| NauravaNappi: heinäkuuta 2018

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Krkan kansallispuisto

Varmasti Kroatian lomamme yksi mieleenpainuvimmista kohteista oli Krkan kansallispuisto. Aluksi mietimme sinne menemistä bussilla, mutta laskeskelimme, että bussimatkoihin lauttoineen menisi viisi-kuusi tuntia, joten hylkäsimme sen ajatuksen.  Paluumatkalla olisi nimittäin pitänyt tulla Splitin kautta jonne oli hieman pidempi matka ja sieltä vielä takaisin omaan kaupunkiimme. Lisäksi lautta lähti vain tunnin välein, joten jos bussi olisi perillä vaikka muutamia minuutteja lautan lähdön jälkeen, olisi edessä tunnin odotus. Seuraavaksi katselimme valmiita matkoja ja auton vuokrausta, mutta ensimmäinen maksoi 25e per pää ja lisäksi olisi pitänyt vielä aamuin illoin matkustaa ensin Splitiin, mistä matkat lähtivät. Autojakin olisimme joutuneet ottamaan kaksi tai yhden kalliin tila-auton ja itse ajaminen tuolla jännitti. Tai ei oikeastaan se ajaminen vaan se, että jos joutuu kolariin tai autofirma löytyy autosta muka jonkun meidän aiheuttaman naarmun ja laskuttaa meiltä kulut. Noitakin tarinoita valitettavasti luin.


Loppupeleissä asuntomme vuokraaja ratkaisi tilanteen ja hänen tuttunsa vei meidät sinne ja haki sovittuun kellonaikaan takaisin. Ei turhaa reissaamista mihinkään, kunhan vaan aamulla hyppäsimme autoon asunnon pihalta ja iltapäivällä takaisin. Ihan ongelmitta automatka ei mennyt, sillä Aavalle tuli ensimmäistä kertaa elämässään autossa matkapahoinvointia! Vajaan tunnin matkan jännitin, että saanko oksennukset päälleni. Onneksi meiltä löytyi repusta pussi, jota pidin koko automatkan varalta Aavan sylissä avoinna. Tulomatkalla hoksasimme sitten laittaa Aavan eteen istumaan ja Aava nukahtikin, joten tullessa vältyimme huonoilta oloilta. Varmaan tuo mutkainen ja mäkinen tie sekä pakettiauton viimeisessä penkkirivissä istuminen aiheutti tuon huonon olon.


Kansallispuistoon pääsee Skradinin kaupungista, josta lähtee tunnin välein laiva puistoon. Ilmeisesti sesongin huippuna heinäkuusta (?) lähtien menee myös bussikuljetus, koska väkeä on niin paljon, että halukkaat eivät mahdu laivaan. Nytkin takaisin tullessa kaikki jonossa olleet eivät mahtuneet yhteen kyytiin ja seuraavaa pitikin odotella se tunti taas. Tosin meitä vastaan tuli toinen samanlainen laiva, joten olisivatko lisänneet toisen vuoron kun väkeä riitti. En kyllä yhtään jäänyt kaipaamaan sitä bussimatkaa kapeaa vuoristotietä pitkin, jossa kaksi autoa eivät lukemani mukaan mahdu rinnakkain!


Pääsyliput puistoon maksoivat minulta, mieheltä ja Veetiltä yhteensä noin 40e. Alle seitsemänvuotiaat olivat ilmaisia. Hintatiedot voit tarkistaa täältä. Katsoin, että heinäkuussa tuo hinta melkein tuplaantuu. Nyt oli muutenkin ihan ok aika käydä tuolla, kun paikka ei ollut ihan ylikansoitettu ja siellä mahtui vielä kulkemaankin ilman valtavaa letkaa. Lapsille tietenkin jo venematka tuonne oli kokemus, kun ei olla paljon veneessä oltu!



Alueelle mentäessä ensin oli vastassa vessat (varaa kolikoita mukaan!) ja pienen matkan päässä oli heti ensimmäisenä päänähtävyys eli ne suurimmat vesiputoukset. Niiden alajuoksun ympärille oli perustettu ravintola ja myyntikojuja ja ihmiset tulivat tuonne viettämään aikaa ja uimaan putousten alapuolelle. Lasten kanssa ei menty uimaan, koska pohja oli todella kivinen ja liukas, mutta miehet kävivät kierroksen päätteeksi pulahtamassa. Oli ollut kylmää vettä!


Kun lähdettiin kierrokselle, ei tuolla paljoa ollut väkeä, mutta palatessamme se nurmikkoalue tuolla oli ihan täynnä ihmisiä! Siitä sai hieman esimakua siis siitä millaista tuolla on koko ajan pahimpaan ruuhka-aikaan.

Isoin putous eli tuo heti ensimmäisenä vastaan tuleva Skradinski Buk oli kyllä vaikuttava näky. Varsinkin kun en aiemmin ole nähnyt luonnossa ollenkaan vesiputouksia. Nyt kun väkeä oli vähemmän, pystyi pysähtyä ottamaan kuviakin ilman, että jäi jonon tukoksi.


Tosi onnistuneita nämä meidän perhekuvat....
Tästä selfiestä saa paremmin käsityksen putouksista kokonaisuudessaan ja siitä, minkä kokoinen tuo vesialue putousten alla on.


Puistossa oli kuitenkin paljon muutakin nähtävää kuin nuo isot putoukset. Joka puolella puistoa oli uskomattoman kaunista luontoa. Polku oli pääosin helppokulkuista, mutta välillä oli portaita ja epätasaista  maata. Otettiin varalta Tula mukaan, jos Viia ei haluaisi kävellä ja välillä olikin helpompi nakata se tuonne kyytiin. Matka on kuitenkin vain reilut kolme kilometriä, joten tuon ikäinen jaksaa sen hyvin kävellä itsekin. Ystävienkin kolmevuotias käveli reippaasti koko matkan.


Joillakin huomasin tuolla rattaita mukana, mutta aika epäkätevät ne minusta olisivat olleet tuossa maastossa. Tosin oli siellä joku nainen myös kymmenen sentin korkkarit jalassa, joka ei myöskään olisi ehkä ollut oma valintani luontokohteeseen :) Pyörätuolille oli joku oma reitti, en tiedä kiersikö se koko puistoa vai osan vain, mutta johonkin ainakin pääsee myös sen kanssa!



Reitin varrella oli tällaisia näköalapisteitä, mistä pääsi ottamaan kuvia ja näkemään paremmin laajalta alueelta puistoa. Tässä kuvassa näkyy se ensimmäinen siltä, missä kuvasimme noita vesiputouksia. Korkeuseroa tulee siis tuollakin jonkin verran.



Nähtävää oli niin paljon, että voisin ladata tähän satoja kuvia puistosta, eikä se silti kertoisi totuutta sen kauneudesta.






Alueella oli myös vanha mylly, jonka sisälle pääsi tutustumaan ja siellä itse asiassa oli myllynkivet jauhamassa jauhoa! Välillä oli matkamuistomyymälöitä sekä erilaisia pieniä herkkuja myyviä kojuja, jos nälkä sattuisi yllättämään. Meillä oli matkassa eväät, jotka söimme kierroksen jälkeen lasten kanssa sillä aikaa kun miehet pulahtivat veteen. Lisäksi ostettiin kojuista jätskiä ja ennen reittiä pannarit.




Suosittelen tätä kohdetta ehdottomasti, jos olette menossa Kroatiaan! On joka pennin arvoinen paikka ja ilman lapsia olisin mielelläni käynyt tuolla pidempäänkin vaeltelemassa.  Ehkä joskus pääsen sinne Kroatian isompaan puistoon Plitviceen, joka näyttää kuvissa vähintääkin yhtä mahtavalta kuin tämä!

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Marjan kukkula Splitissä

Marjanin niemimaa on Spilitin kaupungin yhteydessä oleva iso viheralue, joka on paikallisten suosiossa. Nyt jälkikäteen en ihmettele yhtään, vaikka itse näinkin siitä vain todella pienen palan kun kiipesimme yhtenä päivänä Marjanin kukkulalle, joka nousee 178m:n korkeuteen. Kukkulalta oli upeat näkymät yli Splitin kaupungin. Olimme yrittäneet etukäteen googletella, että pääseekö ylös asti rattaiden kanssa ja aika vähän löytyi mitään vastauksia. Jostakin löysimme pienen tekstin, että pyörätuolilla pääsisi jotakin kautta, joten päättelimme, että rattaillakin täytyy päästä. Varalta otimme mukaan Tulan, että jos reittiä ei löydy niin jätetään rattaat kahvilaan ja kävellään ilman niitä ylös.

Lähdimme siis seikkailumielellä koko porukan kanssa etsimään tuota reittiä kukkulalle. Kartasta tuumailtiin oikeaa kohtaa ja paikallisten avustuksella löydetiinkin lopulta tie, jota pitkin pääsisimme rattailla huipulle asti.


Piti ihan varta vasten napata kuva osoitekyltistä, sillä tuo kyltin katu on se, jota pitkin kävelemällä yläkämeen, pääsee pisteeseen, josta pääsee rattaiden kanssa laelle asti.

 

Sitten bongattiinkin juna, joka vie perille asti ilman kävelyn vaivaa ja ei se junakaan taida portaita pitkin kiivetä... Haluttiin kuitenkin mennä kävellen ja rattaat junassa olisikin ollut ehkä hieman mahdoton yhtälö.


Kiipeäminen alkaa ensin pienellä ylämäellä, jonka päässä on ensimmäinen näköalatasanne sekä pieni ravintola, jossa on myös vessa. Tuossa ihmiset näyttivät parveilevan ja mikäpä siinä oli nauttiessa juotavaa tällaisissa maisemissa!




 Tuosta näköalatasanteen perältä lähti se tie, mitä pitkin pääsi rattaiden kanssa ja se näkyy hyvin noissa alemmissa kuvissa. Ensin oli tuollaista ihan asvalttia ja sitten reitti vaihtui puiseksi poluksi. Lopussa mentiin ihan soratieta, jota pitkin myös linja-autot ja tuo juna kulkivat. Aika huikeat urheilumaastot olisi ollut tuolla kukkulalla...



Sinänsä matka huipulle ei ollut mahdottoman pitkä, ehkä muutamia kilometrejä? Jatkuva nousu tekee siitä toki rankan. Aava käveli muutoin ylös asti, mutta välillä pääsi Viian rattaisiin lepuuttamaan jalkoja ja Viia tuli siksi aikaa reppuun. Aava käveli muutenkin koko reissun todella reippaasti! Muutamia kertoja meni rattaisiin hetkeksi, kun oltiin kävelty tosi pitkiä aikoja. Toisaalta ei kyllä ollut oikein mahdollisuuttakaan muuhun kuin kävelyyn, koska Viia kuitenkin tarvitsi pääsääntöisesti rattaat. Tosin Viia puolestaan ei millään malttaisi istua rattaissa vaan mieluiten aina kävelisi joka paikkaan!


Huipulla oli muuten myös vessat! Tai oikeastaan sellaiset festareiden bajamajat :D Tämä vessatieto on monelle oleellinen, joka lasten kanssa matkustaa kun se hätä voi tulla missä ja milloin vain.


Maisemat näköalapaikalta ihan kukkulan huipulta kyllä kruunasivat kiipeämisen ja ehdottomasti kannatti tuon näkymän vuoksi vähän hikoillakin.



Kukkulan laella oli tuollainen iso tasanne, mistä näki joka puolelle ympärille ja todella pitkälle!





Meille sattui säiden puolesta hyvä tuuri kun päivä oli puolipilvinen, eikä niin kuuma kuin olisi voinut olla. Aamulla ripotteli vähän vettä, mutta se loppui heti kun bussi saapui Splitiin. Vesisade olisi kyllä voinut tehdä ihan terää kiipeämisen keskellä, koska olihan se hikistä, vaikka ei aurinko täydeltä terältä porottanutkaan. Alaspäin tultaessa lapset pääsivät vielä puistoon leikkimään. Eipä olla noin hauskalla paikalla olevassa puistossa ennen oltukaan!


Tuolla on ainakin ennen ollut eläintarha, mutta ilmeisesti se on lopetettu ja mitä itse netistä luin, niin ihan hyvä niin. Olot eläimillä eivä olleet olleet mitkään maailman parhaat.



Nyt kiipeämisen jälkeen voimme todeta, että kannattaa kyllä lähteä myös lasten kanssa tuonne, vaikka nousua aika paljon onkin. Varsinkin jos lapsi on yhtään tottunut kävelemään (jos ei ole enää ratasikäinen). Yllättävän hyvin ne lapsetkin jaksavat kun on jotain vähän erikoisempaa mitä katsella samalla. Ja ainahan sitä voi hetkeksi mennä huilaamaan vaikka aikuisen olkapäille tai reppuselkään, jos kestävyys loppuu. Täysillähän ei ole pakko vetää :)






Toivottavasti tästä postauksesta oli apua, jos olet suunnitellut käyntiä tuolla Marjan kukkulalla juurikin lasten sekä rattaiden kanssa!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Bodvattnet runt lasten kanssa

Pari viikkoa sitten kävimme kahden yön minilomalla Vaasassa tarkoituksena kiertää Bodvattnetin luontopolku. Mietimme mm. Hossan ja tämän välillä, mutta päädyimme kuitenkin Vaasaan, koska siellä oli muutakin tekemistä ja samalla reissulla poikkesimme myös kyläilemässä miehen työkaverin perheen luona.

Vaasassa, Raippaluodon saaristossa on Suomen ainut Unescon luonnonperintökohde ja siksi halusimme käydä siellä. Lisää tuosta alueesta voit lukea esimerkiksi täältä  . Tuolla menee useita reittejä, mutta me halusille jonkun lyhyen reitin lasten kanssa kuljettavaksi. Samalla reissulla tuli yhdistettya myös Raippaluodon sillan näkeminen, koska en ole koskaan mielestäni nähnyt sitä! Raippaluoto oli muutenkin kaunista aluetta vanhoine taloineen.


Luontopolku lähti Svedjehamnista, joka sijaitsi noin parikymmentä kilometriä eteenpäin Raippaluodon sillasta. Tuolla oli vanha kalasatama, jossa sijaitsi kiva kahvila. Yllätyksenä tuli, että alueella oli maksullinen parkkeeraus, eikä meillä tietenkään ollut kolikoita! Seteli sattui onneksi löytymään ja sen sai rikottua kahvilassa. Lopulta ilmeni, että parkkiautomaatti olikin rikki eikä maksua tarvinnut jättää. Olisikohan se maksu ollut parin euron luokkaa koko päivältä, tiedoksi muille sinne menijöille.

Ihan reitin alussa oli valokuvanäyttely, johon käytiin pikaisesti myös tutustumassa. Hienoja luontokuvia oli esillä!


Jos haluaa käydä pelkästään näköalatornilla, oli sinne alle kilometrin matka tuosta lähtöpisteestä. Meidän reitillämme se osui sinne matkan loppupäähän.




Luontopolun varrella luonto oli vaihtelevaa. Välillä kuljettiin keskellä metsää, välillä rannikolla, välillä kivikolla. Sen vuoksi tuo olikin ihan hauska reitti kun pienellä matkalla oli niin useanlaista maastoa ja meri elementtinä vieressä tietenkin se itseäni kiinnostava. Tuolla meri tuoksuikin heti niin hyväll. Kuin kotiin olisi tullut!


Matka kulki vanhojen venesatamien kautta. Alueella on kyllä kohonnut maa niin paljon, että enää ei paljoa tuosta kalastettaisi kun alue oli pienien saarelmien peitossa ja rannikolla oli karjaa laiduntamassa.


Tuolla kulkiessa tuli myös vähän sellainen paluu menneisyyteen-fiilis. Kuin olisi itse elänyt jotain aikaa kauan sitten kun tuolla verkkojen ja vajojen vieressä kuljeskeli.




