keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Iso-Syötteellä vaeltamassa lasten kanssa (Pytkyn pyrähdys)

Kävimme viime viikonloppuna hieman ruskaretkeilemässä sekä vaeltamassa Iso-Syötteellä lasten kanssa. Noin viikkoa aiemmin sain idean, että jos käytäisiin vapaana viikonloppuna pieni mutka pohjoisemmassa ihailemassa maisemia ja tsekkaamassa ruska-aika. Ei sillä, etteikö sitä kaunista ruskaa olisi täällä meillä kotonakin! Täällä on kuitenkin niin aakeeta laakeeta, että korkeuseroista saa lähinnä uneksia. Niinpä aloin tuumasta toimeen ja varasin meille mökin viikonlopuksi. Syksy näyttää olevan edullista mökkeilyaikaa, sillä kahden makuuhuoneen mökkimme maksoi vain 130e koko viikonlopulta.



Mies oli melkein koko viikon reissussa, joten pakkailin täällä kotona yksin meidän kamat valmiiksi ja lähdettiin sitten perjantaina töiden jälkeen ajelemaan kohti Iso-Syötettä kun mies saapui kotiin ja sai omat kamansa kasaan. Tein vielä torstaina illalla mukaan valmiiksi ruokaa, että ei tarvisi lauantain vaelluksen jälkeen alkaa miettiä ruuanlaittoa. Varsinkin kun ajattelin, että ei varmaan jakseta lähteä mitään ravintolaa etsimään, varsinkaan kun ei tiedetty oliko ne tähän aikaan edes auki. Mentiin siis pienellä budjetilla, koska emme käyttäneet tällä kertaa rahaa ulkona syömiseen. Tai no, mihinkään muuhunkaan kuin ruokaostoksiin Kaakkurin Cittarissa :D Vaellukselle meillä oli makkaroita sun muuta retkievästä mukana.


Valitsimme vaelluskohteeksi Pytkyn pyrähdys- nimisen reitin, jolla oli mittaa yhdeksän kilometriä. Tosin kaikkinensa matkaa tuli parkkipaikalle siirtymiset mukaan lukien himpun vajaa 12km. Jätimme auton kellarilammen lähellä olevalle p-paikalle ja kävelimme siitä reitin alkupisteeseen. Kiersimme reittiä vastapäivään, koska halusimme jättää makkaranpaiston viimeiselle laavulle.


Reitillä näkyi monenlaista maastoa. Lenkki alkoi pienellä suo-osuudella ja siirtyi siitä kulkemaan vaaran päällä. Paljon näkyi reitillä maastopyöräilijöitä, vaeltajia vähemmän. Myös joku polkujuoksutapahtuma osui samalle päivälle. Välillä näkyi saniaisten peittämää maata ja välillä heinikkoa tai katajaa, joten melko moninaista oli luonto reitin varrella.



Vaaroilta laskeuduttiin takaisin matalampaan maastoon ja taas päästiin ylittämään isoja suoalueita. Jostain syystä suot ovat minusta todella kauniita ja ihan yhtä rauhoittavia paikkoja kuin metsätkin!



Noin neljän kilometrin jälkeen (muistaakseni) saavuimme päivämajalle, joka oli reitillä toinen tulentekopaikka. Ensimmäinen oli se Kellarilampi, mistä lähdimme liikkeelle. Tuvassa olikin tulet ja tupa täynnä porukkaa. Pysähdyimme tuonne vähän huilimaan ja syömään leipiä, että lapset jaksaisivat sitten kävellä sinne varsinaiselle ruokapaikalle.



Viia käveli tuonne Riihituvalle asti omin jaloin, sitten alkoi päikkäriaika painaa ja siirtyi miehen selkään Tulaan. Monesti olen miettinyt, että joko Tulasta kohta voisi luopua, mutta on se vaan loistava kapistus tällaisilla pidemmillä matkoilla, joita ei voitaisi vielä tehdä mikäli reppua ei olisi. Viia viihtyy repussa ja osaa pyytää päästä sinne kun väsy iskee. Viia onneksi painaa vain sen 15kg, että kantaminen on vielä siedettävää.



