torstai 9. maaliskuuta 2017

Alle 10e lahjavinkit kaverisynttäreille

Aika ajoin törmään nettikeskusteluissa siihen, mikä olisi sopiva hinta kaverisynttäreiden lahjaksi. Meillä Veeti on ollut jo useilla kaverisynttäreillä ja me on hankittu niille lahjoja, joiden arvo on noin 5-10e. Tuo on myös se summa, minkä toivoisin meidän lasten kaverisynttärilahjoihin korkeintaan käytettävän. Ehkä jos synttärisankari olisi lapsen ehdottomasti paras kaveri, jonka perheen kanssa oltaisiin muutoinkin tekemisissä, olisi lahjan arvo sitten mahdollisesti korkeampi. Hoitokavereiden synttärilahjoihin tuo summa on mielestäni oikein hyvä. Varsinkin jos perheessä on useita lapsia ja jokainen kulkee kaverisynttäreillä ja käyttäisi 20e/lahja niin äkkiä tulee satasia kuussa maksettavaksi pelkkiä kaverisynttärilahjoja! Veetikin taisi syksyllä saada ainakin kolme synttärikutsua lyhyen ajan sisällä.


Jonkin verran meiltä on lähtenyt myös itse tehtyjä lahjoja, eli Veetin kaverit ovat saaneet minun tekemän pipon esimerkiksi. Yleensä on kyselty vähän väritoiveita lapsen vanhemmilta, jos lapsi on itselleni outo. Ja mukava on ollut huomata, että tuolla hoidon pihalla on näkynyt sitten se oma tekemä pipo lapsen päässä eli on ollut kuitenkin mieleinen lahja, vaikka itseä joskus epäilyttää, että osaako lapsi arvostaa esimerkiksi pipolahjaa. Uskon kuitenkin muiden tuovan aika pitkälti leluja, joten jospa sinne yksi vaatekappalekin mahtuisi mukaan...

Monesti kuulee kritisoitavan sitä, että sillä vitosella tai kympilläkään ei saa muuta kuin krääsää. Pakkohan lahjaa ei ole ostaa, mutta lapsista niitä on kyllä kiva saada ja antaakin sille kaverille. Krääsää ei haluttaisi ostaa ja leluja tulee monesti synttärien aikaan esimerkiksi isovanhemmilta ja kummeilta. Kokosin tähän liudan lahjoja, jotka kaikki maksavat alle kympin ja joista suurin osa ei mielestäni ole mitään kamalaa krääsää vaan sellaisia, mistä meidänkin lapset tykkäisivät. Itse en välitä leluista, jotka menevät ensimmäisen käyttökerra jälkeen rikki, joten pyrin valitsemaan semmoisia, mitkä kestäisivät hyvin myös leikeissä.
Veeti sai viime vuonna paljon Aku Ankan taskukirjoja lahjaksi ja niitä pyysinkin, jos kavereiden vanhemmat kysyivät lahjatoiveita. Sanoin myös, että esimerkiksi kirpparilta ostetut käyvät oikein hyvin, jos ovat ehjiä ja siistikuntoisia. Taskari menee myös alle kympin budjettiin hyvin ja uppoaa hieman vanhemmillekin lapsille, varsinkin pojille!

Meidän tyypillisin lahja kaverisynttäreille on ollut pieni Lego-paketti. Sen pienen paketin saa muistaakseni noin 5-7e:n pintaan. Ostan myös muistaessani pitkin vuotta alekoreista juurikin legoja ja muita leluja sitä varten, että on aina sellainen varalahjakätkö, jos tulee yllättävä synttärikutsu lyhyellä varoitusajalla, eikä kauppaan ehdi. Nerf-pyssyt ovat myös suosittuja, vaikka niiden kestävyydestä en mene takuuseen. Meillä osa on hajonnut hyvinkin nopsaa.

















Alle kouluikäiselle lapselle hiekkalaatikkovälineet/lapiot/lumikolat sun muut ovat varmasti mieleisiä ja niitäkin saa alle kympillä! Muoviset pihalelut kun tuppaavat kuitenkin hajoamaan, niin ei haittaa vaikka niitä saisi joka vuosi lahjaksi.


 Lapioiden vieressä hihtava piirrustustaulu. Hieman erilainen versio siitä perinteisesta mallista. Kuinka monella teistä muuten oli lapsuudessa tuollainen alakuvan nuppitaulu? Mikä tuon oikea nimi lieneekään? Hintaa silläkin vain 5,9e :)

Jos merkillä ei ole väliä, niin tätä kineettistä hiekkaa saa myös hintaan 5,9e melkein kilon törpön. Leikkienin hiekka taitaa olla hieman kalliimpaa? Myös askartelumassa voisi olla hitti lasten keskuudessa! Semmoinen mistä muotoillaan ja annetaan kuivua ja tuotokset voi vaikka maalata. Sitäkin saa ison paketin alle kympillä.


Tämä koru menee kyllä sinne turhakkeet-sarjaan, mutta varmasti meillä ainakin Aava ilahtuisi tällaisesta todella paljon.
Hyödyllisiä lahjoja kun miettii, niin niihin kuuluvat tietenkin kaikki askartelujutut, koska ne ovat kulutustavaraa, jota pitää ostaa koko ajan kuitenkin lisää. Värikynät ovat varmasti useimmille mieluinen lahja iästä tai sukupuolesta riippumatta.


