tiistai 8. tammikuuta 2019

Neljän viikon ruokalistat

Julkaisin eilen Instagramissa kuvan, jossa listasin meidän tulevien viikkojen ruokia ja kyselin seuraajien suosikkiruokia. Sainkin niitä niin reippaasti, että keräsin niistä neljän viikon ruokalistan! Tulostin netistä tuollaisen ilmaisen pohjan, johon mahtuu aina yhden viikon ruokalista yhteen laatikkoon ja vieressä on vielä lista ostettavia tarvikkeita varten. Näitä pohjia löytyy lukuisia Pinterestistä tai googlesta esimerkiksi hakusanalla "Free printable weekly meal planner".

Itse tein niin, että laitan tuohon ostoslistaan vain ne erikoisemmat raaka-aineet, mistä tiedän jo valmiiksi, että niitä ei kaapista löydy. Perusaineet, kuten pastat ja riisit täydennetään kuitenkin viikottain niin niitä en tuohon laita. Nämä tarvikkeet siirrän sitten jossain vaiheessa puhelimen ostoslistasovellukseen, jonka esittelin aiemmin täällä.  On muuten superkätevä sovellus!


Tällaiset ruuat laitoin listaan meille seuraavaksi neljäksi viikoksi. Meillä listat ovat aika joustavia ja vaihdellaan ruokia jos sattuu tekemään mieli jotain muuta tai ei jääkään aikaa kokkailuun niin paljon kuin oli ajatellut. Kuitenkin tuossa on hyvä pohja, mistä valita ruokia kun ei keksi "yhtään mitään" syömistä. Viikonlopuille olen valinnut niitä ehkä vähän työläämpiä ruokia, mitä ei arjessa välttämättä ehdi tehdä. Tosin huomasin, että kala jäi kyllä tosi vähälle näissä listoissa, joten sitä ehkä joutuu johonkin väliin lisäämään. Huomiona myös se, että tässä on vain yksi ruoka/päivä, koska meillä kaikki syövät toisen ruuan hoidossa/koulussa/töissä.

Viikko 1
Nakkikeitto
Perunamuusi+kanan filee (tee reilusti muusia, että jää seuraavalle päivälle!)
Jauhelihaperunamuusilaatikko
Pinaattikeitto+muna
Lämppärileivät (esim ketsuppi+tonnikala+raejuusto+juusto)
Pad thai (tällä ohjeella) 
Lasagne

Viikko 2

Lihapullat+itse tehdyt lohkot (tai pakaste)
Bataattikeitto+paistettu pekoni/raejuusto
Pestopasta (spagettia, vihreää pestoa ja kanaa) 
Pastasalaatti
Tortilla
Koskenlaskija uunisei+muusi
Uuniperunat + lihalisuke jos haluaa
Pasta carbonara pakastetun joulukinkun jämistä
 


Viikko 3

Possua Hoisinkastikkeessa (possusuikaleita, hoisin-kastiketta ja kasviksia maun mukaan+riisi)
Fetapasta (keitä pasta, murusta sekaan fetaa ja lisää liha, esim kana)
Uunijuurekset+jauhelihapihvit
Avokadopasta
Ranskikset+makkara
Cannellonit

Viikko 4

Jauhelihakeitto
Broilerinkoivet uunissa riisin ja hernemaissipaprikan kanssa
Linssikeitto kookosmaidolla
Itse tehdyt hampparit
Chop suey 
Uunilohi+muusi

Listassa on aika paljon sellaisia ei niin perinteisiä arkiruokia, mutta koska sain Instassa niin valtavasti hyviä ideoita, en malttanut olla ymppäämättä niitä samoihin listoihin pienen ajan sisään. Meillä ruokia rajoittaa jonkin verran se, että Veeti ei syö oikeastaan mitään kastikkeita ja monet muutkin ruuat tuntuvat suussa pahalta. Tosin monesti otetaan sitten Veetille esim lihaa sivuun ennen kastikkeen tekemistä ja tässäkään listalla ei kyllä juurikaan kastikkeita ole. Meillä lapset kuitenkin tykkäävät juurikin niistä vähän erikoisimmistakin ruuista, kuten Pad thaista (yksi Veetin lemppari) ja Vietnamilaisesta lihapullakeitosta. Sitten esim jauhelihapihvit voi olla ihan yök :) Meillä ei kuitenkaan tehdä ruokaa pelkästään lapsille, joten tehdään sellaista ruokaa mistä edes osa perheestä tykkää, eikä mennä aina lasten ehdoilla. Hoidossa kuitenkin syövät yleensä hyvällä ruokahalulla, joten ei haittaa, vaikka iltaruokaa ei menisikään isoja määriä. Kannattaa siis rohkeasti maistattaa lapsilla myös vähän niitä oudompiakin ruokia eikä tehdä aina sitä tuttua ja turvallista, perinteisempää ruokaa.

Tämän viikon ruokalistalla meillä oli Possunpihvejä lohkoperunoiden kera, hernekeittoa, makaroonilaatikkoa, pitaleipiä tai tortilloita ja viikonlopun ruuat on vielä auki. Veeti lopetti myös iltsan ja syö nyt välipalan kotona koulun jälkeen. Ajattelin, että pitäisi varmaan välistä tehdä valmiita välipaloja, jos haluaisi, että se koostuisi muustakin kuin muroista! Listasinkin itselleni ylös myös välipala/iltapalavinkkejä ja nämä ainakin tulivat listalle:

Puuro+marjat
Smoothiet
Banaanilätyt
Murot/muroke
Jugu ja mysli
Hedelmäsalaatti
Juurespalat
Marja/hedelmärahka
Leipä

Toivottavasti näistä löytyy teillekin jotain kivoja, uusia ruokia! Itse toivon, että joku näistä uusista ruuista löytäisi meidän ruokavalioon säännöllisesti ja olisi sellainen positiivinen yllättäjä! Veikkaan, että ainakin tuo fetapasta jää ruokavalioon, koska siinä ei ole kastiketta vaan ne fetat murustetaan pastan sekaan ja lisätään mukaan vaikka kana. Voisin kuvitella, että lapset tykkäisivät tuosta, koska pestopasta on yksi lemppareista.