Pytkyn pyrähdys oli merkitty muistaakseni keskivaativaksi reitiksi, mutta minusta se ei nyt mitenkään kamalan vaativa ollut jos meidän lapset sen kävelivät. Maasto oli todella helppokulkuista lähes koko ajan. Vaativin osuus oli varmaan nämä portaat, jotka lähtivät Lauttalammen laavulta. Ajatuskin noiden kiipeämisestä nosti pulssia ja pisti jalat maitohapoille! Normaalistihan nämä varmaan mennään alaspäin, mutta koska kierrettiin toiseen suuntaan niin piti kavuta ylös.



Pienenä miinuksena reitillä oli se, että molemmat laavut olivat parkkipaikan vieressä ja täynnä porukkaa. Helppo kun on käydä vaikka vain paistelemassa makkaraa ilman, että käy juurikaan kävelemässä kun pääsee autolla viereen. Itse tykkäisin, että laavu olisi jossain hieman rauhallisemmassa paikassa. Jouduttiin vähän odottelemaan jopa vuoroa, että saimme omat makkaramme tulille.


 Miten lapset sitten jaksoivat kiertää reitin?

Yllättävän hyvin! Veetistä tiedettiin, että jaksaa kävellä. Onhan hän kiertänyt jo kuusivuotiaana pienen karhunkierroksen 12km kävellen. Aava jännitti ehkä eniten, koska ei ole noin pitkästi kävellyt koskaan eikä häntä kyllä painon vuoksi oikein jaksa enää juurikaan kantaa. Viian kanssa ei ollut hätää, kun tiedettiin hänen viihtyvän Tulassa. 



Kun lähtee lasten kanssa vaeltamaan, pitää muistaa vain mennä lasten vauhdilla ja ehdoilla. Vaikka kyllä se kieltämättä välillä otti pannuun, kun toiset jäivät hidastelemaan joka paikkaan :D Me kuitenkin keksittiin tyttöjen kanssa kaikkea kivaa mielikuvitusjuttua matkan varrella. Veetillä puolestaan oli lupa kerätä pokemoneja reitin varrelta, joten hän lähti oikein mielellään mukaan!


Esimerkiksi puihin maalatut reittimerkinnät olivat nappeja, joista painamalla sai aukaistua näkymättömän oven ja siksi sitä piti aina painaa ennen kuin pääsi eteenpäin. Aava myös siivosi ja lakaisi matkalla neulasia polulta hirveällä kepin karahkalla laulaen samalla itse keksimäänsä siivouslaulua. Lisäksi kuljettiin erilaisissa paikoissa; ensin tonttumetsässä, sitten keijumetsässä, prinsessamaassa, keppimaassa jne. Tietty aika matkattiin aina yhdessä erilaisessa metsässä/maassa ja sitten keksittiin uusi. Välillä bongailtiin sieniä ja kilpailtiin, että kumpi löytää niitä enemmän.


Ruokailun jälkeen Viiakin jaksoi taas kävellä, joten olisiko Viialle tullut sellainen seitsemän kilometriä matkaa ja muilla tosiaan se himpun vajaa 12km. Viimeinen kilometri oli lapsille selvästi pisin ja tuntui, että siinä vaiheessa Aava ei olisi millään enää jaksanut. Reippaasti sitten kuitenkin lopulta käveli itse.




Koska oltiin syöty aika vasta laavulla makkaraa, ei viitsitty mennä suoraan mökille syömään reitin loputtua. Niinpä päädyimme ajelemaan autolla vielä Syötteen päälle ja kierrettiin pieni kilometrin mittainen Huippupolku ja kävimme katsomassa maisemia näköalatasanteelta.



Tuo pieni polku kannatti kyllä kiertää, sillä maisemat tuolta korkealta olivat upeat! Luonto oli kyllä muutenkin todella kaunis joka paikassa, koska se oli verhonnut itsensä jo syksyn väreihin.


Iso-Syötettä suosittelen kyllä retkikohteeksi lasten kanssa ja varsinkin tuota Pytkyn pyrähdystä. Jos meidän eskarilainen sen kävelee, ei koululaisilla ole varmasti mitään ongelmia jaksaa tuota matkaa. Varsinkin kun reitti oli helppokulkuista pieniä mäkiä lukuun ottamatta.


Sunnuntaina ennen ruokailua ja kotiin lähtöä kävimme vielä kiertämässä Vattukurun luontopolun , joka oli pituudeltaan vain pari kilometriä. Siinäkin olisi oiva retkikohde lasten kanssa, koska matka oli lyhyt ja noin puolessa välissä oli kurun pohjalla hienolla paikalla laavu ja tulentekopaikka! Meillä ei tällä kertaa ollut eväitä mukana, koska olimme vasta syöneet aamupalan.


Muutoin Syöte oli aika hiljainen näin syksyllä, eikä palveluita kamalasti ollut tarjolla. Pieni kauppa löytyi ja ilmeisesti pari ruokapaikkaa. Meille jäi vähän semmoinen tunne, että Iso-Syöte on aikoinaan ollut vilkas matkailukohde talvisin ja jäänyt ehkä vähän unholaan sen jälkeen. Nyt alueeseen on selvästi alettu panostaa, sillä sinne rakennettiin vaikka ja mitä ja lapsille oli myös tehty leikkialueita ja puistoja.


Tämä pieni vaellusreitti kyllä vahvisti sitä kipinää, että pitäisi päästä Lappiin vaeltamaan joskus vaikka ihan telttaillen! Se minulta on vielä kokematta, mutta uskoisin rakastuvani Lapin karun kauniiseen luontoon. Ehkä ensi vuonna sitten?

7 kommenttia:

  1. Retkeily lasten kanssa on kyllä mukavaa puuhaa ja koko perhe nauttii luonnon helmassa!
    Meillä harrastetaan aktiivisesti retkeilyä 2 ja 4v lasten kanssa, molemmat ovat jo pienestä pitäen päässyt metsiin seikkailemaan ja tykkäävät kovasti. Aloitimme myös telttailuharrastuksen ja se toi kivaa extraa retkeilyyn, olemme mm. veneillen yöpyneet saarissa ja muualla retkillä.

    Pisimpiä reissuja meillä on ollut tänä syksynä Pikku karhunkierros, minkä 4v käveli ja pienempää kannettiin kantorinkassa. Niiden lisäksi siltä suunnalta kokemisen arvoinen oli Valtavaaran huiputus 6km!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans ovat jo vauvana kulkeneet kantorepussa mukana :) Telttailu on meilläkin ollut nyt haaveissa kun kukaan ei ole enää vaipoissa :D Tosin enää pitäs hommata teltta ja makuupussit kaikille... Ja teltassa koko on aiheuttanut vähän ongelmaa kun meitä on viis.

      Teillä on kyllä ollut tosi reipas kävelijä kun jaksoi karhunkierroksen kävellä!

      Poista
  2. Telttailu on kyllä tosi kivaa myös, meillä ainakin lapset innolla lähtee telttailemaan ja auttavat teltan pystyttämisessä jne., eikä nukkumaanmenokaan tuota ongelmia, kun telttailu käy rutiininomaisesti. Kannattaa kyllä kokeilla ehdottomasti, isompiakin telttoja löytyy markkinoilta, tosin vaelluskäyttöön ne ei painonsa puolesta tahdo sopia, mutta lyhyemmillä kävelymatkoilla menevät oikein hyvin nekin.

    Kiitos, hän on pienestä pitäen ollut reipas kävelemään reissuissa, 3-vuotiaana kävellyt n. 8km matkoja. Nyt matkan pituus määräytyy lähinnä sen mukaan, minkä jaksaa tuota nuorempaa "pikkuista" kantaa itse. :D

    VastaaPoista
  3. Onpa upeat maisemat! Täytyy käydä tuolla itsekin joskus. :)

    VastaaPoista
  4. Tuttuja maisemia. Hyvien ystävien kanssa joka vuosi tuolla vaeltamassa! Silmä ja sielu lepää kauniissa maisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee ja vielä kun pääsee ystävien kanssa matkaan niin ai että!

      Poista