keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Aiemmin valmistuneita

Keräsin tähän postaukseen muutamia ompeluksia, mitä olen lapsille jo aiemmin tehnyt, mutta en ole ehtinyt täällä niistä sen kummemmin kirjoitella. Aavan joulumekko vilahtikin jo joulukuvissa, mutta tässä vielä muutama lisäkuva! Tämä mekko on tehty Heilt spesiell og jubel- kirjan kaavalla ja on mielestäni hyvän mallinen Aavalle. Hieman jäi helma naftiksi ja olisi voinut vähän ehkä laittaa saumanvaroja lisää, kun kangas oli collaria.





Tämä svetari on puolestaan ollut ikuisuusprojekti! Sain sen leikattua ja ommeltua joskus viime syksynä, mutta alareunan resorin jouduin purkamaan, koska tein sen ensin tuosta samasta joustocollarista, ja se jäi liian kireäksi, kun ei jousta leveyssuunnassa juurikaan. Korvasin sen sitten raitaresorilla ja nyt mahtuu. Kaavan nimeä tälle en edes muista. Sellainen ottobren kaava, joka on tehty jäätelökankaasta :D


Tästä tuli kuulemma Veetin lemppari, koska värkkäsin selkään Mine craftista tutun Creeperin. Meillä vaan jotenkin tahtoo nää svetarit ja hupparit jäädä käyttämättä, kun semmoinen tavallinen paita on kuitenkin niin paljon kätevämpi! Nyt kovilla pakkasilla tietty tämmöinen on hyvä lisä niin saa vähän lämpöä enemmän. Kuva on leikattu ihan trikoosta ja applikoitu kiinni. Ei ollut tarpeeksi mustaa silityskalvoa jäljellä :D


Tässä vielä Viian joulumekko, joka oli tuota samaa Ainolan vyyhtiä kuin Aavankin mekko. Kaavana Birdie birdie muistaakseni koossa 68cm. Olisin tehnyt pidemmän, jos vain kangasmäärä olisi antanut myöten. Hieman oli vaikea arvioida, paljonko tarvitsee kangasta omaan pitkähihaiseen mekkoon sekä kahteen lasten mekkoon!


Äidilleni tehdystä joululahjasta jäi yli juuri sen verran tätä Paapiin kangasta, että sain siitä Aavalle mekon. Tämä on tehty samalla kaavalla kuin joulumekko, mutta helmasta tein niin pitkän kun kangasta riitti.


Tämä olisi kiva kangas, mutta meni pesussa ärsyttävän haihtuvaiseksi eikä rumpukaan pelastanut asiaa. Mustat osat näyttävät siis melko nopsaa hieman kulahtaneilta. Viian body siitä vastaavasta kankaasta pinkeillä yksityiskohdilla meni aika surkean näköiseksi, kun sillä on ryömitty. Harmittaa kovasti kun tein lahjavaatteen kankaasta, joka ei oikein sitten kestä pesua :/


En ole kovinkaan paljoa lähiaikoina käyttänyt Paapiin kankaita, että onko muissa ongelmaa. Ensimmäiset harmaat Siirit ja myyryt ainakin olivat ihan huippua kangasta! Kestivät pesusta toiseen ihan uuden näköisenä.


Viimeisimpänä olen ommellut Viialle pari jumppista. Ovat kivoja viileämpiin päiviin kun alle voi pukea vaikka hihattoman bodyn ja sukkikset. Ensimmäisestä tuli ihan liian iso, kun kuvittelin Viian olevan kokoa 74c myös leveydeltään. Tämä on tehty Villikon kaavalla koossa 68cm ja ilman saumanvaroja, koska halusin sellaisen makkarankuoren :D


Kangas oli hieman paksumpaa joustista, joten olisi saanut melkein olla ne saumanvarat ja sentin pari voisi lisätä haaramittaan vielä. Huppu on otettu Little Elephant liivimekosta.



Tästä tuli oikein kiva ja ihanan keväisen värinen. Kankaan olen tainnut ostaa joltain ompeluryhmäläiseltä, kun ei oikein ole muistikuvaa, että mistä tämä on kaappiin tupsahtanut. Pitkän aikaa siitä on pitänyt jumppis tulla, mutta vasta nyt sain sen verran aikaiseksi. On tuo neuloosi meinannut syörjäyttää tällä hetkellä ompeloosin ja sohvannurkka kera neuleen on houkutellut enemmän.



Yksi haalari on vielä esittelemättä täällä, mutta siitä en ole vielä ehtinyt ottaa sovituskuvia, koska se likaantuu aina ennen kun ehdin kameran kanssa paikalle! Aamulla on liian pimeää ja aamupalan ja lounaan jälkeen vaate on todennäköisesti tarhainen. Ei tuo sormiruokailu ole sieltä siisteimmästä päästä, vaikka ois kuin kokovartaloessu :D


Ai niin, kangas on Verson puodin Maijoja! Oonkin tainnut ommella viime aikoina melkeinpä vaan "versolaisista" :)


9 kommenttia:

  1. Kauniita ompeluita!
    Pakko kommentoija tuohon PaaPiin kangaslaatu-asiaan, mulla ei todellakaan oo pidemmältä aikaväliltä kokemusta, yhen possupussin oon ostanu ja pettyny pahan kerran kankaitten laatuun. Ainaki semmoset pallotrikoot ja jussi-kangas pinkkinä trikoona on erittäin paljo kärsiny pesusta ja rummutuksesta. Harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi kuulla! Pitäisi melkein kaikkien laittaa asiasta postia, josko joskus saataisiin parannusta asiaan :) Ei ole kivaa ostaan yli kahdenkympin metrihinnan kangasta, joka ei kestä sitten käyttöä! Kuosit kuitenkin ovat niin ihania.

      Poista
  2. Ihania vaatteita ja nuo kankaatkin on niin upeita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Verson puoti osaa asiansa :) Heillä on myös valmisvaatteita, jos merkki ei oo sulle vielä tuttu ;)

      Poista
  3. Ihania ompeluita ♥

    VastaaPoista
  4. Mulla on Paapiin "pallotrikoota" (en nyt muista kankaan nimeä kun ostin sen kässämessuilta) eikä se mun mielestä oo mennyt miksikään pesuissa. Tein siitä paidan itselleni ja oon kyllä pessyt aika usein.. Ihania vaatteita oot ommellut! Tuo vyyhti-jc näyttää tosi kivalta vaatteena mut kankaana se ei jotenki sytytä mua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli osa on hyvää laatua ja osa ei! Oliko siinä mustaa? Mietin että onko se vain tuon mustan ongelma se että menee hahtuvaiseksi. Taidan tietää sen kankaan, itsekin sitä messuilla katselin :) Ei se muakaan eka tuo vyyhti sytyttänyt, mut sit kuitenkin näin sen päässäni vaatteena ja tilasin. Oli semmoinen mikä käy kuitenkin kaiken ikäiselle!

      Poista
  5. Kauniita ompeluksia :) Miekin tykkään Verson kankaista, mutta Paapiin kankaista on kokemusta vain Soulbirdistä, ja se on pysynyt hyvänä ja on ihanan pehmoista. Tosin tilasin sen varmaankin puolitoista vuotta sitten, joten nykyisten kankaiden laadusta ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin se mustapohjainen soulbird just teki sen kamalan nöyhtän pintaan?? Rummuttamalla kuulemma vähän parani. Muutamalla kaverilla sitä oli.

      Poista