keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Paketointi-ideoita ja DIY lahjapaperi

Ajattelin startata jouluvalmistelujuttujen kanssa hyvissä ajoin tänä vuonna ja tarjota teille muutaman kivan vinkin paketointiin. Nämä suloiset, lapsia miellyttävät lahjapakkaukset ovat helppo ja nopea tehdä ja käyvät niin jouluun kuin vaikka synttäreillekin. Tykkään värkätä paketoinnin kanssa, vaikka monesti se tahtoo lopulta kuitenkin mennä liukuhihnasysteemillä, eikä paketeista tule niin kivoja kuin oli etukäteen ajatellut. Varsinkin aikuisten lahjoihin on kiva panostaa, kun he ehkä huomaavatkin sen kauniin ulkokuoren, eivätkä vain revi sitä pois odottaen kuumeisesti sisältä paljastuvaa tavaraa. Tai olettaisin ainakin näin :) Siksi lahjoja pitäisikin paketoida pikkuhiljaa pienissä erissä, eikä paniikissa isoa kasaa viime tippaan. Onneksi ei tarvitse kaikkea paketoida itse, vaan pukin tontut hoitavat myös oman hommansa ;)

Pinterest on täynnä toinen toistaan ihanampia paketointi-ideoita. Mun paketointitaulua pääset seuraamaan tästä. Sieltä löytyy myös näitä suloisia eläinhahmoja. Teinkin pari tällaista nallepakettia ensimmäistä kertaa viime vuonna. Tämä ensimmäinen nalle sai kaulaansa vielä rusetin washiteipistä. Sinänsä hyvin yksinkertainen idea eikä tuota kuonon valkoista osaakaan välttämättä tarvisi, mutta se nyt on helppo tehdä ihan kopiopaperista.


Toinen nallepaketti oli samalla idealla tehty, hieman vielä yksinkertaisempi. En ole itse mikään taiteellinen ihminen, minkä varmasti huomaa. Onneksi nämä menevät tällaisina söpöinä, eivätkä vaadi valtavia piirrustustaitoja! Näitä voisi toteuttaa myös lasten kanssa.


 Kolmas nalle olikin pandakarhu ja tämä paketti lähti lasten silloin pienelle serkkuvauvalle. Nykyisinhän hän on jo iso, yli vuoden ikäinen tyttö ja kohta myös isosisko!



Harmittelen aina joulun aikaan sitä, että kaikista kauneimmat (ja yksinkertaisimmat) lahjapaperit myydään muutaman metrin rullissa ja niiden hinta on silti aina useamman euron. Viime vuonna ostin paria paperia Jyskistä, mistä sai ison rullan eurolla! Toinen oli tämä ihana vaaleanpunainen paperi ja toinen sellaista minttua, jonka kuviointi ei ollut ollenkaan jouluinen, joten sitä voi käyttää ihan yleisesti lahjapaperina. Tähän laitoin vielä tuollaisen puisen koristeen


Mieskin tietää, että paketointi on mun mielestä ihanaa, mutta siinä vaiheessa kun koristelin pesuhuoneessa itse voimapaperia, taisin saada virallisesti hullun leiman otsaan :D Olin vain joskus bongannut tämmöistä paperia, missä oli maaliroiskeita ja halusin ehdottomasti kokeilla tehdä sitä myös itse. Rullalta paperia pesuhuoneen lattialle ja vähän akryylimaalia kaapista vedellä lantrattuna kuppiin ja siitä räiskimään siveltimellä paperille ja lopputuloksena näin kiva ja persoonallinen paperi!


Pakettikortteja me monesti säästetään ja nuo huopasydämetkin löytyivät kaapista valmiiksi aiemmilta vuosilta. Edes nimiä ei tarvinut vaihtaa!


Prismasta muistaakseni ostin tuollaista ihanan överiä kultapaperia. Tuo oli kyllä maailman tympein paketoida, kun siihen ei meinannut teippi tarttua ollenkaan!


On muuten ollut oma opettelu siinäkin, että kirjoittaa pakettiin äidin sijasta mummun. Siitä lähtien kun Veeti oppi lukemaan, hän on lukenut saajan nimen paketin kyljestä ja jakanut lahjat. Ensimmäisenä vuotena jakoi äitini lahjan minulle, koska siinä luki "äitille". Kovasti Veeti ihmetteli, että miksi mummu aukais


Mulla jo tuolla lahjoja odottelee paketointia ja ajattelinkin aloittavani hyvissä ajoin tänä vuonna. Onko paketointi teistä kivaa vai enemmän pakkopullaa? Ja joko on ensimmäiset lahjat hankittu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti