sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Keittiön uudet tuolit: Jysk Klarup

Noin puolitoista vuotta sitten teetettiin meidän keittiöön uusi ruokapöytä ikipinnoitteella. Se oli pidempi kuin meidän aikaisempi pöytä eikä meidän aiemmat tuolit riittäneet enää määrällisesti. Niinpä kaveriksi pistettiin pari pinnatuolia. Haaveissa oli ensin kunnostaa siihen pinnatuoleja kahdeksan ja haalinkin niitä itselleni käytettynä. Aika pian kuitenkin selvisi, kuinka suuri työ tuolien kunnostamisessa ja maalaamisessa olisi, eikä oma aika ja hermo siihen riittänyt. Myin pinnatuolit pois ja päätin, että ostan joskus pöydän kaveriksi uudet tuolit. Tuolit ovat kuitenkin yllättävän kalliita ja meille niitä tarvitsee sen kahdeksan! Siksi ne ovat jääneet vain haaveeksi.


 Eilen bongasin Moderni ja skandinaavinen sisustus-ryhmästä Facebookissa vinkin, että Jyskissä on nyt todella halvalla näitä Klarup-tuoleja. Vain 25e/kpl kun normaalisti hinta on kolminkertainen. Sitten pikainen googletus käyttökokemuksista ja kun ne tuntuivat olevan lähes poikkeuksetta hyviä, niin kurvattiin miehen kanssa Jyskiin ostamaan tuolit meille. Anoppi oli sopivasti yökylässä ja sai jäädä vahtimaan siksi aikaa lapsia. Tarjous on muuten voimassa 21.3. asti jos joku muukin halajaa todella edullisia tuoleja!


Klarup tuoleja on valkoisina ja mustina ja tällä kertaa järjen ääni ratkaisi valinnan ja ostettiin mustat tuolit. Istuinosa on keinonahkaa ja voin kuvitella, että esimerkiksi farkuista imaisee aika hyvin väriä noihin valkoisiin keinonahkaosiin. Musta on ehkä siinä mielessä armollisempi. Toki siinäkin näkyy rasvatarhat, mutta ne on helppo pyyhkäistä luutulla ja puhdistusaineella pois.


Mulla ei oikein ole ollut aiemmin mitään selvää mielikuvaa siitä, millaiset tuolit keittiöön haluaisin, mutta kyllä nämä tyylillisesti ihan kivasti meille sopivat ja tärkeää on myös se, että nämä Klarup-tuolit ovat hyvät istua!

 Tuolit oli helppo kasata ja entisetkin saatiin jo myytyä pois, joten päästiin ottamaan nämä heti käyttöön. Se mitä ehdin kokemuksia näistä lukea, oli se, että ovat olleet yllättävän kestävät ja hyvät hintalaatusuhteeltaan. Moni oli ostanut väliaikaisiksi tuoleiksi, mutta päätynyt jättämään nämä käyttöön kun eivät parin vuoden käytön jälkeen lapsiperheessä ollut mennyt miksikään. Toivottavasti meidän ovat yhtä kestäviä!


Nyt voi taas yhden isomman sisustusjutun yliviivata hankintalistalta pois. Hintaa kahdeksalle tuolille tuli vain 200e, mikä on mielestäni pieni summa noin isosta määrästä tuoleja! En tiedä olisiko käytettynäkään saanut meille siistejä ja mieleisiä tuoleja tuohon hintaan. Seuraavaksi meidän pitäisi miettiä tuota työhuoneen järjestystä ja uutta sohvaa, joka on tarkoitus joskus tulevaisuudessa hommata, kunhan saadaan rahaa vähän säästettyä.

7 kommenttia:

  1. Itsekin Facebookin ryhmästä nämä bongasin ja mietin, että pakko varmaan mennä koeistumaan. Uudet tuolit (ja pöytä) olisi meilläkin ostoslistalla ja tämä tyyli miellyttäisi silmää! Pöydän uusinta saa kyllä vielä odottaa, että lapset vähän kasvaa 🙄😃
    Onko tuolit oikeasti kestävän oloisia ja miten tukevia? Meilläkin mies on pitkä ja roteva ja monet tuolit hänestä vähän heppoisen tuntuisia. Tuntuu vaan liian hyvältä ollakseen totta, jos saisin uudet tuolit tähän hintaan! 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ihan tukevan oloiset ja useamman kymmenen kommenttia luin missä näitä oli kehuttu. Jossain lapsiperheessä oli ollut nämä jo kaksi vuotta käytössä ilman kummempia kulumisen merkkejä. Tosin meillä mies on vain pitkä, ei mitenkään roteva :D

      Meillä tuo pöytä uusittiin ja ihan loistava lapsiperheessä tuo ikipinnoite! Yhtään naarmua tai koloa pöytään ei ole tullut :)

      Poista
    2. Nyt on tuolit tilattu meillekin, joudutaan odottelemaan kun keskusvarastoltakin loppu ��
      Tuo ikipinnoite vaikuttaakin tosi hyvältä ja teidän pöytä näyttää tosi hyvältä, tämä täytyy pitää mielessä!

      Poista
    3. En ihmettele yhtään, että on loppu keskusvarastolta tuohon hintaan :D Itsekin mietin vielä, että ostaisinko yhden työtuoliksi!

      Poista
  2. Kauniit tuolit!
    Vinkkinä että kannattaa laittaa ne huopatassut jalkoihin ja tarkistaa toisinaan että ovat pysyneet, meillä kävi niin että jalat antaa vähän periksi kun tuoliin istuu ja ei oltu huomattu että huopatassu irronnut niin jalka oli naarmuttanut lattiaa:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Noissa oli ne muovitupit pohjassa, mutta huopia ei hoksattu kyllä lisäksi laittaa!

      Poista
  3. Tuolit kesti muuten loistavasti käyttöä, mutta meidän tuolien muoville tapahtui jotain ja se harmaantuu silleen hassusti niin kuin pinnassa ois ollut jotain vikaa. Saatiin uudet tuolit ilman mitään tappelua. Tarkistivat vielä eri myymälöiden reklamaatiot niin nää oli ainoat mille oli käynyt näin mut tosi positiivinen mieli jäi kyllä reklamaation hoidosta ja ostaisin nämä tuolit edelleen 👌

    VastaaPoista