, joka on selvästi isompi kuin noiden pelkkien aktiivisuusrannekkeiden. Kyselin siis suosituksia aktiivisuusrannekkeista eräässä Facebookin ryhmässä ja lähes kaikki suosittelivat juurikin tätä. Ja hyvältähän se vaikuttikin.


Vahvana kakkosena olisi ollut Polarin A360, mutta siinä oli tosi paljon puutteita verrattuna tuohon M400:een. Se ei mittaa esimerkiksi matkaa tai nopeutta ollenkaan. Suurin plussa on kaunis ulkomuoto ja tuota mielelläni pitäisin ranteessani koko ajan. Ehkäpä joskus Polar yhdistää tuon juoksukellon huiput ominaisuudet tuohon kauniiseen ulkomuotoon.


Garminilta löytyy myös aktiivisuusranneke Vivosmart HR+, jossa on mukana se GPS, mikä puuttuu tuosta Polarin samannäköisestä. Tämä kuitenkin mittaa ilmeisesti ainoastaan käden liikkeestä noita toimintoja, joten vaunulenkillä ei varmaan saa kovin hyvää aktiivisuutta aikaan, jos käsi pysyy paikoillaan vaunun työntöaisassa? Tässäkin ulkomuoto plussaa!
Mikäli teillä on ajankohtaista tuo mittarin osto, niin Ellokselta saa sillä koodilla 335464 -40% alennusta myös tuosta M400 mittarista ja tietenkin myös niistä muista mittareista! Lähtöhinta Elloksella oli tuossa 199e, mikä on kalliimpi jonkin verran mitä muualla, mutta tuotteelle jää 119e hintaa alen jälkeen. Tuohon hintaan itse en ainakaan ole mittaria vielä muualta löytänyt.

Onko teillä aktiivisuusrannekkeita ja minkä merkkisiä/mallisia? Onko jollakin tuosta M400:sta jotain sanottavaa?

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Sievää säästöä sisustukseen + alekoodi Ellokselle (myös merkkituotteet)

Moni teistä on kysellyt meidän eteisessä olevasta seinäkalenterista, että mistä se on hankittu. Se kun aina välistä vilahtelee kuvissa.  Kalenteri on Ferm livingin seinätarra ja se, kuten myös saman merkin Half moon-tapetti Aavan huoneessa ovat Ellokselta hankittu. Kumpikin oli yksi niistä tuotteista, jotka ehdottomasti uuteen kotiin aikoinaan halusin ja valinta on selvästi ollut hyvä, koska kumpaankaan en ole vieläkään kyllästynyt.


Käyttämällä alekoodeja säästää jo tuollaisissa suhteellisen pienissä hankinnoissa helposti useita kymppejä ja kaikki säästö on tietenkin aina kotiin päin ja rahaa jää myös johonkin muuhun. Ajattelinkin nyt vinkata teillekin, että Ellokselta saa nyt hyviä alennuksia, joilla voi ostaa vaikkapa tuon seinätarran itselleen. Koodilla 335728 saa -30% alennusta myös merkkituotteista. Tosin minulle tuo koodi näytti ostoskorissa jopa -40% alennusta! Sen voi siis käyttää myös noihin Ferm livingin tuotteisiin, jotka normaalisti rajautuvat alennuksen ulkopuolelle.



Lisäksi koodilla 335463 saa kaikista poistotuotteista vielä -30% lisäalen! Poistotuotteet on merkitty tuotekuvaan "poistotuote"-tekstillä ja niitä löytyy tuolta ale-osiosta. Itse ajattelin mennä kurkistamaan ainakin urheiluvaatevalikoiman! Mietinnässä on myös sykemittari/aktiivisuusmittari, mutta siitä lisää myöhemmin. Mutta esimerkiksi Polarin mittarit saa nyt myös tuolla -40% alekoodilla.

Myös olohuoneen mattomme on Ellokselta ostettu. Alennuksellapa tietenkin! :) Lisää kuvia matosta täällä. Tuolle Elloksen Uni-matolle jää alennuksen kanssa hintaa n.70e, eli ei paha. Kokoa on kuitenkin 200*290cm ja tuon kokoluokan matot ovat yleensä aika hintavia.




Monet sisustuksen "merkkituotteista" ovat kalliita ja siksi itsekin kyttäsin pitkään, että sain Ellokselle sellaisen alekoodin, että raskin nuo tuotteet hankkia. Tässä tapauksessa maltti oli valttia, sillä taisin ostaa nuo -40% tai -50% alennuksella :) Elloksella on myös laidasta laitaan tuotteita ja samalla tilauksella voi tilata niin vaatteet kuin sisustusjutut, joten siinähän säästää postejakin, kun ei tarvitse useasta paikasta tilata :)

*sisältää mainoslinkkejä, en hyödy klikkauksista rahallisesti

Frillapipo ja tuubihuivi

Silloin, kun oli vielä kylmät kelit, kyselin blogin facebook-sivulla apuja tämän Miomaon takin kanssa sopiviin asusteisiin. Mulla on tosi huono värisilmä ja en oikein osaa sanoa, että mitkä värit sopivat keskenään yhteen. Tämä takin väri on ollut tosi haastava, koska se ei ole oikein beige eikä rose vaan jotain siltä väliltä ja tuntuu, että siihen sopii ainoastaan musta. Musta oli kuitenkin liian turvallinen valinta, enkä halunnut päätyä siihen.


