tiistai 21. toukokuuta 2019

Äitienpäivä ja äitiys

Äitienpäivä vilahti ohi jo tovi sitten, mutta kirjoittelu siitä laahaa vain jäljessä. Vaikka miksipä äitiydestä ylipäätänsä ei voisi puhua tai kirjoittaa vaikka joka päivä! Meillä aamu alkoi herkkuaamupalalla, jonka mies teki kun itse nukuin. Sain pekoniin käärittyjä avokadoja, jonka sisällä oli vielä uppomuna! Kaveriksi hedelmiä sekä sämpylöitä, joihin kylläkin tein itse taikinan edellisenä iltana.

Me on aina ruukattu ostaa myös toisillemme äitien- ja isäinpäivälahjat. Ei siksi, että se puoliso olisi sun isä tai äiti, vaan ehkä siksi, että halutaan osoittaa se arvostus sitä toista kohtaan vanhempana. Koska se puoliso kuitenkin kasvattaa niitä samoja lapsia, mitkä olette yhdessä hankkineet niin onhan se jo itsessään lahjan arvoinen asia! Ja muistamiset on kivoja niin miksi ei yhdistäisi näitä kahta.

Tämän vuoden lahjani ei ollut minulle yllätys, sillä olen sen itse valinnut. Se on pitkään hankintalistalla ollut Marimekon Tasku-pussukka, joka käy laukkuna, lompakkona tai kuten mulla, meikkipussina toisen laukun sisällä.


Lapset olivat askarrelleet myös lahjoja ja tytöiltä sainkin omenoilla painetut kestokassit ja purkin, jossa oli lappuja joissa luki vaikkapa, että "äitin kanssa on kiva pyöräillä". Ihme, että olivat keksineet niinkin monta kivaa lappua musta! :D Veeti puolestaan oli nikkaroinut naulakon avaimille. Iltapäiväksi olimme varanneet pöydän äitienpäiväruualle paikalliseen Pikkuveli-ravintolaan. Jos liikutte Ylivieskan seudulla, niin käykää ehdottomasti tuolla syömässä! Uskomattoman laadukas ravintola, ei varmasti ihan saman tasoista ole lähettyvillä.  Äitini ja anoppi olivat molemmat töissä, joten sen vuoksi ei jaksettu kokkailla kotona vaan mentiin helpoimman kautta. Tosin aiemman kokemuksen kautta tiedettiin tuo äitienpäiväbuffet täydelliseksi valinnaksi, koska siellä on älyttömän paljon herkullisia ruokia tarjolla.


Päivä alkoi mukavasti, mutta ei ihan kantanut mukavuus iltaan asti. En enää edes muista mistä tyttöjen kanssa tuli illalla vääntöä ja loppuilta menikin tapellessa heidän kanssaan varmaan jostain tosi turhasta. Mutta sellaista se arki välillä tuppaa olemaan, ei se kiukku katso sitä onko äitienpäivä vai ei. Lapset ovat lapsia jokainen päivä, eikä suuttuminen katso kalenterista päivää.. Huokaistiin illalla helpotuksesta, kun saatiin lapset vihdoin nukkumaan. Meillä tahtoo usein mennä tytöillä ilta kierroksille ja sitten menee kaikilla hermot, kun nuo kaksi ovat ihan hervottomia eivätkä kuuntele mitään. Mutta sekin kuuluu niin äitiyteen kuin lapsena kasvamiseen. Kiukku ja negatiiviset tunteet  ovat ihan normaaleja kaikilla. Että melkein täydellisen hehkutuksen arvoinen päivä! ;)


Tässä kohta yhdeksän vuoden äitiyden aikana olen oppinut sen, että ei kannata yritääkään pitää harteillaan mitään täydellisen äidin viittaa. Olen aikoja sitten oppinut, että minusta ei koskaan tule sitä äitiä, joka jaksaa loputtomasti keskustella ja neuvotella hermostumatta ja olla käyttämättä tuota kolmen kuuluisaa komboa; uhkailu,kiristys ja lahjonta. Olen laiska leikkimään ja hermostun helposti. Jos leivon, teen sen mieluummin yksin, koska se on helpompaa (ja siistimpää). Ja tähän ziljoona muuta esimerkkiä!

