torstai 20. joulukuuta 2018

Helppo piparikranssi


Meillä lapset perinteisesti leipovat joulun ensimmäiset piparit mummun kanssa itsenäisyyspäivänä, mutta tänä vuonna leivottiin toinen satsi tyttöjen kanssa ihan kaupan taikinasta. Innostuin leipomisesta, koska halusin kokeilla tehdä piparikransseja muutenkin koristella pipareita pikeerillä.


Leivottiinkin valtava läjä pipareita tyttöjen kanssa ja hyvän tovin niitä sitten kuorruttelin. Ja onhan ne kuorrutetut piparit myös paremman makuisiakin eivätkä pelkästään kivemman näköisiä. Tytöiltä jäi koristelu välistä, kun heidän piparinsa hupenivat pelliltä ennen kuin ehtivät koristelupuuhiin asti.


Tytöt pyysivätkin, että voitaisiinko vielä hommata piparitaikinaa, että saisivat nyt sitten vielä toisen satsin koristeltavaksi asti. Eilen käytiin kaupassa, mutta sinne unohtui taikina, joten teinkin sitä sitten itse yhden satsin jääkaappiin! Hoksasin, että tarvikkeet löytyi omasta takaa, joten eikun keittelemään sairaspäivän kunniaksi. Illalla tai huomenna sitten leivotaan vikat piparit.



Tein kaksi eri pikeeriä; toisen vähän vahvemman ja toisen ohuemman isojen pintojen koristelua varten. Olen tosi vähän koristellut mitään pikeerillä, mikä kyllä näkyy myös lopputuloksessa. Pitäisi ehkä myös hommata sellainen tosi pienireikäinen tylla. Nyt jouduin käyttämään minigrip-pussia, enkä ollut oikein tyytyväinen siihen. Mulla on jossain (hukassa) valmiinakin se tylla, mutta tähän hätään sitä ei löytynyt.


Kokosin näistä koristelluista pipareista sitten pari kranssia. Tuon kranssin tein niin, että isompi ympyrä on leikattu taikinakulhoa muottina käyttäen ja pienempi Iittalan kastehelmi jälkiruokamaljalla. Piparit voisi varmaan kiinnittää hyvin myös pikeerillä, mutta pelasin varman päälle ja ostin kaupasta ihan elintarvikeliimaa, kun sen hinta oli alle pari euroa.


Kransseja tein pari erilaista ja toisen annoinkin ystäväperheelle joulumuistamiseksi. Itsellä vähän vaan paikka hakusessa meidän omalle kranssille. Olisi kiva laittaa se hetkeksi roikkumaan jonnekin ennen syöntiä.



Jos on vaikea keksiä vuodesta toiseen joulumuistamisia ihmisille, niin nämä varmasti toimivat siinä ja veikkaan, että kovinkaan moni ei vielä tällaista ole aiempina jouluina ehtinyt saada! Eipähän jää kaapin perälle pölyttymään, kun voi pistellä vaikka siltä seisomalta poskeen, kun lahjantuojan selkä katoaa oviaukosta!





2 kommenttia:

  1. Kaikenlainen leipominen tuo joulutunnelmaa. Sinulla on innokkat apulaiset. Syötävä joulumuistaminen kätevää, nättiä katsella ja sitten vain parempiin suihin. Itsekin leivon paljon jouluksi, perheen nuoretkin saavat varsinkin pikkuleipiä, isoissa kupeissa, ja hedelmäkakut ystäville ovat jo traditio, voi laittaa etukäteen. Jouluiloa. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä vähän liiankin innokkaat, kun joskus haluaisi tehdä yksin jotain :D Samaa mieltä, että syötävä joulumuistaminen on kätevää! Ollaan tehty aikaisemmin keksejä, paholaisenhilloa, sokeroituja pähkinöitä jne :) Oma äiti tuo meille aina ison purkin erilaisia pikkuleipiä! OMat suosikit niistä ovat kauralastut, ne kuuluivat aina lapsuuden jouluihinkin :) Jouluiloa sinullekin!

      Poista