Sain ehdotuksen luumusta/violetista väristä ja kun sitä löytyi kaapista, päätin tehdä siitä setin. Tein tuubihuivin sekä siihen sopivan frillapipon.


Lämpimät kelit kuitenkin yllättivät, eikä ehditty kamalasti näitä käyttää, mutta onneksi Suomen kesässä tarvitsee aika ajoin myös pipoa ja huivia :D


Kiva setti tästä tuli, tämä onkin ensimmäinen frillapipo omilla lapsilla, vaikka myyntiin niitä olenkin tehnyt paljon! Ei liian romanttinen, mutta kuitenkin vähän jotain extraa peruspipoon verrattuna.

miomao nauravanappipipo frillapipo tuubihuivi

maanantai 16. toukokuuta 2016

Headwrap rusetilla

Näin kuvan tällaisesta ihanasta headwrapista ja päätin heti, että sellainen on tehtävä Aavallekin! Viialla se olisi myös todella söpö, mutta juuri tällä hetkellä meillä on menossa "revin kaikki irti päästä"-vaihe, joten ehkä sitten myöhemmin. Perjantain päikkäriajan käytin sitten miettien ja kaavoitellen tuota huivia ja tein kaiken kaikkiaan vissiin neljä eri versiota, että sain kaavan mieleiseksi.


Tämä suojaa hyvin korvia kylmemmillä ilmoilla, mutta toimii varmasti myös kuumempina kesäpäivinä aurinkosuojana, ettei tule auringonpistos. Pitäisi päästä ostamaan jotain kivoja, ohkaisempia kankaita, mistä voisi tehdä helleversioita!


Musta on ihanaa, kun Aava antaa nykyisin pitää jo ainakin ulkona pantoja ja tästä edeltävän palloversion halusi heti päähänsä ulos, vaikka se ei pihatyyliin sopinut sitten millään! :D Kaverina popin windfleece, kumpparit ja Seppälän kukkaleggarit :D

Hame ja sukkikset H&M, kengät Crocs

Raukalla on molemmissa silmissä silmätulehdus, siksi niin punaiset silmät ja niiden aluset!


Tämä raidallinen oli versio kaksi ja siinä rusetti on erilailla tehty ja ehkä hivenen liian iso.


Tämä on puolestaan testiversio numero kolme ja alkaa olla jo melko hyvä, vaikkakin leveyttä on vielä himpun verran liikaa Aavan päähän. Vai onko se nyt sitten korkeus kuitenkin eikä leveys!





Tänään tein yhden version vielä hieman kapeampana ja pienemmällä rusetilla. Pikkuisen hillitympi.






Näitä voin tehdä myös tilauksesta, joten voi laittaa viestiä, jos jos mielii tällaista myös omille lapsilleen tai miksei myös itselleen. Itse rakastuin näihin niin kovasti, että seuraavaksi teen itselle ainakin testiversion! Voihan sitä kotona pitää jos ei kehtaa muualle mennä rusetit päässä! Mitä tykkäätte?

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Vielä kuukauden meillä on vauva

Olet jo 11kk vanha, aika on mennyt kuin siivillä. Vain hetki sitten olit pieni, tuhiseva käärö ja nyt on enää kuukausi siihen, että muutut äidin vauvasta taaperoksi. Tai ehkä tulet aina olemaan se meidän perheen vauva, pienin kun olet.

Olet edelleen kova liikkumaan ja kiipeilemään joka paikkaan. Tutkit joka nurkan ja varsinkin muut kuin omat tavarasi. Omat lelut harvoin kiinnostavat ja ne pitäisikin muistaa vaihtaa välillä uusiin, että taas kiinnostavat. Jos selän kääntää, sinut löytää yleensä istumasta syöttötuolista tai roikkumasta eteisen asustehyllykön kyljestä tai vaihtoehtoisesti räpläämästä vessanpönttöä, mikäli joku on unohtanut oven auki.


Sinulla on edelleen kova eroahdistus äidin suhteen ja itket suuria kyyneleitä jos äiti katoaa näkyvistä. Jos äiti ei ole paikalla, olet iloinen itsesi ja touhuat muina miehinä niin kauan, että kuulet jostain äidin äänen ja silloin hätä taas iskee. Eroahdistusta on kestänyt jo useamman kuukauden, eikä loppua ainakaan vielä ole näkyvissä.