Osan matkaa käveltiin tietä pitkin, osassa reittiä oli ihan pitkospuita ja osassa jopa tällaista kunnon kivikkopolkua. Ei kuitenkaan minusta miltään osin liian haastava pienillekään lapsille tuo reitti. Loppumatkasta tosin otettiin Viia reppuun, kun tehtiinkin aiottua pidempi reitti. Kierroksen loppupäässä oli makkaranpaistopaikka, mutta koska oli metsäpalovaroitus päällä, niin meille jäi hieman epäselväksi, että olisiko sitä saanut käyttää. Jatkoimme siis hieman pidemmälle ja kävimme pienen edestakaisen matkan eräälle laavulla ja takaisin. Matkaa kertyi tästä lisää reilut kolmisen kilometriä, joten kokonaisuudessaan kävelimme ehkä seitsemisen kilometriä. Ihan hyvä, että poikettiin sillä laavu oli tosi kivalla paikalla! Alkuperäinen reitti oli jotain 3-4km.


Laavu ja erillinen nuotiopaikka jäi vähän tuollaiseen niemekkeeseen merenrantaan. Tuonne pääsi myös vaikka kajakilla ja sinne tulikin pari naista meriteitse.



Onneksi tuonne tulipaikalle sattui toinen pariskunta meidän lisäksi, sillä tajuttiin ehkä puoli kilometriä ennen määränpäätä, että tulitikut ovat minun laukun taskussa autossa. Lapset olivat jo ihan nälkää näkemässä tuossa vaiheessa, joten ilman tulta olisi varmaan sitten syöty kylmää makkaraa! Grillattiin Veetin kanssa Saarioisten grillipizzaa eli tuttavallisemmin roiskeläppää kun me ei oikein enää makkarasta sytytä. Yllättävän hyvä grilliruoka jos vaan sattuu nuotiolla olemaan ritilä. Muilla oli sitten makkaraa mukana. Raippaluodossa oli muuten kauppa, että ei tarvinut maalta asti raahata lämpimässä autossa eväitä mukana tuonne!


Olipa myös mielenkiintoinen huussireissu tuolla retkipaikalla. Bongasimme vessan vähän matkan päästä laavusta ja ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja välttää puskapissan aiheuttamat sääskenkupat. Huussiin istuutuessani huomasin oven suussa ampparin ja yritin aukoa ovea, että se tajuaisi mennä pois. Siinä vaiheessa huomasin, että se ei ollutkaan yksin vessassa vaan oven yläpuolella/vieressä oli ampiaispesä, joka kuhisi amppareita! Tuli hieman kiire vetäistä housut jalkaan ja juosta vessasta ulos. Ilmeisesti olivat kuitenkin tottuneet vierailijoihin, koska eivät ärsyyntyneet yhtään heidän rauhan häiritsemisestä.


Etukäteen vähän jännitettiin, että millainen keli meille sattuu. Vesisateessa patikointi ei kamalasti ajatuksena houkuttanut. Saatiin kuitenkin sellainen suhteellisen lämmin keli, että välissä oli ihan kuuma ja välissä tuulen takia kaivettiin lapsille hupparit päälle.

Pakollinen pitkospuukuva
Syötiin myös kesän ensimmäiset mustikat tuolla jo kaksi viikkoa sitten! Isoja mollukoita löytyi aurinkoisilta paikoilta jo tuolloin, kun täällä ei vielä silloin marjat sinertäneet yhtään.


Ryhmä rämä



Pitkän kävelun kruunasi reitin loppupäässä oleva Saltkaretin näköalatorni! Hienon näköinen rakennus ja näin korkeanpaikankammoisena uskalsin jopa kiivetä torniin kun portaat olivat hyvä ja reunoilla verkot, että kaiteen yli ei päässyt tippumaan. Niin kuin nyt olisin tippumassa, mutta eihän se korkeanpaikankammo sitä tajua.



Hienosti näkyi rannikko tuolta tornista ja joka suunnassa kyllä näkyi tuo maan kohoaminen selvästi. Kaiken kaikkiaan Bodvattnet runt oli tosi mukava ja erilainen vaellusreitti verrattuna niihin mitä ollaan aiemmin käyty.




Oletteko käyneet tutustumassa Vaasan luontoon?

Ps. edellisen postauksen Elloksen huippuale oli saanut jatkoa ja se loppuukin vasta 30.7., että jos et ehtinyt vielä edellisellä kerralla ostaa niin nyt on vielä mahdollisuus :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...