sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Easy like sunday morning

Tänään selaillessani Instagramia, osui silmiini Emmi Nuorgamin kuva ja teksti, jossa hän kehui viikonloppuaamujen olevan nykyisin melko helppoja, kun joku lapsista ei ole koko ajan vaatimassa jotain. Samaan havahduttiin miehenkin kanssa tässä joku tovi taaksepäin. Lapset ovat kasvaneet, eikä kukaan onneksi herää juuri koskaan enää kuudelta! Yleensä viikonloppuna lapset heräävät seiskan maissa. Veeti yleensä ensimmäisenä, mutta se ei vaadi meiltä minkäänlaisia toimenpiteitä.


Veeti laittaa piirretyt olkkariin itselleen tai lukee sohvalla kirjaa. Kun tytöt heräävät, he menevät Veetin kanssa katsomaan piirrettyjä, eikä me välttämättä edes tiedetä, että ovat hereillä. Saadaan siis monesti nukkua jopa kahdeksaan molemmat, kun lapset katsovat piirrettyjä. Yleensä sitä kuitenkin on sellaisessa pienenssä puolihorroksessa, että kuulee, jos jotain hätää tulee.


Tytöt herättävät meidät siinä vaiheessa, kun on heidän mielestään aamupala-aika. Sitten jompi kumpi meistä nousee ylös tekemään aamiasta ja toinen saa jatkaa uniaan. Riippuen siitä, kumman nukkumisaamu on kyseessä. Olen ennenkin hehkuttanut noita meidän nukkuaamuja täällä! Meillä siis ihan Veetin syntymästä saakka toinen on saanut nukkua lauantaina niin pitkään kuin nukuttaa ja toinen sunnuntaina. Toinen hoitaa lapset sillä aikaa. Aivan loistava, kun molemmat saavat nukkua univelkojaan edes yhtenä aamuna!


Kohta voidaan valjastaa Veeti tekemään vielä tytöille aamupalaa, niin saadaan nukkua molemmat pitkään ;)

Mahtava hehkuttaa, kuinka hyvin saa nukkua ja silti silmäpussit näyttävät tältä :D
 Muutoinkin lasten muuttuessa omatoimisimmiksi, helpottuu elämä luonnollisesti. Ketään ei tarvitse syöttää (vaikka ei tyttöjä kyllä ole tarvinut muutoinkaan sormiruokailun vuoksi), kaikki pukevat suunnilleen vaatteensakin itse ja leikkejäkin on alkanut syntyä sisarusten välille. Oma työ helpottuu koko ajan, kun lapset kasvavat. Eniten ehkä odotan sitä, että Viian voisi päästää yksin ulos ilman, että tarvitsee mennä itse vahtimaan vierestä. Monesti kun lapset tietenkin haluaisivat ulkoilla silloin, kun itse pitäisi tehdä ruokaa tai muuta vastaavaa. Viia on niin arvaamaton, että saattaa lähteä nopsaakin juoksemaan jonnekin pois pihalta.


Jonkin verran Viia on ollut pihalla Veetin vahdittavana niin, että ollaan itse oltu esimerkiksi etupihalla tekemässä hommia ja lapset ovat takapihalla. Näin riittää jo se, että Veeti huikkaa että Viia meinaa lähteä. Silloin se vastuu siitä, että Viia karkaa eikä hän saa Viiaa takaisin ei jää Veetille vaan meille.


Yhä helpompi on myös lähteä vaikkapa metsään retkeilemään, kun Viiakin jaksaa reippaasti kävellä jo pidempiä matkoja, eikä aina tarvitse välttämättä ottaa reppua mukaan. Mies on ollut viikonlopun pois kotoa, niin tänäänkin käytiin tyttöjen kanssa pienellä metsäretkellä kolmistaan. Veeti jäi ystävän kanssa kotiin.


Pystyy myös lähteä vaunulenkille niin, että Aava pyöräilee ja Viia istuu rattaissa. Tupliahan meillä ei enää ole, kun myin ne kesällä ystävälle. Käyttö olisi ollut enää niin pientä, että en viitsinyt niitä säilöä.


Onhan se aika hassua, että nyt ihan joka sekunti joku ei välttämättä ole vailla mitään vaan voi lasten leikkiessä nauttia jopa rauhassa sen kupin teetä ilman, että joku roikkuu koko ajan lahkeessa kiinni.
Viikonloput ovat mukavia kun voidaan tehdä perheellä asioita, eikä yövalvomiset ja univelat enää paina.


Lapset nukkuvat pääsääntöisesti yötkin heräämättä. Välillä pitää tytöille käydä laittamassa peittoa päälle tai antamassa juomista, mutta heräämiset ovat niin vähäisiä, että ne eivät kuormita enää arjessa ja oma jaksaminen on hyvä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti