sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Sushia vasta-alkajille

Käytiin perjantaina Kokkolassa ostoksilla ja samalla reissulla ostostelun päätteeksi syömässä Amarillossa. Onneksi oltiin semmoiseen aikaan, että lounasaika oli mennyt ohi, eikä ravintolassa ollut kuin yksi perhe meidän lisäksi. Ei siis tarvinnut odotella tuntikausia annoksia... Otettiin varalta Veetiä ajatellen iPad mukaan, että saa laittaa netin kautta teletapit pyörimään. Jaksaa ainakin niitä katsoen istua paikoillaan edes hetken aikaa. Idea oli kyllä toimiva! Ravintolassa oli lapsille muumitietokone, mutta siitä kuului niin kamalan isot äänet, että ajateltiin säästää toisten ruokailijoiden korvia ja laittaa ne teletapit pienelle... :)

Tällä kertaa tilattiin myös Veetille omat ranskikset, kun tiedettiin, että on semmoista ruokaa, mitä varmasti syö. Koko iso kupillinen menikin hienosti alas!


Ykkösjuttu oli ranskisten dippaaminen omaan pieneen ketsuppiastiaan. 


Mun annos oli naudan ulkofilepihvi paistetulla chevrellä ja uuniperunalla. Kastikkeena tomaattinen punaviinikastike, nams.

Mies tilasi astetta tulisemman habanerohampparin. Maistoin yhden ranskiksen, jossa oli habanerokastiketta ja täytyy tunnustaa, että olisi jäänyt multa kyllä syömättä tulisuuden takia...


Kokkolasta ajeltiin mun kotiin Pyhäjoelle viikonlopuksi. Ostettiin Kokkolasta sushitarpeet ja tehtiin lauantaina ensimmäistä kertaa elämässä itse sushia! Tässä pieni kuvasarja vasta-alkajille avuksi, jos joku muukin haluaa kokeilla. Riisinkeitto-ohje kannattaa katsoa joko sushiriisipakkauksen kyljestä tai ihan googlettaa netistä. Sieltä löytyy erilaisia ohjeita paljon.

Ensin paloiteltiin valmiiksi aineksia ja valmistettiin riisi. Täytteenä meillä oli kurkkua, porkkanaa, avokadoa, kylmäsavulohta, graavilohta, tonnikalatahnaa ja surimisuikaleita. 


Ensin levitetään riisi norimaton päälle. Jätä yläreunaan hieman tyhjää, että rullan saa siitä kohtaa kiinni. Noin sentin paksuinen kerros oli ok. Tee alareunaan sormella pieni vako, johon sivellään maltillisesti wasabia.


Levitä wasabin päälle haluamasi täytteet levyn pituussuunnassa.


 Rullaa tiukaksi rullaksi maton avulla ja viipaloi paloiksi TERÄVÄLLÄ veitsellä. Rullan voi laittaa kiinni kostuttamalla sormen kylmässä vedessä ja kastelemalla sillä sitä riisitöntä aluetta norimatosta.


Lopputuloksen pitäisi näyttää tältä.


Nurinkurinen Kaliforniarulla tehdään käänteisesti. Maton päälle levitetään kelmua, jonka päälle painellaan riisi. Riisin päälle laitetaan norimatto ja sen päälle vasta täytteet. Rullataan samalla lailla, nyt riisi tulee maton ulkopuolelle. Päälle voi esimerkiksi ripotella seesaminsiemeniä. Itse tein niin, että ripottelin siemeniä lautaselle ja kastoin koko rullan siinä.


Lopputulos on sitten tämä.


 Helpoimpia valmistaa ovat nigirit. Painellaan vain riisistä palleroinen ja sen päälle laitetaan sipaus wasabia ja päälle esimerkiksi lohisiivu tai tonnikalatahnaa.






 
Veeti oli taas elementissää ja kuin sähköjänis, kun oli päässyt mummulaan. Ei malttanut nukkua lauantaina päiväunia vaan nukutettiin lenkillä vaunuihin iltapäivällä samalla reissulla kun käytiin vaaria moikkassa. Veeti ehti piirtää mummulle monen monta  taideteostakin viikonlopun aikana ja ehkä vähän jättää puumerkkinsä mummun pöytäliinaan...


Kiipeileminen oli myös päivän sana. Kiipeilyä piti harrastaa keittiöjakkaran kanssa, vessanpöntöllä....


Kävin viime viikolla hakemassa kirjastosta lehden, missä oli kaavat tuollaiseen naisten perustunikaan. Kokeilin tehdä tänään sen palalaarista ostetusta edullisesta kankaasta. Kaava oli oikein kivan muotoinen, ehkä seuraavaan versioon pienennän hieman kaula-aukkoa ja lisään pituutta helmaan, että voisi pitää legginsienkin kanssa. Eikä haittaisi, vaikka olisi kokoa suurempikin :) Mutta muuten yllättävän hyvin onnistui ensimmäiseksi aikuisten paidaksi. Tykkään!


Vielä huomenna on lomapäivä, mutta onneksi mulla on se helppo viikko kun keskiviikkona on ainoa oikea työpäivä ja on taas neljän päivän viikonloppu edessä :)


2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä susheja (vai miten se sanotaan:D)
    Ja toi sun paita näyttää kans hyvältä:)

    VastaaPoista
  2. Tunika näyttää hauskalta :)

    VastaaPoista