| NauravaNappi: Kun testiin ei ilmesty plussaa

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kun testiin ei ilmesty plussaa

Tehtävänimikkeenä Laura-blogissa käsiteltiin eilen helposti raskautumista. Itse kuuluin myös tuohon joukkoon naisia, joille raskautuminen oli suhteellisen helppoa. Ja kyllä, välillä itsekin tunsin häpeää sanoessani, että muutamalla kierrolla tärppäsi, koska tunnen ihmisiä, joille raskaus ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys saatika millään tavalla helppoa. Vaikka kyllähän jokainen sen oikeasti tajuaa, että toisen raskaus ei ole keneltäkään toiselta pois. Se raskautunut ei ole vienyt sitä vauvaa toisen nenän edestä, vaikka pahalta se varmasti tuntuu katsoa muiden raskautumista. Varsinkin jos muilla lapsi toisensa jälkeen raskaus alkaa helposti ja itse odotat vielä sitä ensimmäistä tärppäystä.


Meidän kaikki lapset ovat saaneet alkunsa muistaakseni alle neljästä kierrosta, mikä on todella lyhyt aika siihenkin nähden, että kierto voi olla melko sekaisin vuosien hormoniehkäisyn jälkeen. En siis todellakaan olisi uskonut, että näin onnellisesti ja nopeasti kaikki käy. Tästä päästään oikeastaan aasinsillan kautta siihen kysymykseen, että paljonkohan Suomessa on perheitä, jotka kuukausi toisensa jälkeen pettyvät kun testiin ei ilmesty viivaa, vaikka syy tärppäämättömyyteen olisi hyvinkin yksinkertainen. Yksinkertainen, mutta sellainen mitä ei tavallinen ihminen todennäköisesti tiedä, koska eivät aina edes neuvolassa tiedä näitä asioita. Selitänpä hieman mistä puhun!

Raskaushan on mahdollinen, mikäli munasolu hedelmöittyy ovulaation aikana. Mutta pelkkä hedelmöittyminen ei riitä, vaan munasolun tulee myös kiinnittyä seinämään, jotta raskaus jatkuu. Itsellä kaksi raskautta oli alkanut helposti ja kolmannen kohdalla tunnistin myös selvästi ovulaation. Kiertoja ehti mennä muutamia pillereiden lopettamisen jälkeen, kun ystävän kanssa tuli puheeksi kiertojen pituudet ja eri vaiheet. Keskimääräinen kierto lienee jotain 28-30 päivää, joista ovulaatio on normaalisti noin puolessa välissä kiertoa ja sen jälkeistä vaihetta kutsutaan luteaalivaiheeksi. Tämän vaiheen tulisi kestää minimissään kymmenisen päivää, jotta munasolu ehtii kiinnittyä ennen kuukautisia. Minulla ovulaatio oli vasta noin 20-22 kiertopäivän kohdalla ja kierron ollessa noin 28 päivää, jäi luteaalivaihe selvästi liian lyhyeksi. Itse en olisi tämmöistä koskaan tiennyt ja olisi voinut mennä pitkäänkin, ennen kuin tärppäämättömyyden syy olisi selvinnyt. Onneksi ystävä oli perehtynyt aiheeseen ja osasi kertoa, että tuolla kierrolla et koskaan tule raskautumaan!


Soitin heti keskustelun jälkeen neuvolaan, jossa terveydenhoitaja ei tiennyt mitään moisesta luteaalivaiheen kestosta saati sen vaikutuksesta raskautumiseen ja varasikin neuvolalääkärille ajan, joka sattui olemaan kyseisenä päivänä talossa. Ja kyllä, kokenust lääkäri vahvistu, että tuo lyhyt luteaalivaihe voi olla este raskaudelle ja siihen voidaan määrätä keltarauhashormonia (muistaaseni Lugesteron merkkistä). Minullekin sitä määrättiin kolme kuuria. Lääkettä aletaan ottaa ovulaation aikaan ja jatketaan olikohan pari viikkoa. Itse ehdin syödä sen yhden kuurin ja kappas, raskaustesti näytti plussaa. Eli minunkin tapauksessani kyseessä oli hyvinkin pieni juttu, mutta tietämättömyyttäni olisimme voineet odotella lasta sen vuoden, minkä jälkeen varmaankin pääsee julkiselle puolelle tutkimuksiin lapsettomuutta varten. Eli käytännössä olisimme tuhlanneet vuoden ja kokeneet pettymyksen toisensa jälkeen, kun tilanteen olisi voinut ratkaista noinkin yksinkertaisella asialla kuin keltarauhashormoni.

