| NauravaNappi: helmikuuta 2017

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kohti kemikaalittomampaa kosmetiikkaa

Suunnilleen viime syksynä aloin kiinnostua enemmissä määrin luonnonkosmetiikasta. Hassua kyllä, että tämä kiinnostus lähti liikkeelle siitä, että olin naistenillassa, jossa oli Nuskin-yrityksen esittelijä kertomassa heidän tuotteistaan. Hassua siitä tekee sen, että NuSkin ei ole luonnonkosmetiikkaa, vaikka hieman ehkä antoikin sellaisen kuvan. Heidän tuotteissaan ei kuitenkaan käytetä lainkaan mineraaliöljyjä vaan luonnonöljyjä, joka tekee siitä hitusen paremman vaihtoehdon. Esittelijä kuitenkin melko konkreettisesti näytti meille erot mineraali- ja luonnonöljyjen välillä ja tuo sai itseni havahtumaan siihen, että mitä haluan iholleni laittaa ja tutkimaan aihetta hieman enemmän. Kiva oli nähdä konkreettisia esimerkkejä esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu kuivatulle hedelmälle mineraaliöljyssä (ei mitään) ja luonnonöljyssä (siitä tuli takaisin pullea hedelmä!). Ja tiesittekö, että esimerkiksi ihan vauvojen baby oil on mineraaliöljyä, joka on raakaäljyteollisuuden sivutuote.


Minulla on myös muutama ystävä, jotka ovat jo aiemmin kiinnostuneet luonnonkosmetiikasta ja heiltä oli helppo kysellä vinkkejä. Nykypäivänä kemikaaleja on niin paljon joka puolella, että on varmasti tervettä karsia edes osa niistä. Jos aihe ei ole tuttu entuudestaan, voin sanoa, että yllätytte siitä, kuinka paljon haitallisia aineita normaali kosmetiikka sisältää eivätkä apteekin tuotteet ole sen parempia. Itselleni tuo tieto tuli ehkä hieman järkytyksenä.

Muistan, että ehkä muutamia vuosia sitten uutisissa pinnalla olivat parabeenit, joita löytyi tosiaan apteekin tunnetuista sarjoistakin. Tässä pieni tiivistelmä esimerkiksi parabeeneistä Safkanetin sivuilta lainattuna:

MITÄ OVAT: Säilöntäaineita.
MISSÄ KÄYTETÄÄN: Monissa eri tuotteissa, esi­merkiksi voiteissa, shampoissa, hammastahnoissa ja meikeissä.
MAHDOLLISET HAITAT: Kosmetiikassa sallitut parabeenit voivat olla terveysriski, sillä aineiden yhteisvaikutuksista ei ole tarpeeksi tutkimustietoa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että parabeeneilla on estrogeeninen vaikutus koe-eläimiin. Uusissa tutkimuksissa on todettu, että parabeenit läpäisevät istukan. Sukupuolielinten epämuodostuneena syntyneiden vauvojen istukkanäytteistä löydettiin parabeenejä sekä muita hormonaalisia haitta-aineita. Euroopan komission tiedekomitea on ar­vioinut parabeenien turvallisuutta ja asettanut niiden käytölle pitoisuusrajoituksia.


Kuulostaa aika hurjalta, että tuollaisia aineita saa käyttää päivittäisessä kosmetiikassa! Tästä voit lukea listan vältettävistä ainesosista ja siitä, mitä ne meille tekevät.  Mikäli aihe kiinnostaa, Annan sivuiltakin löytyi tämmöinen pieni Luonnonkosmetiikan ABC. 


Itse en ole mikään ehdoton näissä asioissa. Pääasia on se, että pyrin vähentämään edes osan tuosta kemikaalikuomasta valitsemalla sertifioidun luonnonkosmetiikkatuotteen. Tässäkään asiassa ei minusta tarvitse olla täysin ehdoton. Voi myös syödä kasvisruokaa olematta kasvissyöjä. Pienikin muutos on varmasti suunta parempaan päin. Tästä esimerkkinä se, että ainakaan vielä en ole valmis luopumaan ripsenpidennyksistä, vaikka ne ovat todella kaukana mistään luonnonmukaisesta. Tällä hetkellä ne kuitenkin helpottavat niin paljon kiireisiä aamuja, että mieluummin tällä hetkellä karsin kemikaaleja jostain muusta.

Itselläni ensimmäisenä meni vaihtoon deodorantti. Luin, että niissä yleisesti käytettyä alumiinia on löytynyt rintasyöpäkudoksista ja tämä voisi myös olla syy siihen, miksi miesten rintasyöpä olisi myös yleistynyt. Ilmeisesti varmaan tutkimustietoa ei ole, mutta miksi ottaa riski kun tarjolla on muitakin vaihtoehtoja. Kokeilin ensimmäisenä Urtekramin dödön, mutta itselle tämä Lavera sopi kuitenkin paremmin.


Seuraavaksi vaihtoon menivät pesuaineet yksi kerrallaan sitä mukaa, kun edelliset loppuivat. Sertifioidun luonnonkosmetiikan ei myöskään tarvitse olla kallista ja vaikeasti saatavilla olevaa. Ylivieskasta sitä saa esimerkiksi ihan Prismasta ja Cittarista ja Kärkkäiselle on tullut ihan valtavan laaja osasto lähiaikoina! Kuvissa näkyvät Laveran tuotteet taitavat olla sieltä edullisemmasta päästä ja perus shamppoot ja pesuaineet ovat selvästi alle kympin purkilta.


Sokos Emotioniin Prisman yhteyteen on tullut myös luonnonkosmetiikkaa ja yhtenä merkeistä tuo kuvassakin näkyvä Organig shop, joilla on todella herkullisen tuoksuisia tuotteita halvimmillaan jotain neljän euron luokkaa ja purkkikoko on kuitenkin melko iso. Myös Dermosililta saa nykyisin edullista luonnonkosmetiikkaa, joten sekin kannattaa kurkata. Hieman kalliimmasta päästä ovat Madaran tuotteet, mutta heidän verkkokaupassaan on pari kertaa vuodessa kampanja, jossa kaikki tuotteet saa -40% alennuksella ja sieltä olen omianikin ostanut. Kosmetiikan lisäksi meiltä löytyy myös muutamia myrkyttömiä kodin pesuaineita.


Kiinnostaako teitä luonnonkosmetiikka? Olisitte kiinnostuneet lukemaan lisää esimerkiksi joistain noista tuotteista, mitä itse olen nyt käyttänyt ja testannut? Mikä on teidän suosikki luonnonkosmetiikkatuote, mikäli sellaisia käytätte!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaisen löpinät

Viime viikon meitä piinannut mahatauti sai luvan väistyä ja ehdittiin lopulta tehdä viikonloppuna muutakin kuin sairastaa. Aivan mahtavat kelit on kyllä ollut ja luntakin satoi parissa päivässä koko talven verran. Lauantaina aamupäivä kului kaasopalaverissa ystävän luona. Olin kerrankin fiksu ja yhdistin tuohon lenkkeilyn eli menin auton sijasta kävellen, jolloin samalla sai kuuden kilometrin verran hyötyliikuntaa mahtavassa auringonpaisteessa! Iltapäivällä kaivettiin sukset esille ja käytiin vielä hiihtämässä koko perheen voimin. Tai mies veti Viiaa pulkassa ja me isompien kanssa hiihdettiin hetki.


Laskiaissunnuntai alkoi hieman eilistä pilvisempänä, mutta lopulta saatiin se komea auringonpaistekin. Sunnuntaisin on miehen pitkäännukkumisvuoro, joten odottelin, että mies herää lasten seuraksi ja kävin itse aamusella jo hiihtämässä. Meidän tien päästä lähtee siis latu eli minuutin kävelymatkan päästä pääsee suoraan sivakoimaan. Harmikseni pidempää metsälenkkiä ei oltu vieläkään ajettu, joten jouduin hiihtämään tuota pientä puolentoista kilsan lenkkiä ympäri.


