| NauravaNappi: Tyttöjen jouluvaatteet

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Tyttöjen jouluvaatteet

 *Kaupallinen yhteistyö Nosh / musta kangas saatu

Lapsuuden jouluista on jäänyt mieleen se, että äiti ompeli joka vuosi minulle jouluksi uudet vaatteet. Useimmiten varmaan mekon, mutta muistanpa sellaisen röyhelöpaidan ja pidemmän samettiliivinkin ehkä tuolta ysärin puolesta välistä. Olivat kuuminta hottia silloin ;) Tuon setin mieleen on jäänyt ainakin musta samettimekko, jonka helma pyörii hienosti kuvassa, joka minusta on otettu se päällä. Olen varmaan alle kouluikäinen niissä kuvissa.


Tytöille olen myös ruukannut ommella tai ostaa jouluvaatteita ja Veetillekin ompelin silloin kun oli pienempi. Viime vuodet ollaan taidettu hänen osaltaan mennä kaupan vaatteilla. Vuonna 2015 meillä olikin tyttöjen kanssa samisteluvaatteet ja kuvia niistä pääset katsomaan tästä linkistä. Viime vuonna mentiin Vimman mekoilla ja itse tehdyillä tonttulakeilla.

Tänä vuonna halusin tehdä mekot mustasta, että niille olisi käyttöä myös myöhemmin. Kaveriksi sitten vain punaista jouluisuutta tuomaan. Noshin Humu-mekon innoitamana tein siis tavalliset kellohelmaiset mekot Noshin mustasta joustocollegesta. Humu-mekkoja en voinut tytöille ostaa kun kumpikin jää hankalasti kahden koon väliin tällä hetkellä. Mustan mekon kaveriksi valitsin Kangaskapinan punaraitaisen trikoon ja tein molemmille tästä leggarit ja tonttulakin, jossa musta rusetti ja karvatupsu.


Tytöt hyväksyivät mekot ja muutkin vaatteet heti ja Viia vaati omaa mekkoaan päälle heti sen valmistuttua. Eli ei ne lapset aina välttämättä tykkää eniten siitä kirjavan kuviollisesta vaatteesta. Tässä parasta on tietenkin tuo kellohelma. Toinen Viian lempparimekko on tosiaan tämä, joka on myös mustapohjainen. Siinäkin on kellohelma! Pitänee siis ommella vain kelloja niin tulee varmsti käyttöön.


Tänään otettiin sitten vähän jouluisia kuvia tyttöjen kanssa ja tästä näkyy vaatteet ihan mallien päällä.
Mietin, että hommaisiko Veetille vain mustan kauluspaidan tai ompelisi trikoopaidan ja siihen samasta punavalkoisesta kankaasta rusetin! Olisi tiimivärit sitten. Kuvaan otin vain tytöt, koska jo kahden lapsen kuvaaminen on tarpeeksi haastavaa hommaa....


Hommataanko teillä jouluksi jotain spesiaalia vaatetta?

14 kommenttia:

  1. Ihanat asut! Meillä mennään joulu Newbien ihanuuksialla, kuvia löytyy täältä: http://elinamaista.blogspot.fi/2017/11/ihanat-vaatteet-joulun-juhliin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Newbiet onkin ihania! Todella kauniin värinen violetti noissa teidän tyttöjen vaatteissa <3

      Poista
  2. Ihanat mekot ja tytöt! Yritin muuten tänään ettiä mustas kauluspaitaa, en löytäny kun isoja kokoja enää. Vinkkaa jos näkyy, ostin kyllä jo vaalean mutta jäi kaiveleen kun olin suunnitellu mustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävitkö Halpa-Hallissa kattomassa? Ja mikä on iso koko, meille menis varmaan jo se 134 tai ehkä isompikin, riippuen mitoituksesta :)

      Poista
    2. Sieläpä pitääki muuten käydä, eihän se sunnuntaisin oo auki mutten muistanu kyllä muutenkaan. Kärkkäisellä oli pari 158 mustaa ja prismassa vaan valkosia.

      Poista
    3. Mää ostan aina sieltä, ovat edullisimmat :D

      Poista
  3. Millä kaavalla ompelit mekot? Kellohelmaa tarvis meidänkin neidille ja mietin mistä sellaisen kaavan löytäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläosa on ihan perus paitakaava, jota on vain lyhennetty. Voi myös ottaa vähän pienemmän leveydestä jos haluaa istuvamman. Helma on tehty tosiaan kellona tämän ohjeen mukaan https://unelmallinen.blogspot.fi/2015/05/ohje-kellohelman-kaavan-piirtamiseen.html

      Poista
  4. Totta ihmeessä ompelen, ehtisi vaan ja saisi päätettyä millaiset tekee. Iloista mustaa ajattelin minäkin, saa nyt nähdä sitten :) Kellohelmat on kyllä lemppareita meilläkin, jopa niin iso S taantuu pyörimään kun on kunnon helmat! Ihanat asut on teidän tytöillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei viitti mitään punaista tehdä kun en osaa pitää sitä väriä tytöillä kuin jouluna :D Musta tai harmaa on paljon käytännöllisempi, varsinkin kun yksvärisiä yläosia on ihan liian vähän! Mielenkiinnolla odotan mitä teet :) pitääkin käydä muuten kurkkaan sun kalenteriluukku!

      Poista
  5. Ihanat asut! Noi leggarit varsinkin on niin karkit! ❤

    VastaaPoista
  6. Ihanat vaatteet. Pitää vissiin itselläkin nipistää jostakin ompeluaikaa joukuvaatteisiin. Olen kyllä saanut sinun blogista paljon inspiraatiota, kesällä syntyneen Aava tyttömme nimikin on täältä peräisin. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! <3 Aava onkin kaunis nimi, sitä kannattaa käyttää ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...