Yritän vain havainnollistaa, että joskus syy siihen, että ei raskaudu, voi olla hyvinkin yksinkertainen. Ja mietin, että monikohan ei raskaudu sen vuoksi, että kärsii samanlaisesta kierrosta kuin minä tietämättään sen vaikutusta vauvan yrittämiseen. Mutta mistäpä nainen tällaista tietäisi, mikäli edes neuvolan terveydenhoitajat eivät osanneet sanoa asiasta mitään! Eivät kaikki osaa tämmöisiä asioita netistä etsiä, mikäli eivät ole tietoisia esimerkiksi kierron eri vaiheiden pituuden merkityksistä raskauksiin. Ehkäpä myöskin siksi näistä asioista olisi hyvä puhua avoimesti, että tietoisuus tällaisistakin asioista lisääntyisi.

Onko siellä ruudun takan muita, joilla on todettu samanlainen häiriö kierrossa?

7 kommenttia:

  1. Kiitos tiedosta! Me ollaan vuosi yritetty vauvaa sillä periaatteella et tulee jos on tullakseen. Silti joka kuukausi itkettää, kun kuukautiset alkaa. Pitääkin selvittää ettei omalla kohdalla kyse olisi juuri tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se ainakaan haittaa tee, vaikka tsekkaa että tämä puoli on kunnossa! Tsemppiä kovasti teille ja toivottavasti plussa vielä tulee!

      Poista
  2. Vahingossa painoin "ei kiinnostanut" nappia kun yritin avata keskustelua, ei ollut tarkoitus!! Sillä kyllä kiinnostaa.
    Mistäs sen sitten tietää milloin ovulaatio on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tunsin sen kyllä, koska maha oli niin kipeä kuin joku olisi puukolla pistänyt :D Kaupasta saa myös ovulaatiotestejä, jotka toimii vähän kuin raskaustestin tavoin. Näillä on helppo bongata ovulaatio tarkemmin! Ainakin ihan Prismasta saa jotain edullista merkkiä!

      Poista
  3. Myös älypuhelimeen saa erilaisia sovelluksia nykyisin, joihin voi merkata omaa kiertoaan. Kertoo sitten milloin on ovulaatio perustuen edellisiin kiertoihin (vaatinee suht säännölliset kuukautiset). Varsin näppärä juttu; toimii myös ehkäisyn kannalta hyvänä juttuna.

    Muutoinkin naisena on hyvä tietää missä oma kierto menee; itsellä ainakin kierron vaihe selittää usein kaikenlaisia tuntemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin minun tuntemani sovellukset laskevat menkkojen perusteella milloin ovulaati normaalisti pitäisi olla, ei välttämättä milloinka se ovulaatio tosissaan on. Se selviää vain testillä tai omaa kehoa kuuntelemalla.

      Mielenkiintoinen seikka, täytyypä tutkia asiaa, syyskuussa nimittäin aika lapsettomuusklinikkaan.

      Poista
    2. Joo totta, appsit ei tosiaan kerro sitä oikeaa ovulaatiota. Mutta jos itse sen tuntee tai on useassa kierrossa tikuttanut peräkkäin samaan aikaan, voisi kuvitella sen olevan suunnilleen samaan aikaan muissakin kuissa ja se auttaa sitten taas raskauden suunnittelua :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...