| NauravaNappi: Lapsiperheen kuukauden ruokalasku

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Lapsiperheen kuukauden ruokalasku

Tiedättekö te paljonko teillä menee kuukaudessa rahaa erilaisiin asioihin kuten vaikkapa ruokaan? Meillä lainan ja laskujen lisäksi kolmanneksi suurin meno lienee ruoka, johon uppoaa sievoinen summa rahaa kuussa. Me teemme ostokset Prismassa, joten menoja on helppo seurata S-mobiili-sovelluksen kautta. Koska meillä on myös bonuskortti, keskitetään myös tankkaukset asemille, joista saa bonusta. Tässä tapauksessa siis ABC-asemille. Yleensä siellä bensa voi olla pari senttiä kalliimpaa kuin muualla, mutta bonusten myötä ero tasoittuu niin, että se onkin halvempaa. Se onkin sitten seuraavaksi suurin menoerä. Minä kuljen töissä toisella paikkakunnalla, joten helposti menee bensoihin useampi satanen kuussa. Tuosta S-mobiilista näkee kätevästi tuonkin, että paljonko tankkauksesta on saanut takaisin kuukaudessa rahaa.

Monesti sitä miettii, että käyttääkö itse paljon vai vähän rahaa ruokakauppaan. Netistäkin löytyy keskusteluja ja lähiaikoina olen myös useamman ystävän kanssa keskustellut aiheesta. Toki perheet ja tarpeet ovat erilaiset, mutta itsestäni on ainakin kiva vähän seurata, että mihin se raha tililtä menee ja voisiko esimerkiksi ruokalaskusta nipistää vielä jotain ns. turhaa.

S-mobiilista näkee näppärästi eriteltynä tankkauksesta saadun bonuksen.

Meillä käydään kaupassa suunnilleen pari kertaa viikossa. Kauppalasku on melko saman suuruinen joka kuukausi, mutta jos kuukauden aikana on esimerkiksi synttäreitä, näkyy se heti kauppalaskussa. Myös suunnittelemattomuus näkyy loppusummassa. Olenkin yrittänyt miettiä edes puolen viikon  ruokalistan ennen kauppaan menoa, jotta tulisi ostettua vain ne tarvikkeet, mitä ruokiin tarvitaan eikä kamalasti mitään ylimääräistä. Tällä viikolla olemme käyneet kerran kaupassa ja summa oli 80e. Se sisältää tämän viikon lämpimät ruuat ja tarvikkeita iltapalalle. Täydennyksenä joudutaan todennäköisesti tällä viikolla ostamaan esimerkiksi banaaneita, joita meidän perheessä kuluu melko monta kiloa kuussa.

Sitruunakakkua, ei välttämättä kaikista halvin leivonnainen, mutta ainakin maistuva!
Meillä syödään viikolla kotona yksi lämmin ateria sekä iltapala. Veeti syö ennen kouluun menoa myös aamupalan ja viikonloppuna syödään kaksi ruokaa päivässä ja lisäksi aamu-, ilta- ja välipala. Jos iltaruokaa on reilusti, otetaan sitä miehen kanssa töihin. Tytöt syövät aamupalan hoidossa, mutta me muut kotona tai mukaan otettuna.  Meillä on myös töissä ruokala, missä käyn jos oma kaappi on tyhjä. Mies syö aika paljon ravintolassa työjuttujen piikkiin. Nuo ravintolaruokailut menevät kummankin omalta tililtä, eivätkä ne näy ruokalaskussa. Aika usein eväänä minulla on kuitenkin jonkin sortin salaatti lihan kanssa töissä ja myös aamu- ja välipalan syön töissä kotoa tuotuna. Töissä syömiset eivät siis lisää ruokalaskua kuin ehkä sen 20-30e/kk.

Ruokakaupasta ostetaan satunnaisesti myös vaippoja ja muuta kulutustavaraa. Suurin osa kuitenkin haetaan Kärkkäiseltä ja ne menevät sen pussista, joka sattuu siellä kaupassa käymään. Meillä on yhteinen ruokatili, jotta kumpikin voi kaupassa käydessään maksaa sieltä ostokset. Muut ostokset menevät tosiaan vähän sen mukaan kumpi käy kaupassa, mutta yleensä minä ostan pesuaineet ja vaipat ja muut kulutustavarat.


Veikkasin ennen tutkimista, että meillä ruokaan menee noin 500-700e/kk, mikä olikin todella lähellä totuutta kun aloin kaivelemaan tuolta maksusovelluksesta tietoja meidän ostoksista. Keskiarvo kolmelta kuulta oli 600e, mitä nosti syyskuun 700e:n ruokalasku. Silloin juhlittiin lasten synttäreitä ja meillä oli myös yövieraita synttäreiden aikaan. Meille bonuksia tulee takaisin joka kuukausi noin 30-50e, riippuen vähän siitä, paljonko on joutunut tankkaamaan autoa.
Ruokalaskussa vaikkapa synttärijuhlat nostavat kuukauden yhteissummaa helposti satasella, sillä leipominen ei ole mitään kamalan edullista.


Kaupassa ostetaan aika lailla perusruokaa ja viikonloppuisin sitten esimerkiksi saunalimsaa lapsille ja karkkeja. Silloin myös yleensä syödään vähän paremmin. Varmasti tarkemmalla suunnittelulla tuosta voisi nipistää vielä vähän, mutta toisaalta ruoka ei ehkä ole se asia, mistä haluaisin säästää. Pelkästään salaatteihin ja hedelmiin menee aika iso määrä rahaa kuukaudessa. Haluan myös syödä muutakin kuin nakkeja. Vaikka ei meillä niitä kalliita lihoja juurikaan syödä vaan ihan normaalia kotiruokaa.

Säästöjä saisi helposti siitä, että kävisi kaupassa illalla, kun kahdeksan jälkeen Prismassa aletuotteiden hinnat vielä puolittuvat. Tuolloin liha ainakin olisi halpaa, mutta en millään jaksaisi mennä enää kasin maissa kauppaan. Leipää ja lihaa ostetaan pakkaseen punaisella lapuilla, koska niitä kuluu paljon. Uskoisin kuitenkin, että meidän ruokalasku on kohtuullisen maltillinen viiden hengen ruokalaskuksi. Toki jos olisin lasten kanssa kotona, saisi tuohon helposti lisätä ehkä satasen tai kaksi?

Jos tämmöiset ruokalaskuihin ja säästämiseenkin liittyvät postaukset kiinnostavat enemmänkin, niin ainakin Karina on kirjoittanut blogissaan kuinka pienentää ruokalaskua ja Nelli julkaisi juuri postauksen, missä hän kertoo heidän perheen säästöviikosta, jolloin yritetään selvitä mahdollisimman vähällä ruokakaupassa. Lisäksi tästä löydät postauksen, jossa on ohjeet säästöviikon ruokiin. Uskomattoman vähällä rahalla sai noinkin monipuolisen ruokaviikon aikaiseksi :)

Tiedättekö te paljonko teillä menee rahaa ruokaan kuukaudessa? Kuulostaako meidän summa isolta vai pieneltä muiden saman kokoisten perheiden mielestä? Mitkä ovat teidän parhaat säästövinkit ruokalaskun suhteen?

15 kommenttia:

  1. Meillä on nyt helmikuun alusta käyty ostoksilla pääsääntöisesti Prismassa. Voisin kirjoittaa vaikka tuossa kesällä/syksyllä vähän vastaavan niin voidaan vertailla kun perheet on samankokoiset. Ja luulen että ruokailutottumuksetkin aika pitkälle? Toistaiseksi ei olla pysytty tavoitteessa minkä haluaisin olevan 500€/kk mutta siihen pääsis kyllä karsimalla. Samoin en myöskään ihan kauheasti halua ruoasta nipistää ja just tästä syystä esimerkiksi meille ostetaan AINA naudan jauhelihaa vaikka on kalliimpaa (possu haisee jo aivan kamalalle). Myöskään mitään kanan paistisuikaleita en suostu syömään. Aika samoihin päästään nyt näiden vajaan parin kuukauden perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään osteta paistisuikaleita, eikä possua, yäk! :D Onkin pitänyt kysyä, että selviskö se mistä se iso summa tuli jos nyt kuitenkin alkaa olla noin lähellä meidän laskua, vaikka syötte kotona enemmän! Eikö oo kiva tuo sovellus kun pystyy seuraamaan! Voi loppukuusta vähän kattoa mitä ostaa jos alkaa näyttää siltä, että viikkotason budjetit on paukkunut rajusti yli :D

      Poista
  2. Meillä 7 hlö perhe ja kuulostaa isolta summalta kk ruokaan. Pääsääntöisesti käytetään Halpa-Hallia ruokaostoksiin kun on lähimpänä ja kaupassa käydään 1-2 krt viikko. Toki lihatuotteita ei tarvitse ostaa kuin jotain kanaa. Hirvenlihat löytyy pakkasesta. Saatan joskus tarjouksesta ostaa pakkaseen jotain eriäkin lihaa. En oo koskaan tarkemmin laskenu kuinka paljon todellisuudessa sitä rahaa pelkästään ruokaan menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liha tekee kyllä nopsaa aika paljon. Meillä syödään naudan jauhelihaa, joka maksaa sen 5-7e/rasia ja sitä menee viikossakin parhaimmillaan useampi :) Päälle sit kaikki muut lihat! :) Mut äkkiä noista perusostoksista kertyy, kun alkaa seurata. Salaatit, hedelmät, rahkat jugurtit ja muut, joista ei mitään pääruokaa saa tehtyä.

      Poista
  3. Meillä 4hengen taloudessa(2aik,2lasta,2kissaa)menee vajaa 500€ kuukaudessa ruokakauppaan. Pidän tätä vähänä summana,mitä kuulee muilta perheiltä. Toki synttärit ja muut juhlat nostaa summaa sitten. Minä käyn vain lidlissä,joskus harvoin kun tarvii jotain erikoista niin muihin kauppoihin sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli aika lailla saman verran kuin meillä, hieman vähemmän, mutta myös yksi lapsi vähemmän. Meillä ystävä juuri vertaili kun on ennen käynyt Lidlissä ja nyt Prismassa, että täällä meillä ei ole oikeaastaan eroa kummassa käy vaan ruokakassi tulee ainakin heidän tuotteillaan suunnilleen saman hintaiseksi, mutta Prismasta saa päälle tuolla summalla sen 20-40e bonusta.

      Poista
  4. Kuusi henkilöä, kolmella gluteeniton ruokavalio. Ruokaan menee arviolta 1200€ kuussa. Silti tuntuu että joka ruokailulta aikuiset jää nälkäiseksi kun lapset putsaa pöydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo gluteiiniton ruoka varmaan tekee aika ison eron verrattuna normaaliin ruokaan? Se kun on kuitenkin selvästi kalliimpaa. Ja lasten ikä myös vaikuttaa, teinit varmaan syö enemmän ku esim tuo meidän 2.5v joka tuntuu elävän pyhällä hengellä :D

      Poista
    2. Gluteeniton on kyllä kallista. Lapset on 6-12v, että kauhulla odotan niitä teinivuosia😍

      Poista
  5. Minusta kuulostaa suht kohtuulliselta summalta. Äkkiä nousee kokonaissumma, jos ostaa erikoisempia leipiä, hedelmiä ja välipalajuttuja. Perus raaka-aineilla (juurekset, kasvikset, jauhot) saa ostoskorin hinnan alas. Meillä tehdään just perusruokaa, mutta kaupan jauhelihaa en syö enkä käytä, vaan ostan suoraan tilalta. Lisäksi ostan vaan suomalaista ja mahd. mukaan luomu- ja lähituotteita. Mieluummin vähemmän mutta parempaa! Ja Suomeen nekin rahat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kyllä huomaa että jos hakee jotain muuta kuin "oikeaa ruokaa" niin kassi maksaa helposti sen 50e, eikä siitä tee vielä mitään kunnon ruokaa. Jauhelihaa on pitänytkin ostaa Rekosta, vielä en ole saanut aikaiseksi :D Ehkä jo ensi kerralla! Munia olen sieltä jo hommannut, joten pikkuhiljaa :)

      Poista
  6. Mikä on reko?:D
    Meillä myös 5 henkeä ja minä ja 2 pienintä syödään kotona myös lounas joka usein on puuro, tai eilistä ruokaa. Meillä menee varmaan 600e kuussa ruokaan..pitäisikin pistää ylös ihan huviksi!
    Mua ärsyttää se että mitä terveellisemmin syöt niin sitä kalliimmaksi tulee, tarkoitan kasviksia, vihanneksia, luomua jne. Ja herkut on toinen josta tulee helposti iso summa! Sekin ärsyttää että esim eineslihapullat (jotka on YÖK, ei ikinä osteta) maksaa 1e ja kun itse teet niin summa moninkertaistuu...että miksi sen terveellisemmän pitää olla kalliimpaa? Kyllä kai siinä kansnsairaudet kukkii kun mieluummin ostetaan kaljaa ja lenkkimakkaraa, nakkia ja eineksiä kun ne on edullisempia.... ei sillä etteikö makkara ja nakkiruoat olisi silloin tällöin ok! Tiedät mitä tarkoitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reko on sellainen lähiruokarinki, josta voi käydä ostaan eri lähituottajien tuotteita :)

      Tuo on ihan totta, että kaikki terveellinen maksaa! Hedelmät, marinoimaton liha jne ja tosiaan ne herkut. 20e menee ja et mitään saanut ku vähän karkkia tai muuta vastaavaa. Ja tosiaan jos jauheliha maksaa vitosen ja makkara euron niin onhan siinä iso ero! Meillä makkaraa syödään noin kerran viikossa tai parissa juurikin sen halpuuden takia :D Makkarakeitolle ei jää juurikaan hintaa kun se makkarapaketti maksaa viidesosan jauhelihasta ja sama kattilallinen niistä tulee.

      Poista
  7. Nää on niin mielenkiintoisia! 😍 toi on kyllä niin totta, että hedelmiin ja vihanneksiin menee tosi paljon rahaa!

    Kiva postaus! Ja kiitos linkittämisestä! 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä! Mää rakastan ruokalistapostauksia joten kiva oli lukea teidän viikon ruuista! :) Luonnoksissa odottelee meiltäkin ruokavinkkijuttuja kunhan saan tehtyä loppuun.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...