Kuusi kilometriä kävin hiihtämässä ja tulin takaisin kotiin. Tehtiin ruokaa ja me lähdettiin Veetin kanssa kahdestaan käymään Kärkkäisellä ja ruokakaupassa. Veeti sai ostaa omilla rahoillaan joululahjaksi saatuun pleikkaripeliin jotain lisäosaa ja kyllä oli pollevaa poikaa kun omilla rahoilla maksoi ostoksensa. Meillä harvemmin lapset saavat omasta possustaan käyttää rahaa, mutta pari kertaa on annettu lasten ostaa jotain pientä. Tämä oli ensimmäinen "isompi" ostos. Ja olihan tuo samalla vähän kahdenkeskeistä aikaa äidin kanssa, kun tytöt jäi isin kanssa kotiin.


Kun tultiin kotiin, oli tytöt jo päikkäreillä ja Veeti pääsi hetkeksi testaamaan sitä ostamaansa lisäosajuttua. Mikä lie onkaan oikea termi :)


Mummun ja papan kanssa oli sovittu, että lähdetään porukalla iltapäivällä sitten pulkkamäkeen ja mahdollisesti makkaranpaistoon. Ajateltiin, että suurin osa porukkaa olisi varmasti mäessä jo aamupäivällä ja pahin ruuhka olisi iltapäivään mennessä ohitse. Valittiin laskupaikaksi Huhmarin sijasta Raudaskylän mäki, jossa on myös samassa kiva laavu.


Mäki oli aika hurja, mutta Aava ja mummu viihtyivät siellä melko kauan. Veeti ehti käydä Viian kanssa myös parkourpuiston puolella seikkailemassa.




Ulkoilun lisäksi paistettiin makkaraa sekä pieniä lihapiirakoita ja juotiin kuumaa kaakaota. Oli meillä laskiaispulliaki, mutta päädyttiin siihen, että ne oli helpompi syödä sisällä mäenlaskun jälkeen, että ei ole hillot ja kermavaahdot rinnuksilla!


Mäenlaskusta ajettiinkin takaisin meille ja keitettiin kahvit. Veeti vetäisi pullan naamaan ja lähti uimakouluun melkein samoilla tulilla.


Tämmöiset aurinkoiset ilmat ovat niitä, kun pitäisi varmaan viettää koko päivä pihalla. Oikeasti olen tosi laiska ulkoilemaan eikä se ole minulle mitään kamalan mieleistä puuhaa. Tuollaiset erikoisemmat reissut, kuten juuri retkeily on todella kivaa, mutta se, että pitäisi mennä omalle pihalle töröttelemään, on melko tylsää. En osaa olla oikein tekemättä mitään ja kun lapset siinä kolailevat tai touhuavat omiaan, on oma aika pitkä. Kesällä se on helpompaa kun voi tehdä vaikka mitä, mutta talvi on jotenkin niin ankeaa aikaa ulkoiluun. Lumitöiden teko on ok kun on tekemistä, mutta muutoin en kyllä jaksa tuntikausia olla pihalla. Eikä meillä kyllä viikonloppuisin ollakaan mitään kovin aktiiviulkoilijoita. Lasten kasvua odotan lähinnä sen takia, että ne voisi päästää kolmistaan pihalle, eikä aina olisi pakko mennä itse mukaan.


Silloin ulkolu on mukavaa, kun on joku kaveriperhe kylässä ja siellä pihalla on myös aikuista seuraa, kenen kanssa jutella sillä aikaa kun lapset leikkii. Olen varmaan juuri se keskustelupalstojen huono äiti, joka vaan juoruilee muiden äitien kanssa, eikä leiki siellä puistossa omien lasten kanssa. Vaikka minusta sinne puistoon on kiva mennä juuri siksi, että siellä on monesti lapsillekin leikkiseuraa tai ne viihtyvät muuten vain laitteissa ilmankin minua hyvin enkä käsitä, että miksi silloin pitää mennä sinne sekaantumaan.


