perjantai 17. marraskuuta 2017

Kahden huppari koululaiselle

En ole aiemmin tutustunut ollenkaan Mekkotehdas-kirjan jatko-osaan, Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin, vaikka hyllystä löytyy kirjasarjan ensimmäinen osa. Oletin vaatteiden olevan nimen mukaisesti tytöille ja kun meillä ei tuon koon tyttöjä vielä ole, on kirjakin jäänyt kirjastoon. Aiemmin syksyllä ompeluleirillä eräs leiriläisistä ompeli omalle pojalleen tämän saman Kahden-hupparin ja se sytytti heti! Piti soittaa samantien äidille, että varaa kirjan Pyhäjoen kirjastosta, mistä sen aiemman kokemuksen perusteella saa huomattavasti nopeammin kuin täältä omasta kirjastosta.


Pienen odottelun jälkeen äiti tuli kylään kirja mukanaan ja pääsin heti illalla piirtelemään kaavoja. Kankaaksi valitsin tämän Ommellisen ihana ruutukankaan, jota ostin pienen pätkän käsityömessuilta. Sirkkarenkaita ei kaapissa ollut, joten tein nahkapaloihin vain viillot, joista nyöri kulkee. Veetille tuleekin harvemmin enää ommeltua vaatteita. Kangasta menee jo aika paljon ja vähän tulee mietittyä, että millainen kangas miellyttäisi käyttäjää (sekä äitiä). Housuja en ole jaksanut ommella juuri yhtään, koska ne kuluvat puhki polvista melko nopeasti. Tällaisia vähän erilaisia, mutta kuitenkin suhteellisen nopeita paitoja on kuitenkin kiva tehdä! Tarkoitus olisi tehdä kaavalla lisääkin näitä, mutta juuri nyt tonttulakkiompelut tahtovat työllistää niin paljon, että muihin ompeluihin ei oikein ole aikaa.

Vähän jännitin, että mitä Veeti tykkää tuosta kauluksesta. Pienempänä Veeti ei voinut sieltää mitään hupullisia ja kauluksellisia vaatteita, varsinkin ylös tulevat vetoketjukaulukset ahdistivat. Tämä oli yllättäen mieleinen ja aika usein eksyy Veetin valitsemana päälle. Onpahan vähän suojaa kaulallekin kun tuubihuivi tahtoo päätyä joka aamu eteisen lattialle kaulan sijasta...



Millaisia vaatteita te olette ommelleet koululaisille? Sellaisia, missä olisi vähän jotain jujua? Onko jotain suosikkikaavaa?

4 kommenttia:

  1. Samalla kaavalla olen tehnyt pojalla 9v ja tytölle 11v. Kiva kaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiva, että pienellä muokkauksella kaavaan voi tehdä tyttömäisemmän ja suoralla kyljellä sit pojalle sopivampi :)

      Poista
  2. Joo, kuinka vaikeaa on saada lapsi pitämään kaulahuivia tai vastaavaa :D Meillä mennyt ongelmitta niin kauan kunnes alkoi eskari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin aiemmin on tuon tuubin huolinut, mut nyt se löytyy aina lattialta :D

      Poista