tiistai 23. kesäkuuta 2020

Pitkästä aikaa ompeluita

Olen saanut pitkästä aikaa inspiraation ommella muutakin kuin tilaustöitä. Niitä kertyikin keväällä ja alkusyksystä niin paljon, että muu ompelu jäi melko vähälle, koska aika ei riittänyt kaikkeen. Eikä sitä kuuluisaa inspiraatiota silloin oikein ollutkaan. Kiitos kiireestä ihanille asiakkaille! Laitanpa tähän alkuun muutamia kuvia myös tilaustöistä, koska niistä harvemmin tulee tänne blogin puolelle laitettua kuvia. Tän vuoden ehdoton suosikkituote on ollut kierrepanta ja tykkään siitä kyllä kovasti itsekin!


Olen tehnyt samistelusettejäkin, jossa lapselle on rusettipanta ja aikuisille kierrepanta. Kierrepannasta tykkään tehdä reilusti leveän, että se suojaa hyvin päätä, mutta sitä voi myös taittaa vaikka kaksin kerroin, että sen saa kapeammaksi. Solmukohta niskassa voi käyttää hyvin myös pyöräilykypärän kanssa. Tämä on hyvä vinkki varsinkin koululaisille, jotka haluavat pannan, mutta menevät pyörällä kouluun. Koulun pihalla pannan voi sitten vain kieräyttää oikein päin halutessaan :)



Pantoja saa tilattua multa vaikka spostilla tai Facebookin/Instan kautta viestillä ja hinta 18e sis pkt. Y-tunnus löytyy.


Sitten muihin ompeluihin! Ei mitään maata mullistavaa ole paininjalan alta tullut, mutta perusvaatetta, jolle on ollut tarvettakin. Aava sai pari uutta t-paitaa kesäksi, malli näkyy alempana olevasta raitapaitakuvasta paremmin. Kaavana on Ottobren Watermelon koossa 140cm muistaakseni ja koko oli ihan ok Aavalle. Aava on nyt noin 134cm pitkä kotimittauksella. Tämä on ihanan simppeli kaava, kun tarvitsee piirtää vain yksi kaava ja samalla tehdään sekä etu- että takakappale. Toiseen vain avarretaan kaula-aukkoa enemmän. Viia sai muutamat leggarit, joista vaaleanpunaisista onnistuin tekemään valmiiksi lyhyet....


Tämä raitapaita tosiaan samalla Watermelon-kaavalla kuin pionipaita, mutta tein tähän avarretun selkäaukon ja laitoin ruksit sinne.



Mun on ollut jotenkin vaikea löytää Aavalle kivoja paitakaavoja, kun tuntuu, että ne kiristää aina rinnan kohdalta. Jos sun tyttö näyttää samankokoiselta niin vinkkaappa joku ei niin kapea kaava?`



Viian raitamekon idea on ollut päässä jo keväästä asti, kun tilasin Lalialta tätä raitakangasta. Alun perin mekon piti olla pitkähihainen, mutta suunnitelma muuttui, koska Viian kaapissa oli helteiden vuoksi lyhythihaisten mekkojen pula.


Kaavana tässä on yläosassa Kaavastudio Ainoan Rusetilla-kaava. Itse asiassa nyt vasta tajusin, että tuossa kaavassa on tosiaan myös toisessa mallissa nuo rusetit hihoissa. Oon tehnyt vain tampillisen, enkä edes huomannut tuota rusettiversiota ennen kuin bongasin sen Punatukka ja kaksi karhua-blogissa. Kunnon puusilmä olen ollut, koska kaavan nimikin on Rusetilla :D


Kokona on sama 110cm, mikä Viialla oli viime vuonnakin ja se istuu vielä oikein hyvin. Helman leikkelin summassa ja jujuna tässä on helman eri suuntainen raidoitus.


Lapsista kun ei aina tiedä, niin pistin varalta vaaleanpunaiset rusetit, jos sattuisi vaikka niin, että pelkkä mustavalkoinen ei just tällä hetkellä olekaan mieluinen väriyhdistelmä :) Meidän lapset ainakin tykkää tänään tästä ja huomenna toisesta, niin ota niistäkin nyt sitten selvää. Melkein joutuu kysyä ennen tekemistä mielipiteen, jos haluaa olla varma, että vaate kelpaa käyttöön asti. Tällaisia ompeluksia on valmistunut ja itse asiassa olen ommellut pitkästä aikaa myös itselle, siitäkin ompelusta tulossa kuvia tänne :)


 Mitäs ompeluita te olette viime aikoina saaneet valmiiksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti