| NauravaNappi: Sotka Artic kulmasohva

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Sotka Artic kulmasohva

Ihanaa sunnuntaita! Mitäs teidän viikonloppuun on kuulunut? Me kotiuduimme perjantaina Oulusta sopeutumisvalmennuskurssilta ja tytöt ovat vuorotellen olleet kuumeessa. Viikko piti sisällään sen verran painavampaa asiaa, joten ajattelin tänään blogin puolella keskittyä enemmän hömppään :)

Viisi vuotta sitten muuttaessamme nykyiseen kotiimme, ostimme sellaisen sohvan, jonka oli tarkoitus olla meillä pikkulapsi aika. Olisin jo silloin halunnut vaalean sohvan, mutta tajusin, että se ei ehkä olisi kaikista järkevin valinta vauvaperheeseen. Ja sen silloisen vauvan jälkeen syntyi vielä toinen vauva, joten sohvan hankinta vain lykkääntyi. Nyt kun Viia on kolme vuotta, saimme aikaiseksi vihdoin ostaa uuden sohvan!


Pitkään tutkin eri vaihtoehtoja netissä ja selailin, millaisen sohvan haluaisin. Toiveissa oli hieman vanhempaa kevyemmän oloinen sohva, joka olisi kuitenkin iso ja divaanimallinen. Vanha sohva pysyi hyvänä niin kauan, kunnes lapset kasvoivat ja alkoivat rymyämään siinä, jolloin se alkoi nyppääntyä. Nukkaleikkuri onneksi pelasti tilannetta kun sitä muisti käyttää. Yksi toive uuden sohvan suhteen olikin hyvin kulutusta kestävä kangas.


Huomasin vain sohvan valinnassa tulleeni taas sen saman ongelman eteen, minkä kohtaan usein muissakin hankinnoissa. Ne tuotteet, mitkä silmääni näyttävät hyvältä, ovat yleensä varustettu ihan liian isolla hintalapulla. Ulkonäöllisesti olin ihastunut Sotkan Artic-sarjaan, mistä olin lukenut paljon hyviä kokemuksia Facebookin sisustusryhmistä. Tuo sohva tarjosi mahdollisuuden koota mieleinen yhdistelmä erilaisista tarjolla olevista palasista. Kun sattumalta bongasin keväällä mainoksen, että Sotkassa oli kaikki sohvat -40% alessa, niin hurautin paikan päälle katsomaan näitä. Tykästyin malliin ja kankaaseen ja ominaisuudetkin olivat sellaiset, että sama päällinen kestäisi julkisen tilankin kulutusta. Illemmalla kävimme vielä miehen kanssa yhdessä toteamassa, että tämä otetaan ja kaupat tehtiin.


Kesäkuussa sitten saimme kotiimme tuon uuden sohvan ja vanhakin saatiin samana päivänä myytyä pois alta. Tykkään tästä uudesta sohvasta tosi paljon! Se on ulkonäöllisesti juuri sitä, mitä olin hakenut ja värikin on hyvä. Pinta ei ole aivan tasaisen harmaa, joten likakaan ei ehkä näy niin helposti. Sumutettiin tähän myös se aine, että sohva hylkii likaa eikä ime vaikka niitä kaatuneita juomia sisäänsä.


Yksi ainut miinus sohvassa on se, että syvyyttä on himpun verran vähemmän kuin vanhassa sohvassa, joten tässä ei mahtu yhtä aikaa pötköttelemään kahta ihmistä vierekkäin, kuten vanhassa mahtui :)



Nyt sitten pitäisi löytää joku nätti matto, mutta vielä ei ole oikein mieleistä löytynyt tai sitten tosiaan on se hinta ollut esteenä. Linie desiginin matot ovat silmää miellyttäviä, mutta olen silti vielä yrittänyt etsiä jotain muuta vaihtoehtoja. Kokona kuitenkin saisi olla se 2x3m ja tuota kokoa tuntuu olevan liian vähän myynnissä juuri niistä matoista, joihin olen ihastunut. Joten jatketaan sen suhteen etsintää!

Nyt odottelen, että Viia heräilee ja sitten lähdemme varmaan koko perheellä jonnekin retkeilemään, kun ulkona on niin kaunis syyssää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti