| NauravaNappi: Bataattipizza

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Bataattipizza

Puhuttiin työkaverin kanssa muutama viikko sitten kukkakaalipitsasta. Itse en tykkää kukkakaalista yhtään ja samalla muistin, että viime syksynä kokeilin Pirkan ruokalehdestä inspiroituneena bataattipitsaa. Pitsan pohja on siis tehty nimensä mukaisesti ohuista bataattiviipaleista. Alkuperäisen ohjeen näet tästä. Ohjeesta poiketen en tehnyt tästä kasvisversiota, vaan käytin normaaleja täytteitä; naudan jauhelihaa, paprikaa, sipulia ja lehtikaalta sekä juustoa. Tämä olikin hautautunut luonnoksiin ja ajattelin sen sieltä kaivaa, jos joku muukin haluaa testata vähän kevennettyä tai jauhotonta versiota.


Olin unohtanut tyystin koko pizzan ja nyt olen tästä innostuneena tehnyt sitä jo pari kertaa lyheyn ajan sisään! Tuollainen ohut paistettu bataatti maistuu hyvältä, kuten myös se muutaman vuoden takainen bataattiviipale leivänpaahtimessakin. Tosin meidän paahtimellä sitä sai paahtaa niin kauan, että ehti melkein jo kuolla nälkään ennen kuin "leipä" oli valmista. Lapsille olen suosiolla tehnyt normaalin pohjan, koska eivät oikein bataatista välitä.  Eilen viimeksi tehtiin tätä ja olihan se hyvää! Nyt päällä oli melkein samat täytteet eli jauhelia, sipuli, paprika ja fetajuusto. Juustoraasteen olen aina levittänyt tuohon bataattien päälle niin se sitoo noita viipaleita kivasti yhteen.


Onko bataattipizza teille jo tuttu juttu vai meneekö kenties kokeilulistalle?

4 kommenttia:

  1. Kokeiluun menee! Siitä huolimatta etten ole bataattia koskaan edes maistanut. Tuleepahan sitten maistettua.

    VastaaPoista
  2. Menee kyllä testiin! Olen vähentänyt viljoja ruokavaliosta joten tällainen jauhoton versio kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  3. No semmoiseen tämä on kyllä just nappivalinta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...