Mutta tiedättekö mitä? Elämä on paljon helpompaa, kun ei yritä pyrkiä täydellisyyteen tässäkään asiassa. On ok olla ihan vaan sellainen tavallinen äiti. En jaksa enää miettiä, että mitä muut ajattelevat minun äitiydestäni. Lapsilleni olen se paras äiti, vaikka en millään mittapuulla olisikaan täydellinen. Ja onneksi lapset ilostuvat pienistä asioista, kuten vaikka siitä, että saa tiskata muutaman astian! Tänään se pieni juttu oli leikkimökkilelujen peseminen terassilla. Sillä hetkellä olin varmasti lasten mielestä täydellisin äiti kun annoin läärätä vedellä luvan kanssa. Paitsi pisteet kyllä ropisi pois siinä vaiheessa kun kielsin käyttämästä vesiletkua ja laskemasta vettä turhaan maahan.


Viime viikolla kirjoittelin instan puolelle siitä, että minulle yksi haastava asia äitiydessä on oman tilan puute. Ja tällä tarkoitan sitä, että tytöt ovat olleet vauvasta lähtien sellaisia sylissä ja iholla viihtyviä. Sitten kun kotona joku on koko ajan kiinni, alkaa ahdistaa. Mutta tekstini julkaisun jälkeen huomasin, että teitä on paljon muitakin. Vaikka se oma lapsi olisi kuin rakas, voi se silti ahdistaa, että ei saa olla itse omassa ihossaan vaan joku lainaa siitä osaa jatkuvasti. Pitäisi saada olla välissä ihan yksin ilman ketään sylissä, mutta samalla antaa lapsille sitä syliä, koska he tarvitsevat sitä. Yritän tasapainoilla siinä välissä, niin että kaikista tuntuu hyvältä. Kaikki eivät voi olla samanlaisia ja eri ihmisiä ahdistavat erilaiset asiat. Toisille oma tila on tärkeämpää kuin toisille, eikä äitiyttä voi verrata. Se, että haluaa välillä olla niin, että kukaan ei koska, on ihan ok. Yritän olla potematta siitä huonoa omaa tuntoa. Ehkä olisi välillä myös kiva, että se isin syli kelpaisi.


Ystävän kanssa mietittiin eilen lenkillä, että mitähän sitä elämällä tekisi jos ei olisi lapsia. Että ainakin olisi paljon enemmän rahaa (tai sitten ei)! Ja tosiaan, en oikein edes muista millaista elämä oli ilman lapsia.  Tai että mitä me tehtiin silloin kun oltiin kahdestaan. Koska en muista, että olisin vaikkapa urheillut mitenkään hulluna. Matkustaakaan ei ehditty kovin monesti kahdestaan ja mulla oli kyllä silloin aika pieni palkkakin, että ei sitä rahaa varmaan ollut kovinkaan paljon, vaikka ei ollutkaan lapsia.

Nyt jos tähän hetkeen miettisi elämää ilman lapsia, niin varmaan matkusteltaisiin useammin kuin nyt, mutta oikeastaan melkein kaikkia voi tehdä myös lasten kanssa. Elämä kuitenkin helpottuu koko ajan kun lapset kasvavat. Nyt ei tarvitse oikeastaan enää edes miettiä, että tätä ja tätä voisi tehdä jos ei olisi lapsia, koska lähes kaikkia asioita voi tehdä myös heidän kanssaan. Toki vaikkapa matkustus on välillä ihan hiton hankalaa lasten kanssa, mutta toisaalta se myös antaa paljon. Kokemuksia ja stressitöntä aikaa perheen kesken. Mikä sen parempaa. Kyllä aika usein sen entisen baariviikonlopun jälkeen valitsee mieluummin sen perheen kanssa vietetyn, rauhallisen viikonlopun.

