| NauravaNappi: Thaimaanreissun hotelli valittu!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Thaimaanreissun hotelli valittu!

Saatiin vihdoin varattua Thaimaan reissua varten myös hotelli! Olipahan urakka, kun en osannut päättää, että mitä olisin halunnut. Mietin pitkään hotellin/bungalowin/erillisen asunnon vuokraamista. Oma asunto pienellä uima-altaalla olisi ollut kaikista kivoin vaihtoehto, mutta ehkä vasta sitten kun lapset ovat vähän isompia. Katselin tällaisia asuntoja ja niissä oli yleensä yksi uima-alla, mikä oli tasaisen syvä ja se ei pienten lasten kanssa ehkä olisi kaikista kätevin, kun Viiakaan ei yltäisi missään kohtaan pohjaan. Siksi päädyttiin, että varataan kuitenkin hotelli, koska pienten lasten kanssa se on vain helpoin vaihtoehto. Ei ole tarvetta päivän aikana välttämättä edes poistua hotellialueelta, mikäli ei huvita.


Sen vuoksi haluttiin valita semmoinen hotelli, joka olisi sopiva lapsiperheille ja että ne lapset olisi otettu huomioon myös allas-alueen suunnittelussa. Turkissa meillä oli loistava hotelli lapsiperheen näkökulmasta ajateltuna ja samaa haluttiin nyt. Tuo hotellien valintahan on ihan loputon suo, vaikka kuinka käyttäisi hakuvalinnoissa apuna suodattimia. Itse tykkään lukea arvosteluja hakupalveluiden sivuilta sekä esimerkiksi blogeista ja keskustelupalstoilta.


Tsekkasin hotellien hintoja useista eri lähteistä ja aika suuria eroja saattoi olla samankin huoneen hinnassa kahden eri paikan kautta. Itselle tutumpi booking.com näytti selvästi kalliimpia hintoja kuin uudempi tuttavuus Agoda, mista tykkäsin muutenkin enemmän hakukoneena.


Loppusuoralle hotelleista pääsivät Centara seaview hotelli sekä ihan uusi X10. Jälkimmäisestä luin hyvää palautetta Lähdetään taas-blogista . Centaraa kehuttiin hyväksi lapsiperheille, mutta monessa arvostelussa sanottiin, että huoneet haisevat ummehtuneelle ja torakoitakin oli ollut, joten se sai lopulta kallistumaan tuon X10-hotellin puoleen.


Kuvissa hotelli näyttää hyvältä ja siellä on useampi allasalue, joista osa myös lapsille suunnattuja. Lapset on huomioitu myös leikkipaikalla, mikä on plussaa.




Hotellilla on hyvä sijainti ja se sijaitsee yhdellä parhaaksi kehutulla rannalla Khao Lakissa. Hotellilla on myös oma ranta mikä on myös melko luksusta. Keskustaan on ilmainen kuljetus muutamia kertoja päivässä, vaikka matkaa ei kyllä näyttänyt olevan kuin noin kilometri. Väsyneiden lasten kanssa se saattaa kuitenkin joskus olla pelastus ;)


Kaikki vinkit Khaolakissa olleilta otetaan mielellään vastaan! Esimerkiksi vinkit hyvistä ja edullisista ruokapaikoista ja jos on jotain, mitä ehdottomasti kannattaa tehdä tai nähdä. Täällä jo kovin malttamattomina odotellaan lomaa!

6 kommenttia:

  1. Tuntuu ihan hassulta kun mua ei ikinä oo kiinnostanut matkustelu. Siis tavallaan just ne uudet paikat, erilaiset kulttuurit jne mutta se matkusteluosuus (eli se epämukavuus kun ei ole omassa kotonaan :D) ei naposta juurikaan. Lasten kanssa nyt ainakaan. Mahdollista häämatkaakin ollaan mietitty ihan Suomen Lappiin :D Toisaalta taas tuollaiset "rinnakkais"kulttuurit kiinnostaa enemmän kuin vaikkapa Thaimaaseen meneneminen - Norja/Islanti on heti paljon kiehtovampi paikka mun mielestä. Ehkä se matkustelu sitten vanhemmalla iällä huvittaakin, eikä nyt olisi kyllä varaakaan vaikka kiinnostaisikin. Hyvältä näyttää maisemat mihin lähdette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kiinnostaa kyllä Suomimatkailukin, mutta jostain syystä tuo lämpö vie aina voiton :D Varsinkin kun tuntuu niin tyhmältä maksaa ulkomaanmatkan verran Suomen sisällä tapahtuvasta matkailusta jos meinais vaikka viikon olla lasten kanssa reissussa. Haaveena ois kyllä ens kesänä päästä vaikka Kolille vaeltamaan ja onhan se lappi myös mahtava! Sielläkin ois ihana käydä joku vaellusreissu! Islanti ois myös mahtis, samaten kuin jotkut Irlannin nummet tms. Mutta ehkä mieluummin noihin menisin aikuisporukalla mitä lasten kanssa kun ei ne jaksa kuitenkaan nähtävyyksiäkään loputtomasti kattoa. Luonnossa kyllä viihtyvät.

      Vanhemmalla iällähän se voiskin olla enemmän sun juttu kun vois matkustaa mahdollisimman mukavasti ja ilman lapsia niin ei ois vielä ylimääräistä stressiä. Mutta eipä se kaikkien juttu ole välttämättä. Ei kaikki tykkää käsitöistäkään jostain syystä :D Mun unelma ois että pääsis vähintään kerran vuodessa johonkin uuteen paikkaan, mutta harmi kun rahakukkaro ei oo samaa mieltä :D varsinkaan kun en osaa säästää kuitenkaan silleen, että kieltäytyisin ihan kaikista ostoksista ja mukavuuksista vaikka vuoden ajaksi, että saisin matkan ostettua. Kahdestaan ois niin helppoa ja halpaa mennä kun vois valita mitkä tahansa lennot ja majoituksen, mutta nuo lapset tuo niin törkeästi lisäkuluja. Ehkä sitten pääsee useammin kun lapset kasvaa ja voi mennä matkan ajaksi vaikka mummulle :D

      Poista
  2. Khao lakin paras ruoka paikka on ravintola nimeltä Spinach. Ruoka on halpaa ja todella hyvää, jonoa kerääntyy ravintolan eteen mutta on jonottamisen arvoinen paikka, älkää jättäkö käymättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, painan heti korvan taakse!

      Poista
    2. Näyttää olevan viellä lähellä teidän hotellia, oltiin marraskuussa vieressä the sands hotellissa ja tuo ravintola on ihan lähimpiä ravintoloita. Suuria odotuksia ei kannata asettaa kaupoille ja ostoksille, vain krääsää ja piraattia tarjolla, markkinatkin oli tosi kehnot verrattuna mitä taas Phuketissa oli.
      Viikinki ravintolassa oli parhaat pihvit ja hyvät pitsat.

      Poista
    3. Kaupat ja ostokset ei onneksi kuulu suunnitelmiin. Mikään ei ole niin kamalaa kuin shoppailu kolmen lapsen kanssa :D Kiitos ravintolavinkeistä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...