Viikonloppuisin käydään lenkillä tai retkillä, mutta ollaan melko laiskoja muuten viettämään aikaa pihalla. Aava ja Viia kyllä viihtyvät, mutta Veeti ei yhtään innostu. Varmaan tulee multa geeneissä ;) Toisaalta eikai kaikkien tarvitsekaan tykätä samoista asioista? Me ei myöskään olla kamalan urheilullisia ja ollaan tosi laiskoja viemään lapsia hiihtämään tai luistelemaan. Tänäkään vuonna ei olla käyty jäällä vielä kertaakaan. Mummu on hoitanut sen puolen tänä talvena!


Ehkä sitä on vaan rehellisesti niin laiska, että ei jaksa alkaa aina pienen hetken luistelun takia pakata kamppeita kassiin ja raahata lapsia  jonnekin autolla ja sitten sama toisin päin. Hiihtämisessä itsellä on se, että haluaisin mennä sellaista vauhtia, että oikeasti siitä olisi liikunnallisesti jotain hyötyä. Siinä kun kävelee suksilla lasten vieressä, ei sitä paljon saa ja siksi se ei oikein innosta. Vaikka onkin kiva nähdä, että Aavakin on tosi näppärä hiihtäjä, vaikka on tosi vähän hiihtänyt. Eilenkin veti pitkän matkaa ilman kaatumisia.


Nyt kun on yhden päivän aikana ulkoillut useamman tunnin, on koko illan ollut olo ihan naatti. Selvästi joku raitisilmamyrkytys päällä! 


Millaisia ulkoilijoita sieltä ruudun takaa löytyy? Viihdyttekö tuntikausia lasten kanssa ulkona vai onko se ulkoilu jokapäiväinen pakkopulla?

perjantai 24. helmikuuta 2017

Siirtolapuutarhaunia

Ostin miehelleni ja minulle joululahjaksi uuden peiton sänkyymme. Meillä on ollut kaikki nämä vuodet yksi yhteinen, normaalilevyinen peitto ja nyt repäistiin ja tilattiin vihdoin parisängyn peitto. Viiakin kun puskee aina viereen aamuyöstä, niin yksi pieni peitto on alkanut käydä hieman ahtaaksi.
Ongelmaksi muodostui tietenkin se, että kaikki meidän lukuiset lakanat ovat niitä yhden hengen peittoon tarkoitettuja, eikä juuri tämän koon peittoon löytynyt kovin helpolla mieleisiä.


Näissä peittoasioissa(kin) itseäni ärsyttää se, että peitot eivät ole standardikokoisia! Peittoja on monenkokoisia, samoin kuin lakanoita. Joka firmalla tuntuu olevan oma mitoituksensa. Meidän Ellokselta tilattu peitto   on kooltaan 220x240 ja sitä tilatessani kurkkasin, että esim hennesin ja Marimekon lakanat ovat samaa kokoa. Pentikiltä löytyi myös tuon kokoisia lakanoita ja kaikki muut olivatkin sitten muun kokoisia, mutta eivät tietenkään kaikki samaa kokoa vaan löytyi ainaki 220x210 ja olikohan se toinen 210x210 kokoa. Tosi ärsyttävää!


Pentikin alesta ostin meille ensimmäiset lakanat, koska satiinipussilakanasetille jäi hintaa alle kolmekymppiä. Kuosi ei niin miellyttänyt silmää, mutta uskon lakanoiden olevan laadukkaat ja kestävät. Oikea hinta oli kuitenkin yli tuplasti kalliimpi. Mielessäni kuitenkin haaveilin Marimekon lakanoista ja varsinkin niistä trikoisista, joita en loppupeleissä sitten raskinut ostaa.


Sain isältäni joululahjaksi rahaa, jonka käytin näihin lakanoihin ja pistin loput omasta pussista. Tämä mustavalkoinen siirtolapuutarhakuosi taitaa olla lakanoissa aika uusi? Valinnan vaikeus meinasi iskeä, koska niin moni kuosi miellytti silmää. Uskon, että joskus vielä hankin ne trikoisetkin lakanat. Vaikka sitten kun kuukaudessa ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi lasten hoitomaksuista :D

Uskon, että nämä ovat ne lakanat, joita meillä pidetään sängyssä koko ajan ja ainoastaan pesun ajan pistän ne toiset tilalle. Nämä ovat niin kauniit!Ja huomaatteko kuinka ahkera valokuvien teettäjä olen, kun ainoat hyllyllä olevat kuvat ovat Veetin 1v-kuvat ja muut ovat vielä teettämättä...


