perjantai 9. maaliskuuta 2018

Henkselihame ja frillaa


Tammikuussa ompelin Viialle henkselimekon ja siitä lähtien myös Aava on halunnut itselleen jotain samanlaista. Tuo henkselimekko on muuten ollut yksi Viian suosikeista ja hän vetää sen lähes joka päivä hoidon jälkeen päällensä riippumatta siitä millaiset vaatteet sinne alle jää! Taitava Paula oli instatililleen lisännyt kuvan frillahameesta, johon oli yhdistänyt henkselit ja rusetin taakse ja lopputulos oli niin kaunis, että otin siitä inspiraation tähän hameeseen. Hameen kahgas on Noshin luumunväristä* joustocollegea vanhasta mallistosta.


Hameen alaosa on vain täysikello, johon lisäsin henkselit. Henkseleiden sisälle laitoin tukikangasta, koska Viian henkseleistä se unohtui ja ne tahtovat rullaantua pesussa. Henkselit ovat vielä hieman liian löysällä, joten vähän kiristystä vaatii niiden osalta ennen kuin pääsee käyttöön. Kuvistakin näkee, että meinaavat valahtaa alas olalta.


Takaosa on ehkä parasta tässä hameessa. Ristiin menevät olkaiset ja rusetti tekevät sen jujun tähän vaatteeseen. Aava itsekin tykkäsi lopputuloksesta ja olisi jättänyt tämän päälle, mikäli ei olisi tarvinnut tehdä niitä muokkauksia. Helma on myös vielä raakareunalla, kun halusin testata pituuden ennen kuin päätän, että teenkö siihen rullapäärmeen vai jotain muuta.


Alle ompelin harmaan frillapaidan Noshin meleeratun harmaasta trikoosta*. Kaava on Raide koossa 116cm. Hieman ehkä vielä harteista leveä tuo kaava, vaikka muualta istuukin jo hyvin.

*kankaat saatu Noshilta


Näitä peruspaitoja tarvisi edelleen lisää, että olisi noiden hameiden kaveriksi jotain. Nyt kun sain tämän tehtyä Aavalle, halusi Viia tietenkin itselleen myös samanlaista. Loputon kierre tämä sisarkateus! :D


Olen myös leikellyt ja ommellut sarjatyönä yksivärisiä leggareita tytöille! Tässä ensimmäiset valmistuneet, joiden lahkeessa on tuollaiset rusetit. Hieman mietityttää, että painaako esim talvikengissä, mutta ensimmäisellä kokeilullahan se selviää. Lahkeisiin tuli vaihteeksi vähän reilusti mittaa, mutta onneksi tuo tyttö tuppaa kasvamaan melko huimaa vauhtia! Kärkkäiselle oli tullut herkullisia joustocollegeita eri väreissä ja nämä on sieltä ostettu.


Mitäs tykkäätte tällaisesta henkselihameesta! Tästä tuli juuri sopivasti minusta isomman tytön hame ilman sitä etuosan läppää :)

6 kommenttia:

  1. Samanlaista hametta ihailin minäkin, nyt vielä tuli lisäinspistä ❤️ Tosi kaunis setti!

    VastaaPoista
  2. Sinä sait tehtyä nuo rusettileggarit! Mulla ne on ollut menttaalisella "leirillä sitten"- listalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä mennytkään ku ehkä pari vuotta ku näin ekan kerran tämmöset :D sen instakuvan jälkeen sain sit vihdoin aikaiseksi tehdä! Itse asiassa tein heti kerralla kummallekin tytölle!

      Poista
  3. Hei! Miten nämä rusetit tehdään ja kiinnitetään? Aivan todella ihanat leggingsit, minunkin tyttöni tykkäisi tämmöisistä kovasti! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Rusetti on suorakaiteen mallinen jossa pienempi suorakaide tamppina. Nää on muistaakseni ommeltu niin et kun on sivusaumaton leggarit niin eka se rusetti kiinni lahkeeseen ja vasta sit sisäsauma kiinni.

      Poista