| NauravaNappi: Synttärihulinaa

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Synttärihulinaa

Viikonloppuna vietettiin Veetin ja Aavan tuplasynttäreitä ja Veeti saa sitten myöhemmi omat kaverisynttärit. Meillä on ollut viime viikot niin hässäkkää kun on ollut vaikka mitä menoa ja tekemistä, että kaverisynttäreiden miettimiseen ei jäänyt yhtään aikaa ja siksi homma on venynyt näin pitkälle. Saatinpa kuitenkin juhlittua nyt edes nämä sukulaissynttärit pois alta ensin! Aavan yhdet kummit kävivät jo viikolla, koska eivät päässeet eilen paikalle. Minulle tyypilliseen tapaan synttäreistä ei ole juurikaan kuvia ja ne muutamatkin ovat lähinnä tarjottavista.

Veeti sai lahjansa jo aiemmin, kun sattui tonkimaan sopivasti Kärkkäisen pussia ja löysi sen sieltä. Ostettiin yksi lisätarvike joululahjaksi saatuun pleikkapeliin, koska se oli oikeastaan ainut, mitä Veeti oli toivonut. Lisäksi Veetin paketeista paljastui ainakin Aku Ankan taskari, Star wars-astiat, Risto Räppääjä-kirja, älypeli ja lennokki. Aava sai pakettinsa lauantaiaamuna ja sieltä paljastui oma legoalusta, peruspalikoita ja pieni Lumikki-lego. Aava sai keskiviikkona Froten-legon lahjaksi ja oli innostunut siitä, joten ajateltiin ostaa lisää omia legoja. Aavalla niitä ei juurikaan ole ja Veetin legoissa on todella vähän niitä peruspalikoita!


Vierailta Aava sai vaatetta, oman laukun, puuhakirjan, Ryhmä Hau-astiat ja pikku nuken. Aava avasi lahjoja omassa huoneessaan, joten en varmaan ehtinyt edes nähdä, että mitä mistäkin paketista tuli :) Synttärit olivat oikein onnistuneet ja lahjat mieluisia ja varmaan parasta oli saada serkut yökylään leikkimään. Aava alkaa nyt olla sen ikäinen, että leikit muutamaa vuotta vanhemman tyttöserkun kanssa alkavat mennä yksiin.

Tarjolla meillä oli kolmea makeaa kakkua ja pizzaa, ruisnappeja levitteellä sekä poppareita ja viinirypäleitä. Pääkakkuna oli yksisarviskakku, jossa täytteenä mansikkamoussea. En tiedä, että onko vika minussa vai uunissa, koska en ole koskaan saanut leivottua täydellistä kakkua. Yleensä kakkupohja nousee keskeltä ja lopulta lässähtää. Nyt pistin märät pyyhkeet reunoille ja kakut näyttivät alussa täydellisiltä, mutta lopussa taas tapahtui jotain ja toinen läsähti ja toisesta reunatkin jotenkin romahtivat keskelle päin. Ei kamalasti houkuta enää edes yrittää kun aivan sama miten ja millä ohjeella teen, niin en saa kahdellakaan vuoalla koottua suunnilleen yhtä kakkua :/ Yksisarviskakku on Kinuskikissalta kopioitu vaan aika paljon kuppaisempi versio :D


Omaksi suosikikseni nousi yllättäin valkosuklaajuustokakku, jonka pohjana oli leipäjuusto ja päällä lakkahillosta tehty kiille. Todella hyvä yhdistelmä! Juustokakkuun laitoin nämä aineet, jos en aivan väärin muista:

2dl vispikermaa
1 Pandan valkosuklaalevy
1prk vaniljarahkaa 
1rs maustamaton tuorejuusto
4kpl liivatelehti


Kolmas kakku oli myös taivaallista ja sitä olen aiemmin syönyt ensin ystävän luona ja myöhemmin nyt viikonloppuna saman ystävän häissä. Tämä on maailman helpoin ohje ja se löytyy Lunni leipoo-blogista. Kyseessä on siis Nutellakakku, joka on suussa sulavaa! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä. Tämä on siis uunissa paistettava juustokakku ja koostumukseltaan ihanaa. Nutellaa olisin voinut ehkä laittaa päälle vielä vähän lisää ;)