Pakko muuten kehua tuota Elloksen peittoa. Olen aina hotellissa ihastellut sitä, miltä hotellin lakanat tuntuvat. Kun sänkyyn menee, niin koko sänky kahisee. Nyt tiedän, että se ei olekaan kiinni lakanoista, vaan peitosta! Tämä meidän peitto tuntuu ihan hotellipeitolta. Uskon, että se kahina saattaa joitakin häiritä, mutta itselle se tekee jotenkin sellaisen ylellisen tunnun peittoon. Muistelen, että meillä on noista kolmesta lämpimyysvaihtoehdosta tuo normaali eli peitossa on hopeareunat. Peitto näyttää nytkin olevan alessa, mutta itse ostin peiton puoleen hintaan joulun alla.

Oletteko te löytäneet mistään kivannäköisiä lakanoita 220*240 peittoon? Kaikki vinkit ovat tervetulleita :)

*Sisältää mainoslinkkejä

torstai 23. helmikuuta 2017

Kuulumisia ja Marimekkoarvonnan voittaja

Vietetään lasten kanssa kotipäivää, kun Viia on ollut pari päivää oksennustaudissa. Tosin näyttää, että tauti on selätetty, eikä tänään ole oksentanut enää kertaakaan. Nyt Aava on pihalla leikkimässä, Veeti pelailee ja Viia nukkuu. Itse olin eilisen työmatkalla ja mies pyöritti sairastupaa. Oli melko rasittavaa tällaiselle autossa nukahtajalle ajaa kuudelta aamulla lentokentälle puolitoista tuntia ja sama illalla takaisin ja varsinkin kun kone oli yli tunnin myöhässä lumipyryn vuoksi.

Lähiaikoina on ehditty juhlia uuden kummipoikamme ristiäisiä, joihin tytöt pukeutuivat Pompin tyllimekkoihin. Kummatkin on ostettu kirpparilta. Tuo Aavan Enna-dress on ehkä kaunein pompin tyllimekko ikinä <3



Miehellä on ollut töissä superkiire, joten oltiin lasten kanssa mummulassa viikonloppu, kun mies painoi pitkää päivää töissä. Käytiin kirppareilla, lenkkeilemässä ja Veeti ja Aava pääsivät mummun kanssa luistelemassa. Viia olisi selkeästi halunnut mukaan!



Muutaman kuukauden sisään on myös sairastettu enemmän kuin koskaan ennen. Tammikuusta tähän päivään Viia on ollut kaksi vai peräti kolme kertaa kuumeessa ja nyt oksennustaudissa sekä sairasti myös yhden silmätulehduksen. Veetillä puolestaan oli korvatulehdus. Itse olen selvinnyt yhdellä flunssalla, mikä alkaa olla ennätys jos miettii viimeistä puolta vuotta. Kotipäiviä on siis kertynyt niin lapsille kuin mullekin.


Onneksi meillä on myös mummu hoitanut lapsia eikä mun ole tarvinut ihan koko aikaa olla pois töistä. Varsinkin nyt kun mies ei oikein pysty olemaan pois töistä niin mun olisi ollut pakko olla kaikki ne kerrat kotona, jos mummu ei olisi tullut apuun.


Mitään erikoisempia ei olla nyt hommailtu. Illat hujahtavat nopeasti töiden jälkeen ja tuntuu, että heti on nukkumaanmenoaika. Veetin kouluunilmoittautumislaput tulivat ja täytettiin ne. Toivotaan, että saadaan Veeti meidän lähikouluun, jota ollaan toivottu ykkösvaihtoehtona. Tuntuu kyllä niin uskomattomalta, että meillä on jo noin iso lapsi!


