torstai 4. toukokuuta 2017

Shadez aurinkolasit

Kaupallisessa yhteistyössä Kiddex

Reissukuvia löytyy koneelta niin mahdottomasti, että en ole vielä ehtinyt käydä niitä sen kummemmin läpi, että olisin valkannut sieltä mitään tänne blogin puolelle. Niinpä reissupostausta saatte vielä odotella, niitä on kyllä tulossa useampikin, kunhan ehdin perehtyä asiaan! Siksipä kirjoittelenkin teille nyt vähän meidän lasten aurinkolaseista. Ne ovat se puheenaihe, mikä monesti näin kesän korvilla puhuttaa. Millaiset, mistä, minkä väriset ja kokoiset?


 Viime vuoden puolella sain vihdoin vuosien aikomisen jälkeen hommattua itselleni aurinkolasit ja nyt reissua ennen vuorossa olikin miettiä, että millaiset lasit lapsille hommattaisiin. Tytöillä ei ollut laseja ollenkaan ja Veetin lasitkin lapset olivat hajoittaneet leikeissä talven aikana. Meillä on aiemmin ollut oikeastaan vain Julboja, mutta kaipasin jo hieman päivitysta lasimalliin. Veeti on ainut, joka lapsista on suostunut laseja edes pitämään aiemmin. Aava on kuitenkin jo sen ikäinen, että itsekin odotti innolla laseja saapuvaksi. Viia puolestaan matkii kaikessa Aavaa, joten riittää melkein, että Aava suostuu pitämään laseja. Lapset ovat myös vielä niin tuuliviirejä, että asia, joka ei tänään kelpaa, saattaa kelvata huomenna.


Saatiin juuri viime tipassa ennen reissua mieluinen lähetys Kiddexiltä ja paketissa oli kaikille lapsille uudet aurinkolasit. Lasit ovat merkiltään Shadez ja heillä on olemassa kaksi mallistoa; classic ja designer. Meidän lasit ovat jälkimmäisestä eli niissä on yksiväristen kehysten lisäksi myös kuvioita. Hyvän valinnan Shadezista tekee se, että niiden sangat ovat tosi joustavaa muovia ja niitä kärsii kohdella melko kovakouraisesti pelkäämättä niiden rikkoutumista. Laseilla on vuoden takuu, mutta se ei koske naarmuuntumista. Aiemmat lasit ovat napsahtaneet aika nopeasti sangoista rikki, kun lapset ovat niitä vahingossakaan vääntäneet. Kaikki kolmet lasit ovat ehjiä, vaikka Viia välistä kohtelikin omiaan melko kovakouraisesti.


Veetillä ja Aavalla on molemmilla laseista koko junior, joka on 3-7 vuotialle tarkoitettu. Aavan päänympärys on muistaakseni n.51cm ja Veetillä ehkä 52cm. Hoksasin tosin vasta jälkeenpäin, että näistä oli tosiaan vielä "teinikokokin" eli tuosta seitsemästä vuodesta eteenpäin. Se olisi mennyt varmaan myös Veetille. Joissakin kuvissa nämä lasit näyttävät hieman liian kapeilta, vaikka esimerkiksi tässä alapuolella olevassa kuvassa ovat ihan sopivan näköiset.












Viian lasit ovat kokoa baby ja ovat mielestäni juuri hyvän kokoiset. Päänympärys Viialla on joulun tienoilla ollut n.48cm. Eli varmaan siellä joissain 49cm:n kieppeillä mennään nyt. Näissä on kuitenkin paljon pään mallistakin kiinni, että mikä koko sopii vai sopiiko ollenkaan. Kaveri sanoi, että heillä on pienemmällä lapsella tuo sama koko kuin Viialla ja meinaavat olla pienet eivätkä pysy paikoillaan. Varmaan kasvojen leveys vaikuttaa istuvuuteen myös, vaikka päänkoko olisikin sama!



Aava tosiaan odotti laseja ennen reissua kuin kuuta nousevaa. Kyseli joka päivä, että milloin me haetaan ne uudet lasit postissa ja kun ne vihdoin tulivat, kulki onnellisena sen päivän lasit päässä. Aika tyylikäs mimmi vai mitä? :) Aavalle nämä lasit istuvat minusta kaikista parhaiten päähän!




Varmaan lapsillakin on hieman totuttelemista lasien pitämisessä, kun eivät ole juurikaan laseja käyttäneet ja itsekin huomaan aina autossa, että unohdin lasit sisälle ja sitten pitää siristellä! Nyt niitä aurinkoisia kelejä näyttää kuitenkin olevan täällä Suomessakin, joten pääsevät lasit sitten kunnolla käyttöön.





Suostuvatko teidän lapset pitämään aurinkolaseja ja mitkä olette kokeneet parhaiksi laseiksi juuri teidän lapsille?

2 kommenttia:

  1. Meillä on 3v babiatorsit ja nyt 4kk vauvalle ostin kietlanit. Esikoisella on pidetty laseja reilu vuoden ikäsestä lähtien, koin että lapsella jos jollain on tarkeää olla lasit. Laitettiin ne aina vasta ulkona ja sanottiin että lähetään sisälle jos lasit ei pysy päässä niin piti niitä kyllä tosi hyvin 😂 nykyään hän oikeen pyytää laseja heti jos on aurinkoista.

    VastaaPoista
  2. Näppärän näköiset lasit. Meillä on käytössä Babiatorsit sekä Julbot, ollaan oltu tyytyväisiä mutta nyt pitäisi ostaa isompaa kokoa.

    VastaaPoista