Meidän lasten jokakesäinen hitti ovat saippuakuplat ja peruspullot maksavat jotain euron luokkaa. Jos tuntuu liian halvalta, voi ostaa kaveriksi vaikka sitä kuplanestettä, kun sillä tulee paremmat pallot kuin fairylla. Erilaisia saippuakuplakoneita löytyy myös todella paljon kaupoista nykyisin! On pyssyä ja vaikka mitä härveliä, jolla saa tehtyä kuplia. Myös vesipyssyt ovat hyvä vaihtoehto kesäsynttäreiden lahjaksi!


 Myös Hamahelmiä sekä alustoja saa edullisesti ja niistä on iloa pitkäksi aikaa.


Samaten kuin erilaisia muovailuvahoja ja muotteja kuluu myös kun vahat kuivuvat purkkiin lasten unohtaessa kannet auki. Vesivärit ja paperipaketti tai vaikkapa väritys-/tehtäväkirja ovat myös hyviä lahjoja.

 Myös Plusplus-rakennuspalikoita saa alle kympillä.


Tässä tuli jo iso läjä lahjoja, jotka ovat toteutettavissa varsin maltillisella budjetilla ja mielestäni mikään näistä sitä korua (ja Nerf-pyssyä) lukuun ottamatta ei ole mitään valtavan turhaa krääsää, jota en kotiini haluasi. Mieleeni tuli vielä lopuksi esimerkiksi taskulamppu, joka on meidän lapsien leikeissä lähes päivittäin. Lisäksi hyötylahjoja jos miettii niin esimerkiksi joku kiva lasten saippua tai vaikka ihan sukkapaketti, jossa lahjansaajan lempparihahmo vaikka jostain televisio-ohjelmasta! Monissa leluja myyvissä verkkokaupoissa on mahdollista sortata valikoimat hinnan mukaan, joten sieltä voi käydä myös hakemassa ideoita edullisiin lahjoihin.



Mikä on sinun mielestäsi sopiva summa kaverisynttäreiden lahjaan käytettäväksi? Onko sinulla antaa hyvä lahjavinkki pienellä budjetilla?

*kuvat Br-lelu ja Kärkkäinen

14 kommenttia:

  1. Noin 10 € on mielestäni sopiva summa ja sillä saa lahjan ihan lähikaupastakin. Yleensä en jaksa yhden lahjan takia ajaa isoon markettiin, vaan yritän sitten meidän lähi K:sta ja S:stä kasailla jotain sopivaa. Juurikin värikynät yms. askartelutavarat on ok, koululaistytöille esim. kynsilakat, huulirasvat, korut ja sen sellaiset. Lahjakortti on mielestäni tosi jees pienemmällekin! Meille tulevista lahjoista sellaiset, jotka saa hävitettyä esim. syömällä on ok. ;-) Legot menee hyvin yksiin entisten kanssa jne. Olen myös surutta laittanut kiertoon sellaiset saadut lahjat, joille ei ole ollut käyttöä.

    VastaaPoista
  2. Hyviä ideoita! Montaa noista on tullu jo käytettyäkin, mutta uusiakin idoita tuli :) Me ollaan tyttölapsille viety myös ponnareita ja pinnejä, ja ne on meillekin tytöille tykättyjä lahjoja. Ne kun on kans niitä, jotka tuppaa katoamaan vaikka miten ostas!

    VastaaPoista
  3. Ei ole vielä kokemusta kaverisynttäreistä, mutta samaa mieltä, kaverisynttärilahjojen ei tarvitse olla mitään överikalliita. Hyviä ideoita :)

    VastaaPoista
  4. Hei
    Voitin Marimekon asiasetin mutta en ole vielä saanut sitä, onkohan se lähetetty ja saitko silloin minun yhteystietoni sähköpostilla?

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin kyselyn Marikka Lifestyleen! Mulle itelle kävi yhden heidän paketin kanssa niin, että ei koskaan tullut saapumisilmoitusta postista 😑

      Poista
    2. Heillä oli jäänyt hoksaamatta mun laittama viesti, laittavat maanantaina matkaan 👍

      Poista
    3. Kiitokset oikein paljon, itselle kävi Pågenilta voittamani pullapalkinnon kanssa niin, että kun kyselin mikesen saanut pullaa niin vastasivat, etten ollut hakenut pakettia postista. En ollut saanut mitään saapumisilmoitusta Pågenilta.

      Poista
  5. Tosi hyviä lahjaideoita, täytyy laittaa itellekin muistiin näitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset pitäisiki aina laittaa muistiin, koska muuten niitä ei varmasti muista sitten kun tarvii :D

      Poista
  6. Uimalippuja ollaan annettu meillä lahjaksi usein �� edullisia lasten liput ja ne on aina voimassa! Pyyhe on myös ollut lahjanalysoi monesti ja niitäkin saa alle 10€ ihan kivoja! Puuhakirjat on suosittuja varsinkin tytöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimaliput onkin muuten tosi kiva lahja!

      Poista
    2. Mahtava idea nuo uimaliput, täyttää kaikki mahdolliset kriteerit!

      Poista
  7. Hyviä lahjaideoita oot keksinyt! Kaverisynttäreitten lahjan ei tosiaan tartte olla iso, mutta ei mielellään mitään turhaketta tai heti rikkoutuvaakaan. Tää postaus pitää laittaa kirjanmerkkeihin talteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon löyty kaikenlaista, vaikka ensin ajattelin, että alle kympillä ei saa mitään!

      Poista