Viia on alkanut puhua entistä enemmän. Nyt puhuu jo kahta sanaa peräkkäin ja sanavarasto on kasvanut hirmuisesti. Jonkin verran ollaan nyt pottailtu ja pissojen tullessa pottaan Viia alkaa itsekin taputtamaan käsiä yhteen niin kuin me muut ollaan tehty aina jos pottaan jotain tulee. Mitään painetta ei tämän asian kanssa olla otettu. Käytetään kun muistetaan eli melko harvakseltaan. Joskus Viia esimerkiksi suihkuun mentäessä menee itsekin potalle kun ei ole vaatteita esteenä ja käy pissalla. Muutoin ei vielä ilmoita hädästä, vaan satunnaisesti ollaan saatu pissoja pottaan ihan tuurilla.

Eli mitään ihmeellistä auringon alla ei oikeastaan ole tapahtunut. Sitä perus arkea, mitä muulloinkin. Jonkin verran olen yrittänyt miettiä, että mitä vaatetta lapset ulkomaanreissua varten tarvisivat ja mistä niitä hommaisi. Uimakenkiä jos joltain löytyy edullisesti niin meiltä löytyisi koti 14cm, 17cm ja 20cm jalkaan :)


Sain vihdoin myös arvottua Marimekko astioiden voittajan ja voittaja on:

henna.holappa1@luukku.com

Otan sinuun yhteyttä spostilla.
Kiitos kaikille osallistuneille, teitä oli hurja määrä! <3

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Aletuotteita puoleen hintaan!

Elloksella on taas tänään käynnistynyt kamppis, missä kaikki "talviextra"-tekstillä varustetut aletuotteet saa puoleen hintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa siis älyttömän halpoja hintoja. Viime vuonna ostin koko perheelle samasta alesta ison kasan vaatetta ja säästettiin älytön summa rahaa. Kävin nytkin selailemassa, että olisiko mihinkään puutelistan vaatteisiin sopivia kokoja jäljellä. 

Lapsille ehdin juuri tilata Zalandon alesta ison läjän kenkiä sovitteille eikä meillä oikein ollut tarvetta Ellokselta tilata kenkiä. Katselin kuitenkin valikoiman läpi ja ainakin Reiman ja Vikingin kenkiä löytyi tuolta alepuoleta. Reiman Patter-kengille jäi hintaa n. 20e, mutta valitettavasti näistä ei ollut enää Aavan kokoa jäljellä, koska Aava on ainut jolta vk-kengät vielä puuttuvat.  Lasten alekengät löydä tästä linkistä.
Myös ulkovaatteissa löytyi vielä valikoimaa lapsille. Tämän samaisen alakuvan Taag-takin tilasin juuri Aavalle Reiman alesta. Hintaa Elloksella jäi tälle n.40e. Takissa on irrotettava tikkivuori jolloin se toimii ensin kevyttoppana ja sen jälkeen kuoritakkina lämpimämmillä keleillä. Saman merkin toppahousuissakin oli vielä kokoja jälkellä noin 122cm alaspäin. Kannattaa toki olla nopea, sillä näillä hinnoilla vaatteet tuskin kauan tuolla lojuvat.


Naisten kengistä löytyi monenlaisia kenkiä talvikengistä lenkkareihin. Adidaksen juoksukengistä ainakin löytyi paljon kokoja ja 150e juoksukengille jäi hintaa viitisenkymppiä.




Ulkovaatteet kannattaa myös tsekata jos on tarvetta esim toppatakille. Topassa oli ihan hyvät aleprosentin valmiiksi ja kun siihen yhdistää vielä -50%, ei sen halvemmalla paljon muualta saa vastaavia. Isoja ja pieniä kokoja oli paremmin saatavilla, mutta kannattaa suodattaa oman koon mukaan, että löytyisikö sieltä itselle jotain.
Itse selailin uimavaatevalikoimia vähän tulevaa Thaimaan lomaa ajatellen ja nappasin sovitteille läjän bikineitä. Halvimmat yläosat taisivat olla alennuksien jälkeen parin euron luokkaa ja valinnanvaraa oli vielä tosi paljon! Tässä muutama malli, minkä otin kokeiluun.



Naisten sisävaatteista löysin myös matkaa ajatellen kivan mekon. Tällekin jäi hintaa kympin luokkaa. 
Yleensä katson myös miehelle samalla nämä Elloksen aletuotteet ja laitan vain kuvan menemään, että kelpaako vai ei. Nyt tilasin sovitteille kesäksi converset. Miesten valikoimaan pääset tästä. Converseille jäi hintaa 30e!