Vaikka joskus toivookin lapset jonnekin hornan tuuttiin, niin en silti osaisi enkä haluaisikaan kuvitella elämää ilman heitä. Vaikka osaavat olla välillä täydellisiä pikkuperkeleitä, niin kyllähän he tuovatkin elämään niin paljon iloa. Toki samalla myös huolia ja murheita. Ehkä toinen haastava asia äitiydessä onkin se oman tien ja balanssin löytäminen asioille. Se, että löytää sen punaisen langan sille, millainen äiti haluaisi olla ja kulkisi sitä tietä eteenpäin välittämättä siitä, millaisen polun muut ovat äitiydelleen valinneet. Että osaisi murehtia, mutta sopivasti. Ei liikaa, eikä liian vähän. Että osaisi asettaa rajat, mutta ei kuitenkaan rajoittaa liikaakaan. Äitiys on elämän mittainen matka, vielä on vuosia aikaa opetella, jos tällä hetkellä tuntuu siltä, että on vähän hukassa sen oman äitiyden kanssa.


Mikä asia sulle on ollut haastavinta äitiydessä?

8 kommenttia:

  1. Aivan huippu erilainen äitienpäiväpostaus. Niin raikasta kun puhutaan äitiydestä rehellisesti eikä liian kaunistellen. Minä vietin vasta ensimmäistä äitienpäivää ja olen siis vasta oppimassa äitiyttä. Vaikeinta on ollut se oman ajan jakaminen myös, nautin olla omissa oloissa ja itsekseen, mutta siihen ei aina ole mahdollisuutta silloin kun sitä tarvitsisin. Minua tarvitsee silloin maailman tärkein ihminen <3 ja on vain jaksettava. Mukavaa kesän odotusta sinulle. Iida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin se äitiys on sellaista jatkuvaa täydellisyyttä, ainakaan meillä :D Parempi puhua asioista niin kuin ne on, ettei myöskään turhaan luo kenellekään paineita sillä "muka täydellisellä". Kiitos mukavasta kommentista, samalta kuulostaa sinunkin ajatukset tuosta lapsen läheisyydestä.

      Poista
  2. Moikka!
    Meillä on kesälomareissu kroatiaan, muistatko yhtään mitä maksoi uimatossut siellä? Onko ne edullisempia kuin suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, muistelen et jotain kympin ja kärkkäisellä tais olla samaa hintatasoa mut jos on myöhemminkin käyttöä niin osta nää www.slipstop.fi 😍

      Poista
  3. Niitä mietin, mutta onko niissä tarpeeksi paksu pohja, ettei mene ne paljon puhutut merisiilin piikit läpi?

    VastaaPoista
  4. Olipa virkistävää lukea tällaista tekstiä! Keksit aina niin kivaa tekemistä lapsille ja ompelet itse jne että oon aina aatellu sun olevan ns syntynyt äidiksi ilman mitään angsteja :D Mutta eihän se tietenkään niin mene kellään..

    Itse sain esikoiseni 37-vuotiaana 4 kk sitten, joten TODELLAKIN muistan ajan ennen lasta! Tein paljon töitä, harrastin liikuntaa usein montakin tuntia päivässä, kävin säännöllisesti kampaajalla & kosmetologilla ja hierojalla. Katsoin, mitä laitoin päälle töihin ja hankin säännöllisesti uusia vaatteita. Kumppanin kanssa ehdittiin olla yhdessä pari vuotta. Taidettiin kiertää yhdessä 17 maata, näin äkkiä laskettuna.

    Eli onhan tämä elämä vähän muuttunut! Nyt hoidan vauvaa, kokkailen soseita ja pesen kestovaippapyykkiä. Kampaajalla en oo käyny neljään kuukauteen, vaatteista menee päälle vain muutamat ja liikunnaksi lasken puolen tunnin kävelylenkin tai jumpan.

    Silti en koe, että olisin menettänyt mitään - päinvastoin! On suuri rikkaus, että tämän ikäisenä saa vielä kokea äitiyden ja vauvaperheen arjen.

    Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en todellakaan oo syntynyt äidiksi, en edes miellä itseäni mitenkään äidilliseksi ihmiseksi enkä kamalasti myöskään innostu vieraiden lapsista :D

      Sulla onkin vielä hyvin mielessä lapsetin aika, mutta vasta edessä sitten se toinen aikakausi. Ihanaa, että olet saanut myös kokea äitiyden!

      Puolensa molemmissa, siinä saako lapset nuorena vai vanhana. Nuorena saadut lapset myös muuttavat pois kun olet itse suht nuori ja sittenkin ehtii hommailla omiaan, vanhempana ehtii sitten vaikka matkustella ennen lapsia. Molempi parempi. Hauskaa vauvantäytteistä arkea sinulle!

      Poista