Olet suloisimmillasi silloin, kun sinut nostaa syliin ja painaudut heti aluksi tiukkaan halaukseen ja painat pääsi olkaa vasten. Monesti puristat tiukasti, kuin yrittäen päästä vielä vähän lähemmäksi, vaikka olet jo niin lähellä kuin mahdollista. Haluaisit koko ajan syliin, mutta päästessäsi sinne et maltakaan olla siellä vaan haluaisit pois ja sitten taas takaisin. Et ehkä osaa päättää, että kumpi on kivempaa?


Tykkäät kun sinua kutitellaan tai sinulle hassutellaan ja naurat tarttuvasti. Rakastat sitä, kun sisarukset pelleilevät kanssasi ja jaksaisit katsoa ja nauraa sille vaikka kuinka kauan. Olet mustasukkainen, jos sisaruksesi vievät äidin tai mummun sylin ja pusket saman tien itsekin sinne.


Pärjäät edelleen vähillä päiväunilla, mutta yöllä nukut kuitenkin noin 12h, toki syöden välissä pari kertaa. Jaksat nukkua aiempaa pidempiä jaksoja yöllä ilman syömistä ja saatat herätä ensimmäisen kerran syömään vasta kolmen maissa. Nukahdat nykyisin välillä jo hienosti yksin pinnasänkyysi, mutta jossain vaiheessa haluat päästä äidin ja isin väliin ja siellä nukut loppuyön. Nykyisin tykkäät mennä nukkumaan isin kainaloon tai ainakin työntää pään isin kainaloon ja potkia äitiä naamaan jaloillasi. Jostain syystä et koskaan nuku jalat isin naamalla.


Aamulla heräät aina iloisena ja täynnä virtaa. Et malta kovin kauaa aikaa pötkötellä äidin kainalossa, vaan haluat päästä heti sisarusten luo olohuoneeseen. Yrität karata konttaamalla pois sängystä, vaikka äiti haluaisi viedä jäädä pötköttämään. Olet muutenkin nykyisin todella ketterä. Olet oppinut peruuttamaan hienosti alas pitkin portaita ja ulkonakin kiipeät hiekkalaatikolta terassille ja takaisin hiekkalaatikolle ilman ongelmia. Välillä tosin yrität peruuttaa myös terassilta alas, vaikka matkaa on vähän liikaa sinun pituuteesi verrattuna. Et kuitenkaan ole yrittänyt tulla alas naama edellä.

Osaat ottaa jo seitsemän askelta peräkkäin ilman tukea! Emme ole merkinneet vielä ensiaskeleitasi ylös, vaikka satunnaisia askeleita olet ottanut jo varmaan reilu kuukausi sitten, mutta tämän päiväset laitetaan kirjaasi ylös, koska selvästi hoksasit nyt jutun.


Olet päässyt ulos touhuamaan sisarustesi kanssa ja nautit todella paljon pihalla olosta. Siellä et ole yhtään äidin perään vaan viipotat menemään pitkin ja poikin touhuten omiasi. Leikit hienosti hiekkalaatikolla ja välissä käyt kurkkaamassa leikkimökissä tai kiikkujen luona ja palaat takaisin hiekkalaatikolle. Olisit pihalla helposti useamman tunnin ilman minkäänlaista kitinää.


Olet jo niin iso, mutta kuitenkin jo niin pieni. Et vielä puhu muuta kuin sitä oho-sanaa, mutta äitienpäivänä sanoit aamulla ensimmäistä kertaa äidin nähdessäsi selvästi äiti.


Hauska seurata, minkälainen luonne sinusta kasvaa vuosien kuluessa. Tuleeko sinusta iloinen hassuttelija ja rohkea luonne vai muututko rauhalliseksi, mitä me vanhemmat kyllä epäilemme kovasti. Tuleeko sinusta enemmän veljesi kaltainen lukutoukka, joka on kiinnostunut kirjoista vai enemmän siskosi kaltainen hölpöttäjä, joka tykkää piirtää ja viihtyy äidin sylissä. Vai ehkä täysin erilainen tai noiden kahden sekoitus.


Olet vieläkin aika ranttu syömään ruokaa ja toisena päivänä hyvin maistunut ruoka ei välttämättä maistu seuraavana päivänä ollenkaan. Lempiruokaasi taitaa olla jauheliha ja vaalea leipä sekä Talk-murot. Myös viinirypäleet maistuvat hyvin, vaikka niitä et kovin usein saa. Toisaalta olet niin pieni ja siro, että mihin sinussa isot ruokamäärät edes mahtuisivat! Maitoa juot päivässä vielä yli viisi kertaa ja yösyönnit päälle. Maidon saat kiinteän ruuan jälkeen ruokajuomaksi.


Lauantaina olit ensimmäistä kertaa elämässäsi koko päivän erossa äidistä ja olit ollut todella reipas pieni tyttö. Et ollut itkenyt perään ollenkaan ja unille mennessäsikin oli vain ottanut pitkän huikan vesipullosta tissin sijaan. Alat siis pikkuhiljaa höllätä napanuoraa äidistä ja se on äidille yhtä aikaa ihana ja kamala asia. Olet meidän ihana ikiliikkuja <3


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...