Ps. Jos ruokajutut kiinnostavat, niin olen aiemminkin kirjoitellut meidän ruuista ja ruokavinkkejä löydät tästä ja toisen kolmen viikon ruokalistan täältä.

15 kommenttia:

  1. Kiva idea!Joskus kyllä tosiaan lyö ihan tyhjää, kun miettii päivän ruokaa ja tämmöisellä listalla on myös helppo suunnitella edullinen menu.Täytyykin ottaa tämää käyttöön:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää aina välissä innostun ja onhan se helpottavaa kun on valmiiksi mietityt jutut. Sit se taas unohtuu ja ärsyttää olla keksimässä ruokia koko ajan :D

      Poista
  2. Fetapastaa pitääkin kokeilla joskus
    -Anniina

    VastaaPoista
  3. Uskomattoman hienoa, että joku jaksaa suunnitella ruokia etukäteen noin pitkälle :) Respect! Sellainen tuli mieleen, että missä määrin teidän ruokavalinnoissa huomioidaan eettisyys ja ekologisuus? Kanaa näyttäisi olevan aika paljon ja sen kasvatushan on tunnetusti todella epäeettistä. Ympäristökysymykset puolestaan puhuisivat lihan ja maitotuotteiden vähentämisen puolesta tai ainakin luomuversioiden suosimisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän, lapset tykkää kanasta ja mieluummin käytetään sitä mitä he syövät kuin että ostetaan ruokaa roskiin. Ei ole ekologista sekään 😁 Jauhelihaa ostin nyt ensimmäistä kertaa rekoringistä ja se tulee Hailuodosta, en kyllä muista oliko se luomua vai ei. Kasvisruokiakaan lapset ei juuri syö, mutta pyrin laittamaan joka viikolle yhden lihattoman ruuan, kuten pinaattilätyt, kasvissosekeiton jne. Yritetään sit olla ekologisempia kierrättämällä enemmän esim muoveja ja vaihtamalla kosmetiikan luonnonkosmetiikkaa 😊

      Poista
    2. Hyvä idea todellakin tuo ruokalista! Mut ihan samaa mietin minäkin tuon lihan määrän suhteen. Pyrin itse pitämään toisen ruuan mielellään lihattomana, koska lapset syövät kuitenkin yleensä liha/kalaruoan hoidossa ja eskarissa.

      Poista
    3. Mitä kasvisruokia teidän lapset syö? Meillä kun ei oikein lapset tykkää paistetuista tai keitetyistä kasviksista niin turha niitä laittaa, mutta mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan 😊

      Poista
  4. mistä tuo weekly planner on? Siis tuo sinulla näkyvä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PIti ihan kaivella mistä sen tulostin ja täältä se löytyi https://www.neathousesweethome.com/weekly-meal-planner-free-printable/

      Poista
  5. Niin loistavaa ja järkevää suunnitella etukäteen ruokalista. Olemme monesti siitä puhuneet ja aikoneet myös tehdä etukäteen enemmän ruokia ja pakastaa, että olisi iltaruoka vain lämmitettävissä. No, vielä emme ole sitä toteuttaneet.

    Kokeilin ladata tuon aikaisemmassa postauksessa mainitsemasi ostoslista- sovellus. Sekin kuulostaa tosi järkevältä.

    Kiitos hyvistä vinkeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en pysty tekemään sitä ruokaa pakasteesta juttua, koska ne aina unohtuu sinne! Joskus siis jämiä pakastellaan ja vuoden pääsät heitellään pois, kun kukaan ei oo muistanut syödä niitä :D Tuo Wunderlist on ihan mahtava sovellus! Sinnehän voi merkata muutakin muistettavaa jos ei o syknattua kalenteria perheenjäsenillä käytössä :)

      Poista
  6. Kyllä se ruokalistan suunnittelu on jo työtä, mutta helpottaa mitä ostaa ja mitä kokata suurempi kattilallinen. Perunasoseesta saa seuraavana päivänä ihania perunapihvejä, olleet suosittuja. Monia ruokia myös pakastimeen jotta kokkikin saisi vähän vapaata. En ole harrastanut ruokalistoja, mutta muistitaululla vihjeitä, kun ideat loppuvat. Hyvää ruokahalua. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei en oo koskaan tehnyt perunapihvejä! MItä lisäät siihen muusiin? Kuulostaa nimittäin hyvälle . Pakastimesta me ei jotenkin osata käyttää valmiita ruokia vaan ne tahtoo valitettavasti unohtua sinne. Nyt käytiin ostaan viikonlopun ja ensi viikon ruuat niin kyllä helpotti kun pysty hakeen kaikki kerralla. Nyt pitää viikolla täydentää tarvittaessa vain maitoa/hedelmiä :) Ja säästäähän siinäkin kun ei tartte summassa ostaa jotain mitä ehkä tarvisi.

      Poista
  7. Perunasoseeseen, ei liian löysää, lisään munan tai vain keltuaisen, juustoraastetta ja vähän suolaa. Käsin muotoilen litteitä pihvejä, sisälle pala mozzarellajuustoa, jauhoitan ja paistan öljyssä kuumalla pannulla, kunnes saavat hieman väriä. Meillä tarjoillaan ehdottomasti porkkanaraasteen kanssa. Maistuvat isoille ja pienille, Irmeli

    VastaaPoista