| NauravaNappi: Harrastetaanko teillä?

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Harrastetaanko teillä?

Syksy taitaa olla sitä aikaa vuodessa, kun on aika miettiä haluaisivatko lapset harrastaa jotain ja jos vastaus kysymykseen on kyllä, niin mitä. Meillä ei lapsilla juurikaan ole ollut harrastuksia, koska hyvin ovat pärjänneet ilmankin, eivätkä itse ole niitä halunneet. Veeti on ehtinyt harrastaa eniten, koska yhden lapsen kanssa aikatauluongelmia ei juurikaan tullut. Viime vuonna Veeti kävi sunnuntaisin uimassa, mutta nyt se siirtyi niin huonoon aikaan sunnuntaiaamuun, että jätettiin se pois. Turhaa maksaa kausimaksua, jos viikonloppuisin on muuta menoa ja harkat jää välistä. Viime vuonna aika oli täydellinen kun uinti alkoi vasta kuudelta illalla, niin siihen aikaan oltiin jo kovasti kotona.

Tarkoitus oli, että uinnin tilalle Veeti olisi voinut ottaa partioharrastuksen. Itse olen harrastanut aikoinani yli kymmenen vuotta partiota ja lisäksi vetänyt niin sudenpentu- kuin vartioryhmiä. Selvisi kuitenkin, että tänä vuonna partioon ei oteta uusia lapsia tilapuutteen vuoksi, joten siinä meni sekin mahdollisuus. Harmittaa tosi paljon, koska Veetille tuo olisi varmasti ollut mieleinen harrastus ja kulutkin kohtuulliset. Veeti ei ole innostunut joukkueurheilulajeista, joten ihan kamalasti ei pienessä kaupungissa jää vaihtoehtoa. Mietinnässä on nyt sitten, että mikä se kiva harrastus voisi olla. Veeti helposti vetäytyy yksin vain lukemaan, joten joku sosiaalinen harrastus ei olisi pahitteeksi.


Viia ei ole koskaan harrastanut mitään eikä varmaan lähivuosina tulekaan harrastamaankaan. Muiden kanssa on käyty tuossa iässä perheliikunnassa, mutta voi olla, että se jää nyt välistä Viian kohdalla. Varsinkin kun voin sieluni silmin kuvitella sen tekemässä ihan omiaan muiden noudattaessa ohjeita. Sen verran omapäinen on tuo pienimmäinen... Aava ilmoitettiin viime vuonna sellaiseen lasten jumppaan, jossa ensimmäinen tutustumiskerta meni loistavasti ja sen jälkeen ei halunnutkaan enää mennä eikä suostunut siellä mitään tekemään. Jätettiin sitten se suosiolla pois. Mitäpä tuota sen ikäistä lasta pakottamaankaan.

Tanssi on sellainen, mistä Aava tykkää ja kysyinkin keväällä, että haluaisiko harrastaa tanssia, jos sopiva ryhmä löytyy. Aava innostui asiasta ja yritettiinkin ilmoittautua erääseen tanssiopistoon, mutta päästiin valitettavasti vain ensimmäiselle varasijalle. Omalla kuntosalillani Fysiomotionilla kuitenkin pidetään lasten Born to move-tunteja, joten ilmoitin Aavan sinne. Tuo on hieman kalliimpi kuin muut olisivat olleet, mutta toisaalta kun perheessä kukaan muu ei mitään harrasta, niin eipä tuo silti konkurssia tuo :) Samalla se takaa mulle joka torstai 45min treeniaikaa kun voi samassa paikassa käydä salilla.


Tanssi alkaa vajaan parin viikon päästä ja sen verran jo varustauduttiin Aavan kanssa, että ostettiin Prismasta jumppavaatteet Aavalle. Nämä oli hyvälaatuisen oloisia ja hintaakin alle kympin kappaleelta :) Kyllä meillä nyt on onnellinen pieni neiti odottamassa ihan ensimmäisen oman harrastuksen alkamista.

Itse olen ollut sinänsä hieman pettynyt siihen, että todella monet urheiluharrastukset tähtäävät suunnilleen ekaluokasta lähtien jo johonkin ammattiuraan. Jalkapallot, jääkiekot ja vastaavat ovat sellaisia, missä on aika aikaisin jo useita harkkoja viikossa ja viikonloput menee peleissä. Mitään ei voi harrastaa silleen vähemmän vakavasti kerran viikossa vain sen vuoksi, että se on kivaa ja lapsi saa liikuntaa. Sinänsä olenkin tyytyväinen, että Veeti ei ole valinnut harrastusta, jossa iso osa arjen illoista menee kuskaamiseen ja viikonloput peleissä. Siinä olisi sitten oma harrastusaika melko vähissä.

Mitä teillä lapset harrastavat? Mikä on sopiva määrä harrastuksia alle kouluikäiselle, entä koululaiselle?

15 kommenttia:

  1. Löytyskö sieltä kansalaisopiston kursseista mitään mistä Veeti innostus? Muistan ite käyneeni lapsena yhden tai kaksi talvea jossain kerhossa missä tehtiin kaikkia erilaisia käsitöitä; maton kudontaa, puutöitä, kankaan painantaa, keramiikkaa... Semmonen ois tosi kiva omilleki lapsille! Mää ainaki tunnustan liikaa kattelevani just vaan jotain liikuntajuttuja. Perhepartio tieten muuten alkaa kuitenin nyt syksyllä, meille sitä mainostettiin mutta en kyselly sen tarkemmin kun meillä nuo vkl aamut on täynnä. Se ei siis oo joka viikko vaan noin kerran-kaks kuussa kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä oo hoksannut kattoa, kiitti vinkistä! Tosin se ei oo oikein käsityöihminen, inhoaa kaikkea piirtämistä ja kynän käyttöäkin. Mut ei ota jos ei anna :) Ja joku ohjelmointikerho ois Rauskilla, mut se nyt ois sit taas tietsikkajuttuja ja haluaisin jotian vähän sosiaalisempaa :D

      Ai niin ja perhepartioon ilmoittauduttiinkin! Tosin sekin oli alle kouluikäisille, mutta nyt ottavat poikkeuksena myös koululaisia kun ei ala uusia ryhmiä. Sattuu kuitenkin aina just sille vkonlopulle kun ei olla kotona :D

      Poista
  2. Oon samaa mieltä et harrastamisessa(kin) on menty äärimmäisyyksiin. Ois kiva ilmoittaa lapsi johonkin "höntsäilyyn"= eli harrastamista harrastamisen ilosta. Onneksi koululla on meillä paljon kerhoja, puukässäkerho, kässäkerho, palloilukerho, jalkkiskerho, draamakerho, säbäkerho... ja kaikki tämä ilmaista! Kyllä äiti ja kukkaro kiittää. En jaksais et lapset harrastais tavoitteellisesti.
    Sulla on tosi kiva blogi. Luen usein, mutta koskaan en kommentoi.
    - maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määpä en muuten tiedä, että onko meidän koululla mitään kerhoja, pitääpä selvittää! Kiitti sullekin vinkistä! Meillä Veeti ei ole urheilun ystävä eikä varsinkaan joukkuelajien, joten sinänsä rajoittaa tosi paljon valintaa! Ja sama, en todellakaan jaksais tavoitteellista harrastamista, ei musta ois myymään makkaraa joka viikko ja tekeen talkootöitä, että seura sais rahaa. Muutenkin vapaa-aikaa liian vähän!

      Kommentoihan jatkossakin :) Ja kiitos!

      Poista
  3. Myös seurakunnalla saattaa olla kivoja koululaisten kerhoja. Täällä oli viime talvena mm. poikien legokerho! Sitten kivan oloinen harrastus niin pojille ja tytöille olis paini. Kestävyyttä, voimaa, notkeutta. Voi kilpailla tai olla kilpailematta. Miekkailuesitys oli meillä tässä koulussa ja se olis myös kiva, erilainen liikuntaharrastus, mutta saatavuus tietysti vähän hankala. Täällä meillä niillä nyt aloittaa ryhmä. Täällä on myös yleisurheilu-
    ja hiihtokoulut, joka on kerta viikkoon liikkumista. Olen ihan samaa mieltä noista monista urheiluharrastuksista, varsinkin joukkuelajeista. Palloilukerho eri lajeja vaihdellen kerta viikossa olis minusta ihan riittävä useimmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että paini on liian kontaktilaji Veetille. Ei oikein kestä vieraiden ihmisten kosketusta kovin hyvin. Mutta tuommoinen legokerho ois tosi mahtis! Pitääpä tutkia, että onko täällä seurakunnalla mitään koululaisten kerhoja :)

      Poista
  4. 4H:lla on myös kerhoja. Tänään esim. alkaa liikuntakerho 17-18 :)

    -Sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! En tämmöistä tiennytkään, näytti olevan tänään myös puuhakerho, joka voisi olla vaihtoehto kun Veeti ei kamalasti välitä ryhmäliikunnasta. Millaisia juttuja tuolla liikuntakerhossa on ollut vai onko sulla tietoa?

      Poista
    2. Tänään Eetu menee vasta ekakertaa sinne... Saas nähdä millaista on :)

      Poista
  5. Heippa! Onko noi värikkäät jumppatrikoot Cirafin? Meidän tytöllä nimittäin on Cirafin vastaavat, mutta vaaleammat. Noi on kyllä ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne varmaan on! Me katottiin eka kans niitä vaaleampia, mutta Aava valitsi nämä. Sisältä en löytänyt enää merkkilappua, että olisin voinut mainita jutussa merkinkin. Oli vain kokolappu ja pesuohjeet :)

      Poista
  6. Juu samaa pähkäilyä oli meilläkin. Paitsi että tytöt on nyt pari kertaa käyneet sirkusryhmässä😍 sikakallis, mutta takaisin osa-maksulla tyyliin mamma betalar. Vuosi sitte olivat kansalaisopiston tanssivarpaat-ryhmässä, mutta nimeen viittaavaa ei ollu muuta ko varpaat. Ei vissiin ollu ko leikkimistä kun eivät esitelleet muuveja kotona tms. Kempeleessä kävivät vastaavan tyyppisessä, jossa oli kyllä streettiä ja balettia ilosesti sekotettuna. Tykkäsivät tosi paljo. Nyt toivon että huonekalut sais olla välistä omilla paikoillaan ja jouset säästyis, kun pääsevät "ilmaisemaan itteään" tuonne sirkushommiin😂
    Sehän se on kun pitäis tähdätä johonki, vaikka ei kait meillä vielä tiietä mikä kiinnostaa, ja tuskin ammatiksi monikaan haaveilee...plus että hinnat nousee korkeiksi, jos harkkoja 3-4/vko. Vanhempi haluais opetella viulun soittoa, mutta musiikkiopisto vielä liian tavoitteellista. Harmi kun kansalaisopistolla ei oo opetusta. Sieltä vois ehkä vuokrata soittimenki, tai ainaki jossain voi. Ei nyt oo sukanvarressa juur viulun mentävää pinkkaa €€ 🤔
    Mutta ehtiihän nuo vielä kokeilla ja harrastaa monenlaista.
    Ps. Meillä 5vllä samanlaiset trikoot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo musiikkikin on semmoinen, että pienemmillä paikkakunnilla on esimerkiksi vaikea harrastaa jos ei muuten ole musikaalinen kun musiikkiopisto vaatii samalla laulutaidon :/ Mut jospa se sirkus nyt ois mieleinen!

      Poista
  7. Harmi ettei partioon mahtunut. Se harrastus olisi kiva aloittaa uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ilmeisesti ei ole ollenkaan tiloja, joten nykyisetkin ryhmät kokoontuvat milloin missäkin :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...