| NauravaNappi: Mitä kesälomasta jäi käteen?

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Mitä kesälomasta jäi käteen?

Kesäloma vetelee viimeisiään ja jäin hieman miettimään, että mitä kaikkea sitä on ehditty tehdä. Neljä viikkoa on yllättävän lyhyt aika ja siitäkin vain kolme viikkoa oltiin miehen kanssa yhtä aikaa lomalla. Loman alkajaisiksi käytiin reissussa , mutta sen lisäksi ollaan eletty melko normaalia arkea sillä erotuksella tietenkin, että ollaan saatu olla koko porukka kotona.

Neljän viikon aikana ollaan matkailun lisäksi:

-ulkoiltu ja lenkkeilty, sekä pyöräillen että jalan ja rattain.


-Hoidettu normaaleja kauppareissu ja minä olen ommellut lapsille syksyksi vaatteita. Tunika on tehty aiemmin, mutta leggarit ompelin syksyksi joustocollegesta
 

 -Käyty ystäväperheen kanssa Leon leikkimaassa juoksuttamassa lapsia neljän tunnin ajan. Voin suositella lämpimästi Oulun läheisyydessä asuville, oli siisti ja tilava paikka ja ruokakin oli kohtuuhintaista!


-Päästy ystävän kanssa kahdestaan hetkeksi kauppoihin ja donitsille
 

-Puistoiltu kotipuistossa ja vähän kauempana koko perheen kanssa ja tyttöjen kanssa kolmistaan
 

-Tehty pyörälenkejä lasten kanssa, kun Aavankin kanssa uskaltauduttiin keskustaan ilman apurattaita.

-Nostettu tämän kuvan oton jälkeen penkkiä ylemmäs, kun liikkeellelähtö sujuu vaikka ei kunnolla yltäisikään jalat maahan
 

-Löydetty uusia, kivoja retkeilypaikkoja
 

-Avattu uusia ovia ja saateltu meidän perheen ensimmäinen koululainen koulutielle hieman haikein mielin siitä, kuinka nopeasti lapset kasvavat.
-Jännitetty, että miten meidän koululainen pärjää ja saako hän koulussa uusia ystäviä ja että pysyvätkö vanhat
 
  
-Vietetty tämä viikko kolmistaan tyttöjen kanssa Veetin ollessa koulussa ja miehen töissä

-Käyty tyttöjen kanssa koulupäivän aikana mustikassa ja syöty retkieväitä metsässä
-Saatu myös niitä mustikoita, mitä lähdettiin poimimaankin ja tehty monen monta mukia mustikkamaitoa
 

-Kaivettu pitkästä aikaa kaapista junarata ja levitetty se eteisen lattialle ja todettu, että kukaan ei leiki sillä enää sen jälkeen, kun rata on saatu kasattua
 

-Ostettu koululaiselle uusi pyörä pienen tilalle ja hommattu hänelle ihka oma kännykkä
- Opetettu sitä samaa ekaluokkalaista myös vastaamaan siihen kännykkään, kun ei heti hoksattu että kaiken muun osaa, paitsi vastata :D 


-Kerätty Pokemoneja keskustassa ja samalla käyty tutkimassa hassuja juttuja
 

-Käyty tutustumassa Eurooppalaiseen ruokatoriin
 


-Ostettu myös herkkuja ruokatorilta useaankin otteeseen
 


Ollaan myös tavattu ystäviä ja valvottu myös hieman myöhempään. Paljuakin on lämmitetty, mutta grillattu on melko vähän. Aika perus kesäloma! Sellaista mukavaa arkista tekemistä koko perheen voimin. Tällä viikolla ollaan käyty lasten kanssa useamman kerran mustikkametsässä kun mies on ollut töissä. Pari kertaa käytiin tyttöjen kanssa ja kerran myös Veeti oli mukana kun mentiin vasta koulun jälkeen. Harmittaa, että kesäloma ei voisi olla vaikka kahdeksan viikon mittainen! Säät ovat kyllä suosineet, koska on tainnut olla melkein koko kesän parhaat kelit tämän mun loman aikana, vaikka ei mitään kamalia helteitä ole ollutkaan.

Viikonloppuna juhlittiin vielä yhdet ristiäiset ja huomenna pitäisi palata takaisin sorvin ääreen. Kevyt aloitus kun mies lähtee heti moneksi päiväksi työreissulle ja jään lasten kanssa kotiin ja Veetilläkin on ensimmäinen viikko iltapäiväkerhoa koulun jälkeen. Ehkä raahaan ne vaan joka iltapäivä metsään marjaan niin ovat sitten niin naatteja illalla, että kaatuvat vain sänkyyn :D

Mitä te olette tehneet kesälomalla ja mikä on jäänyt lomasta parhaiten mieleen?

2 kommenttia:

  1. Hyvää työn aloitusta! Mulla on jo neljäs työviikko loman jälkeen ja kesäloma enää vain kaukainen muisto. ;-) Lomaakin oli tosin vaan 3 viikkoa, joista n. 2 viikkoa miehen kanssa yhtä aikaa. Onneksi lomalle sattui suht hyvät kelit, niin sai nauttia edes auringosta, vaikka mitään helteitä ei ollutkaan. Veneily oli se meidän perheen hupi tänä kesänä. Itse olen enemmän syysihminen, joten nautin suunnattomasti syksyn tulosta. Toivottavasti ois pitkä ja aurinkoinen syksy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aurinkokin sadetta parempi on, vaikka viileämpää oliskin! Tosin me ei päästy koko kesänä uimaan kun ei ollut oikein sellaisia kelejä. No onneksi lapsetkin ovat melko vilukissoja :D

      Syksy on myös ihanaa aikaa. Ennen sitä kamalaa loskakeliä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...