Tänään käytiin ostoksilla ja Aavan piti saada heti uusi käsilaukku mukaan! Tuo oli vielä sellainen, minkä sai ensin itse tusseilla värittää mieleisekseen :) Kiitos vielä kaikille synttärisankareita muistaneille! <3



13 kommenttia:

  1. Ihana kakku!Ja myös tuo hillakakku varmasti maukas.Meillä oli tyttäreni pikkuisen synttärit myös lauantaina,Unicorn oli myös teemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tuo yksisarvinen melko monen teemana tänä vuonna :D

      Poista
  2. Annin uunissa verkkokauppa myy PME kakkuvuokia joilla kakkupohja onnistuu aina! Ei tarvitse voidella eikä korppujauhottaa jos ei halua. Tällä vuoalla teen kakkupohjat ja lopputulos on aina täydellinen kakkupohja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä olenkin kuullut, pitääpä käydä katsomassa, että olisiko tuo oikeasti pelastus :D Vaikka liekö nekään toimii jos sattuukin, että vika on uunissa :D

      Poista
  3. Ai että tuo leipäjuustokakku pitää testata! Ja se kelpaa gluteenittomallekin!

    Itse en ole koskaan tehnyt oikeaa kakkupohjaa, teen aina kääretorttupohjista kakut. Pyöreäkin onnistuu kun leikkaa levyt neljäksi soiroksi ja pyörittää pystyyn.

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretorttupohjaa olen myös käyttänyt niin, että olen leikannut kakkuvuoalla ympyröitä, mutta korkeaan kakkuun niitäkin pitää paistaa kolme, että saa tarpeeksi korkeutta. Yhdestä meidän pellistä saa kaksi kerrosta ja ainakin viimes onnistuin tekemään niistäkin niin ohuet, että niitä tarvi kuusi :D

      Poista
  4. Mulla onnistuu kakkupohja ainoastaan Kinuskikissan ohjeella, jossa aineet mitataan juomalasiin. Muuta en enää edes yritä.
    Miten ne ruisnapit tehdään? Voiko täyttää jo ed. iltana vai ehtivätkö vettyä? En ole ikinä missään päässyt maistamaan enkä ole tohtinut alkaa testaamaan. Kiinnostais kyllä!
    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ohjeella minäkin oon tehnyt vaan ei. Ja siis ruisnapit oli meillä ihan Rainbown niitä maustamattomia ruisnappeja, joiden kylkeen lykkäsin porotuorejuuston itse levitettäväksi :D Mutta jos valmiiksi täyttää jollakin niin täyttäisin ehkä vasta ennen juhlaa, että ei pehmene liikaa :D

      Poista
  5. Mulla on tällainen kakkupohjan ohje: 6 munaa, 300 g sokeria, 150 g vehnäjauhoja, 150g perunajauhoja ja 2tl leivinjauhetta. Kakku paistetaan 175 asteessa uunin keskitasolla 45-50 min. Tällä ohjeella on tullut aina jämäköitä kakkupohjia ja ei ole läsähtänyt yhtään. Uunia ei kai saisi kauheasti availla paiston aikana ja kakkupohjan pitäisi antaa jäähtyä vuoassa ennen kumoamiasta. Mutta ne ovat varmaan ihan tuttuja juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi näemmä vastaamatta, mutta pitänee ostaa vaakaan patterit ja testata tätä(kin) :D

      Poista
  6. Oi, tuota leipajuustokakkua pitää testata! Miten laitoit leipäjuuston pohjalle? Kokonaisena vai jotenkin paloiteltuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui niin hyvä tuuli, että kaksi rainbown puolikasta ympyrää sopivat just täydellisesti mun irtopohjavuokaan :D Onkohan se koko 24cm tjsp niin ei tarttenu leikkoa yhtään.

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...