Teittekö te löytöjä?

Alen saatte toimimaan kun klikkaatte Elloksen sivujen ylälaidassa olevaa banneria, jossa lukee "50% alennusta jo alennetuista hinnoista". Se aktivoi koodin automaattisesti ostoskoriin :)
Alennus on voimassa 26.2. asti ja toimii tosiaan kaikkiin "talviextra"-merkillä varustettuihin tuotteisiin.

*sisältää mainoslinkkejä

torstai 16. helmikuuta 2017

Tyttöjen huone ja voimistelurenkaiden voittaja!

Me vaihdettiin kesällä hieman kalusteita tyttöjen huoneessa, enkä muista, että olenko laittanut enää sen jälkeen kuvia tänne blogin puolelle. Nyt ajattelin korjata vahingon ;) Joitakin vanhoja kuvia vielä pinnasänkyajalta löydät ainakin tästä.


Tuolla ikkunaseinällä meillä on ollut ikean Kallax-hyllykö ja nurkassa Malm-lipasto, joka olisi pitänyt turvallisuussyistä ruuvata seinään, mutta halusin mieluummin hankkia kalusteet, jotka korkeutensa puolesta sopisivat paremmin lapsille. Huoneen Malm oli siis sellainen korkea. Kallax on ihan näppärä hyllykkö, mutta kaipasin sitä, että tavarat saa pois näkösältä ja Kallax vaatisi kaikkiin koloihin siinä tapauksessa jotkut korit tai laatikot ja esimerkiksi kirjoille ne eivät ole kovin kätevät. 


Selailin kuvia lastenhuoneista ja törmäsin näihin Ikean Stuva-kalusteisiin, joita saa muunneltua kätevästi omiin tarpeisiin sopivaksi. Me ostettiin neljä erillistä runkoa, joihin sitten valittiin vähän tarpeen mukaan ovet/laatikot.


Meillä tuossa on kaksi kaappiosaa, joissa kummassakin on yksi hyllylevy. Ekassa säilytetään kirjoja ja epämääräistä lelusälää parissa korissa. Sitten on kaksi isoa laatikkoa, joista toinen kätkee sisäänsä leikkiruuat ja toinen nukenvaatteet ja muut nukketarvikkeet. Alemmassa on vielä kaksi tilanjakajalaatikkoa tuolla sisällä. Ihan reunassa on kome erikokoista laatikkoa ja noissa meillä on esimerkiksi palapelejä. Oon ollut tosi tyytyväinen tuohon säilytysjärjestelmään. Leluille on selvät paikat ja ne menevät näppärästi tuonne piiloon. Tilaa on hyvin ja syvyyden puolesta tuossa päälläkin mahtuu leikkimään hyvin esimerkiksi nukkekodilla.


Joululahjaksi tytöt saivat yhteiseksi Ikean keittiön ja se on ollut mieleinen. Sijoitettiin se tuohon sängyn viereen, niin se toimii yöllä samalla sitten yöpöytänä Aavan yövesipullolle. Kuvissa keittiön päällä koreilee ilmankostutin, joka on huoneessa ainoastaan pahimman flunssan aikana. Oikeastaan se on kyllä aika paljon käytössä ja sitä siirrellään huoneesta toiseen sen mukaan, kenellä on tarvetta :)




Kovin isohan meillä ei tyttöjen huone ole, mutta kyllä siellä silti hyvät leikit saa aikaiseksi. Seuraavaksi olisi sitten luvassa kerrossängyn etsiminen, koska kahta tavallista sänkyä tuonne huoneeseen ei saa kyllä millään mahtumaan.



Sitten siihen kaikista jännimpään osioon eli voimistelurenkaiden arvonnan voittajaan! Tällä kertaa onni suosi Johannaa:
 


"Ehdottomasti mukana arvonnassa. Onnea ihanalle ja raikkaalle blogille! ~Johanna"

Laitan sulle tänään sähköpostia! Kiitos kaikille osallistuneille :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...